Suomen Urheilutietäjät

Lahden MM-hiihtoveikkaus 2001


Tällä sivulla on seurattu Suomen Urheilutietäjien vuoden 2001 ensimmäisen jäsenveikkauksen kehittymistä. Osallistujia oli kaikkiaan 40. Kolmen veikkaajan vastaukset saapuivat myöhästyneellä postileimalla (13.2.) varustettuna, mutta pitkällisen pohtimisen sekä veikkaajilta ja Suomen Posti Oy:ltä saatujen selvitysten jälkeen heidät hyväksyttiin mukaan tuloslistoille, sillä ilmeisesti Posti oli leimannut 12.2. iltapäivällä postilaatikkoon pudotettuja kirjeitä vasta 13. päivänä ja 13. päivän leimalla. Myöhästyneellä leimalla veikkauksensa palauttanut Pauli Mesiä kirjoittaa vastineessaan: "Isometsän Jaria mukaellen, en leimauttanut kirjettäni lähellä määräaikaa, jotta tulokseni paranisi. Leimautin sen, jotta ylipäänsä pääsisin mukaan kisaan." Pitäähän tuollaista miestä uskoa...

Jukka Mukalan sähköpostin liitteenä palauttama veikkaus ei ollut luettavissa useammankaan lähetysyrityksen jälkeen, joten hänen veikkausrivinsä jäi kilpailun järjestäjälle arvoitukseksi.

Veikkauksen voittajaksi selviytyi Mikko Pitkänen, joka palautti veikkauksensa jo viikkoa ennen määräaikaa mutta korjasi sitä vielä viimeisenä palautuspäivänä miesten perinteisten hiihtojen ja takaa-ajon osalta. Suomalaispisteitten vähentäminen ja Ivanovin siirtäminen ykkösveikkaukseksi 30 km:llä tuottivat Mikolle 12,5 lisäpistettä, joita ilman hän olisikin jäänyt kakkoseksi.

Veikkauksessa jaettiin kussakin lajissa bonus-piste, mikäli ykkös- ja kakkosveikkaus ottivat kaksoisvoiton. Neljään bonus-pisteeseen ylsivät Mika Perkiömäki (miesten sprintti ja viesti, naisten 15 km ja viesti), Reijo Syrjäsalo (naisten 10 km, 15 km ja viesti, yhdistetty), Juha Torvikoski (miesten sprintti, naisten 10 km, 15 km ja viesti) sekä Seppo-Juha Pietikäinen ja Mikko Helminen (kummallakin molemmat viestit sekä naisten 10 km ja 15 km). Kolmeen bonus-pisteeseen ylsi mm. Timo Toivonen, joka säilyi niukasti veikkauksen kärkikolmikossa vaikka jätti naisten viestissä hyvän bonus-pistepaikan käyttämättä veikkaamalla ykkösveikkaukseksi Venäjää ja kakkosveikkaukseksi Mosambikia.

Veikkauksen kolme parasta palkitaan kirjapalkinnoilla. Lisäksi oikukas arpa kelpuutti palkittaviksi heti kärkikolmikon taakse jaetulle neljännelle sijalle päätyneet Reijo Syrjäsalon ja Juha Torvikosken.

Veikkauksen A-osion kohteet ja eri kohteisiin veikatut urheilijat tai joukkueet (suluissa mainittu ensin ykkös- ja sitten kakkosveikkausten lukumäärä):

Veikkauksen B-osion kohteet ja eri kohteisiin veikatut ko. urheilijoitten parhaat sijoitukset hk. lajeissa (suluissa kyseistä sijoitusta veikanneitten lukumäärä):

Veikkauksen C-osio jäi merkityksettömäksi, koska naisten 30 kilometrin hiihtoa ei hiihdetty. Näin ollen veikkauksessa tasapisteisiin päätyneet jakavat keskenään kyseisen sijaluvun. Palkintosijat saatiin kuitenkin ratkottua A- ja B-osioitten antamien pisteiden avulla.

Veikkauksen lopputulokset

Taulukon selityksiä:

A-m = A-osion pisteet miesten maastohiihdossa
A-n = A-osion pisteet naisten maastohiihdossa
A-h = A-osion pisteet makihypyssä
A-y = A-osion pisteet yhdistetyssä
B-m = B-osion mieshiihtäjien pisteet
B-n = B-osion naishiihtäjien pisteet
B-h = B-osion mäkihyppääjien pisteet
B-y = B-osion yhdistetyn kilpailijoitten pisteet
C = C-osion aikaeroveikkaus


Veikkaajan nimiPisteetA-m A-nA-hA-yB-mB-n B-hB-yC
1.Mikko Pitkänen76,25 343318,7512-1,5-9-7,5-3,50.27,6
2.Mika Perkiömäki69,25 262818,2513-2,5-4,5-6,5-2,50.29,7
3.Timo Toivonen62,25 202620,2513,5-3-6,5-4-44.12,5
4.Reijo Syrjäsalo60,75 15,53212,7516,5-4,5-4,5-3,5-3,53.20,1
4.Juha Torvikoski60,75 20,532,515,2513,5-3-6,5-5,5-62.34,5
6.Vesa Pirjola58,25 2221,525,756,5-0,5-5,5-7-4,52.48,8
7.Pauli Mesiä57,75 27,52210,7516,5-1-8-6,5-3,52.46,8
8.Tuomas Tumi57,25 21,53515,258,5-3-6-7-74.49,0
9.Raimo Paajanen56,25 25,53015,257-1,5-5,5-6,5-84.23,1
10.Erik Relander55,75 83418,2513,5-3,5-5,5-4-53.24,8
11.Niko Jokinen54 1528,51615-1,5-9,5-5-4,53.05,4
12.Sakari Huotari52,75 1,529,516,7524,5-4,5-8,5-4,5-25.12,0
13.Petri Maskonen52,25 213113,257-5,5-5-5-4,50.42,6
14.Pentti Jompero50,25 6,529,523,7514-4-7,5-7,5-4,53.05,4
15.Reijo Laaksonen49,25 372018,2514-8-13-6,5-12,56.52,5
16.Mauri Tiilikka48,75 172615,2513,5-3-10-3,5-6,53.55,4
17.Kalevi Laiho48,25 242015,2518-4-15,5-3,5-65.12,2
18.Vesa-Matti Peltola47,25 2020,520,2510-2-9-4-8,53.58,6
18.Seppo-Juha Pietikäinen47,25 113410,7516,5-1,5-14,5-5,5-3,53.15,5
20.Reijo Hyvönen46,75 6,528,59,2517,5-2-6-4,5-2,53.02,0
21.Sauli Töyrymäki46,25 15,53417,2511-4-2-22-3,53.51,84
22.Mikko Helminen45,75 4,53321,2510-2-10,5-5,5-53.43,8
23.Susanna Raatikainen45,25 132620,257,5-5,5-5,5-4-6,52.40,5
24.Jouko Hiirikoski44,75 1323,517,7510,5-4-8,5-6-1,54.10,2
25.Pekka Mekkonen43,75 12,522,521,755-3,5-8-5-1,50.42,7
26.Paavo Olin43,25 -2,527,519,7520-3-7-6-5,53.48,0
27.Leif Ekholm40,25 8,52916,7510,5-4,5-12-6-22.30,0
28.Henri Vuorinen40 10,5298,515,5-2,5-6,5-6-8,53.33,33
29.Anne Riepula39,75 924,521,7514-2-15-7-5,51.13,3
30.Risto Sopenlehto35,75 141024,7510-3-10,5-4,5-55.10,0
31.Seppo Viirret35,25 -6375,7516,5-3-4,5-7,5-33.33,3
32.Harri Virtanen34,25 -12413,2519-1,5-7,5-6,5-5,53.19,8
33.Jori Komulainen33,25 3,52713,755-3,5-7-4,5-11.10,8
34.Erno Hanhela32 112410,516-3-12,5-7-73.23,4
35.Matti Poteri29,25 107,520,758,5-3,5-7-703.18,4
36.Roni Gren27,75 715,522,2515-7,5-21-1-2,53.24,8
37.Oiva Hannula26,25 15,54,525,256,5-3-13-3-6,54.14,2
37.Petri Kettunen26,25 8,519,517,258,5-2-9-8-8,54.02,05
39.Kim From16,75 67,519,7511-7-10,5-7,5-2,54.48,0
Kilpailun ulkopuolella:
Jukka Mukala0

Sivu päivitetty 15. maaliskuuta 2001, klo 18.47

Suomen Urheilutietäjät