Urheilutietäjän keskeinen riesa ovat lähteiden virheet, joilla on vielä taipumusta siirtyä lähteestä toiseen.

Urheilutietäjän suurin ongelma ei ole se, että samasta asiasta saattaa olla eri tietoja eri lähteissä, sillä tällöin osaa haistaa palaneen käryä; tätäkin isompi ongelma on siinä, että sama väärä tieto saattaa esiintyä vaikka kuinka monessa lähteessä.

Urheilutietokilpailuihin sopivat kysymykset supistuvat hyvin vähiin, jos haluaa välttää kysymyksiä, joista ei ole väärää tai ainakaan vajavaista tietoa missään.

Urheilutietäjän kehittymisen huomaa siitä, että hän oppii olemaan luottamatta lähteissä esiintyviin tietoihin.

Urheilutietokilpailun laatijalla, joka on tehnyt yhdenkin kysymyksen väärien lähdetietojen pohjalta, ei ole oikeutta rokottaa hakuteoksessa olleeseen virheelliseen tietoon luottaneita vastaajia.

Tietokilpailukysymys, joka perustuu ratamestarin tietoon siitä, että kysymyksen aiheesta on keskeisessä lähteessä väärää tietoa, on pahimmanlaatuista pottuilua, jos kilpailussa jaetaan palkintoja ja väärään tietoon luottaneet on tarkoitus antaa jättää nollille.

Urheilutietäjän ja -kirjoittajan pitää pystyä muuttamaan käsityksiään vanhoistakin asioista uusien tietojen perusteella.

Vanhoja asioita tutkiessaan urheilutietäjän kannattaa luottaa eniten vanhimpiin ja uusimpiin lähteisiin; edellisissä ei ole juuri vääristyneitä muistikuvia ja jälkimmäisissä on voitu hyödyntää uusimmat tutkimustulokset.

Hyvä urheilutietokilpailu suosii yhtä ryhmää - niitä, jotka tietävät.

Urheilukysymysten aiheita löytää eniten urheilukirjoista, mutta parhaiden kysymysten aiheet löytyvät usein aivan muista kirjoista.

Todellinen urheilutietäjä kehittää urheiluvisakysymyksen vaikka Anttilan postimyyntiluettelon pohjalta.

Yksi urheiluviisas ehtii vastata enemmän kuin kymmenen hullua ennättää kysyä.

Koska urheilutiedon SM-kilvan kärkinimet ovat urheilun seuraajina selvästi kovempaa tasoa kuin useimmat urheilijat omassa lajissaan, on hullua, että edellisten pitää maksaa pääsylipuistaan, jotta jälkimmäisille voidaan maksaa palkkioita.

Yksilön urheilutietämys on monesti kääntäen verrannollista paikalla seurattujen kilpailujen - jopa paikalla seurattujen suurkilpailujen - määrään.

Ihmisen urheilutietämys on pikemminkin kääntäen kuin suoraan verrannollinen katsottujen tv:n urheilulähetysten määrään.

Urheilutietäjä ei voi koskaan tietää, mistä hyvä knoppi kävelee vastaan.

Etelä-Pohjanmaata voi hyvällä syyllä kutsua urheiluhulluksi maakunnaksi, sillä urheilutietäjillään alue ei totisesti voi juuri kerskailla.

Hyvä urheilutietokilpailu (ja yleensäkin hyvä tietokilpailu) ei vaadi vastaajalta muistia vaan oivaltamista.

Urheilutietokilpailuissa menestyminen edellyttää harjoittelua, asennetta ja kiinnostusta aiheeseen - muistin merkitys on liki olematon.

Ne, jotka sanovat oppivansa kerralla urheiluasiat ja -tulokset, ovat valehtelijoita - tai tulevia urheilutiedon Suomen mestareita.

Jos urheilutietokilvassa on runsaasti kysymyksiä vanhoista asioista, dementikkokin voi pärjätä erinomaisesti.

Urheilutietoharrastusta voi perustella myös kansanterveyssyillä - hidastaahan aivojen uuttera käyttö dementian etenemistä.

Urheilutietokilpailut ovat harvinaisen terveellinen urheilulaji - urheiluvammat rajoittuvat lähinnä takapuolen puutumiseen, ellei aja kolaria esimerkiksi matkalla kirjastoon.

Hyvä urheilukysymys on useimmiten samalla paha kysymys.

Hyvällä urheilukysymyksellä ja hyvällä mainoksella on ainakin se yhteinen piirre, että molemmissa on ideaa.

Urheilukysymyksen hyvyys/huonous on jokseenkin eri asia kuin kysymyksen helppous/vaikeus.

Erityisen hyvä tietokilpailukysymys on sellainen, jonka vastausta ei löydä mistään suoraan vaan se pitää selvittää eri lähteiden tietoja yhdistelemällä.

Itseäni kiehtovat eritoten kahdenlaiset urheilukysymykset - ne, jotka voi selvittää päättelemällä, ja ne, joissa päättely vie harhaan.

Urheilutietokilvan kruunu on kunnon kompakysymys. (Matti Mäenpää)

Urheiluvisan laatijalla pitää aina olla ketunhäntä kainalossa.

Urheilutietokilvan tuomariksi pitäisi ottaa kysymysten laatija, koska vain hän voi kunnolla tietää, mitä mikäkin kysymys tarkoittaa.

Kapakkavisailijat eivät oivallakaan, kuinka paljon ovat tehneet hallaa urheilutietoharrastuksen maineelle käyttäytymisellään ja huonoilla kysymyksillään.

Hyväkin tietokilpailukysymys vaikuttaa huonolta väärässä yhteydessä.

Erinomaisenkin kysymysidean pystyy pilaamaan huonolla muotoilulla, tietojen huolimattomalla tarkistamisella tai kysymyksen sijoittamisella vääräntyyppiseen kilpaan - esimerkiksi laittamalla runsaasti miettimisaikaa vaativan tehtävän nopeatempoiseen kilpaan.

Urheilukysymyksiin pätee sama kuin laulujen sävellyksiin: saman idean voi sovittaa hyvinkin moneen muotoon.

Nurkkapatrioottiset kysymykset valtakunnallisessa kilpailussa ovat paikkakunnan pr-työtä vain siinä mielessä, että ne saavat vastaajat päästämään suustaan peetä ja ärrää.

Vaikka valtakunnallisissa tietokilpailuissa ei pidäkään harrastaa nurkkapatrioottisia kysymyksiä, niin kyseisen alueen asukkaille tehdyssä kilvassa vastaavia suorastaan pitää olla.

Se, että urheilutietokilpa on kärkinimille tasapuolinen, ei haittaa lainkaan jälkipään valvojia - huipuille epätasapuolinen kisa ei puolestaan yleensä hyödytä juuri millään tavoin heikoimpia osanottajia.

Urheilutietokilpailuissa monipuolisuus ja tasapuolisuus ovat lähes sama asia.

Jotkin urheilukysymyksistä sopivat ulkomuistivisoihin ja jotkin taas niihin visoihin, joissa vastaajat saavat käyttää lähteitä - suuri osa kysymyksistä ei istu kunnolla kumpaankaan kilpailutyyppiin.

Koska palloilujen runkosarjat ennen pudotuspelejä ovat pelkkää rahastusta, niitä koskevat kysymykset kuuluisivat pikemminkin talous- kuin urheilutietokilpailuihin.

Jos urheilutietokilvan ratamestari tai vastaaja ottaa kilvan vakavasti, hän ei saa nukuttua kunnolla kisaa edeltävänä eikä sitä seuraavana yönä.

Urheilutiedon SM-kilvan osanottajan suurin stressi päättyy, kun hän jättää vastauspaperinsa; tuomariston suurin stressi alkaa samaan aikaan.

Vaikka urheilutiedon SM-kilpa on tämän lajin niilojen vuoden huipputapahtuma, harva osanottaja viitsii laittaa kravattia kilpaan tullessaan - solmiosta annettava lisäpiste ehkä korjaisi tilanteen.

Urheilukysymysten laatijan urautumisen huomaa siitä, että hän alkaa käyttää uudelleen vanhoja tehtäviään.

Kierrätys sopii moneen asiaan muttei kysymysten käyttöön urheilutietokilpailuissa - olkoonkin, että urheilukysymysten laatiminen on rock and rollin tapaan jossain määrin sitaattitaidetta.

Vanhoista tapahtumista on hankalaa keksiä hyviä uusia kysymyksiä - liki kaikki parhaat tehtävät on jo käytetty.

Urheilukysymyksiä ei tule laatia bernsteinilaisesti, ei siis pidä tehdä kysymyksiä kysymysten itsensä vaan kiinnostavien vastausten vuoksi.

Hyvä urheilukysymys on sellainen, että vastaaja sanoo oikean vastauksen löydettyään tai nähtyään "AHAA!"; huono kysymys taas sellainen, että sama henkilö sanoo samassa tilanteessa "aha".

Jos urheilukysymysten tekijä sanoo jotakin kysymystään poikkeuksellisen helpoksi, hän ei usein tiedä itsekään oikeaa vastausta.

Sekä urheilutietokilvan osanottajille että kysymysten tekijöille olisi hyväksi välillä katsoa asioita toistensa näkökulmasta - eli vaihtaa tehtäviä.

Parhaita urheilutietokilpailujen tekijöitä ovat yleensä ne, joilla on kokemusta myös näihin kilpailuihin vastaamisesta.

Jos Suomen Urheilutietäjien kotirataotteluun tulee alle kymmenen vastausta, syyllisiä vähäiseen aktiivisuuteen eivät ole vastaamatta jättäneet jäsenet vaan liian vaikean kilvan tehneet kysymysten laatijat.

Vaikeimpia (ja monesti myös huonoimpia) kysymyksiä lähteiden käyttöön perustuvissa urheilutietokilpailuissa ovat ne, joiden vastauksia ei pysty etsimään, ellei niitä tiedä.

Helpoimmin syntyviä tietokilpailukysymyksiä ovat kohtuuttoman vaikeat ja kohtuuttoman helpot.

Ei pidä kysyä toisilta sellaisia urheilukysymyksiä, joita ei halua toisten kysyvän itseltä.

Kun urheilutietokilvan ratamestari sanoo helpottaneensa kysymyksiä edelliskerrasta, on melko varmaa, että kysymykset ovat tosiasiassa vaikeutuneet.

Urheilukysymysten laatimisesta vähintään 90 prosenttia on työntekoa - lukemista ja tietojen tarkistamista - ja enintään kymmenen prosenttia luovuutta.

Vain mäntti tekee kysymyksiä urheilutietokilpailuihin muistikuviinsa luottaen.

Urheilukysymysten laatimisen perussääntöihin kuuluu se, että tv- ja radioselostajien kertomat "taustatiedot" pitää aina tarkistaa - niin usein niissä on virheitä.

Se, joka sanoo tietojen tarkistamisen pilanneen hyviä urheilukysymyksiä, ei oivalla, että urheilutietokilpailuilla pitää pyrkiä oikean eikä väärän tiedon levittämiseen.

Urheilukysymyksissä on luvattoman usein virheitä ja epätäsmällisyyksiä riippumatta siitä, onko laatijana ollut ekonomi, professori, historian lehtori tai joku muu.

Urheilutietokilpailukysymysten laatiminen on kuin laulun tekemistä: jokin idea on käyttövalmis heti ja jonkin toisen kohdalla menee vuosia, ennen kuin sen saa julkaistavaksi sopivaan muotoon.

Jos tulkinnanvaraisen urheilukysymyksen laatija hyväksyy tehtävässä vain oman tulkintansa, hän vaatii vastaajilta kohtuuttomia - nimittäin ajatustenlukijan taitoa.

"Mitä yhteistä on seuraavilla nimillä..." -tyyppiset tehtävät sopivat yleensä huomattavasti paremmin illanistujaisiin kuin virallisempiin kilpailuihin, sillä useimpiin näistä kysymyksistä voidaan löytää monia kelvollisia vastauksia.

Miksi-kysymykset ovat hankalia tietokilpailukäytössä, sillä niiden vastausten pisteyttäminen on monesti hankalaa ja todelliset syyt eroavat usein virallisesti ilmoitetuista.

Jonkin lajin syntyä ja ensimmäistä kilpailua koskevat kysymykset sopivat huonosti tietokilpailukäyttöön, sillä useimpien lajien alkuhistorioista on lähes mahdotonta esittää yksiselitteisiä totuuksia.

Hyvien eri lajien sääntöihin liittyvien kysymysten tekeminen on huomattavan vaikeaa - ja vaikeutuu entisestään koko ajan, kun sääntöjä muutellaan alati kiihtyvällä tahdilla.

Jos tietokilpailukysymykseen on jäänyt jokin porsaanreikä, vastaajilla on täysi oikeus - ellei jopa velvollisuus - yrittää hyödyntää sitä.

Hyvään vastaukseensa sokeasti tuijottava urheilutietäjä ei aina muista muotoilla kysymystään niin, että se jättää jäljelle vain yhden oikean vastauksen. (Teijo Pyykkönen - Juha Kanerva)

Jotkin urheilukysymykset on syytä esittää mahdollisimman pian sen tapahtuman jälkeen, jota ne koskevat - jotkin vain paranevat vuosien tai jopa vuosikymmenten odottelulla.

Urheilukysymykset on syytä tehdä Jimmie Vaughan -tyylillä eikä Stevie Ray Vaughan -tyylillä - lyhyiksi, yksinkertaisiksi ja itsetarkoituksellista taiteilua välttäen.

Urheilukysymyksen tekijä on epäonnistunut aina, kun hän joutuu sisällyttämään kysymykseensä erillisen johdantovirkkeen.

Urheilukysymysten pidemmät muotoilut eivät useinkaan lisää vaan pikemminkin vähentävät kysymysten selkeyttä.

Mitä enemmän perehtyy urheilijoiden lempinimiin, sitä vähemmän niistä haluaa tehdä kysymyksiä - samaa nimeä kun on voitu käyttää hyvinkin monesta urheilijasta.

Urheilutietäjät jossittelevat mielellään kilpailuissa tekemillään huolimattomuusvirheillä mutta vaikenevat tuurilla saamistaan pisteistä - vastaavaan syyllistyvät toki myös "normaalit" urheilijat.

Urheilutietäjä-kilvassa eli nykyisessä SM-kisassa saa 30 pistettä pelkällä päivälehtien urheilusivujen lukemisella, siitä eteenpäin pyrittäessä tarvitaan jo harjoittelua.

Sekä avioliitto että jokainen lapsi huonontavat pistemäärää urheilutietouden SM-kilvassa vähintään viidellä - tilanne on siis vastaava kuin F1-autoilussa, jossa kierrosajat hidastuvat Niki Laudan mukaan sekunti/lapsi.

Se on huono urheilutietokilpailu, jossa ei kysymysten tekijöitä haukuta. (Manu Rikkonen)

Jos urheilutietokilvan osanottajat moittivat kysymyksiä, syy ei välttämättä ole osanottajissa.

Urheilutiedon SM-kisan tarkastajajoukossa olisi tarpeen yksi apteekkari - sen verran vaikealukuista monen vastaajan käsiala on.

Urheiluvisojen osanottajat ovat menettäneet - kirjaimellisesti - lukemattomia pisteitä - huolimattomalla kysymysten lukemisella.

Urheilutietokilpailuissa tärkeimpiä henkilöitä ovat vastaajat ja vähiten tärkeitä kysymysten tekijät, joiden ei siis pidä ylikorostaa omia lempiaiheitaan.

Perinteisessä urheilussa televisiota kiinnostavat vain huippunimet, mutta urheilutietokilpailuissa tv tyytyy mieluummin B- ja C-sarjalaisiin.

Normaali penkkiurheilija ei pysty lähellekään niitä tuloksia kuin huippu-urheilija mutta seuraa silti mieluusti huippujen suorituksia - miksi kummassa tiedotusvälineiden urheiluvisoissa suositaan täysin poikkeavaa linjaa eli sitä, että kysymykset ovat riittävän helppoja keskivertopenkkiurheilijallekin?

Kun tukka ja järki eivät kuulemma pysy samassa päässä, kuinkahan ylivoimainen Erkki Maunu olisi ollut Urheilutietäjä-kilpailuissa, jos olisi kaljuuntunut nuorena?

Urheilutietokilpailujen huonoin puoli on se, että niissä on yleensä palkintoina matkoja eikä mitään sellaista, mistä olisi pitkäaikaisempaa hyötyä.

Fiksu urheilutietäjä ei kilpaile joutuakseen matkustamaan.

Urheilutietokilvan kysymysten onnistumisen eräs mittari on vastaajilta tulevien täsmennyspyyntöjen määrä: mitä vähemmän, sitä paremmin ratamestari on onnistunut.

Urheiluvisan ratamestari ei voi vaatia vastaajia tietämään sitä, mitä ei itsekään tiennyt.

Sille, joka haluaa bongata urheilutietäjiä, sopivia paikkoja ovat urheilutiedon SM-kilpailusali sekä Suomen Urheilukirjasto.

Urheilutietäjä voi sanoa tietävänsä tarpeeksi vasta, kun saa lajinsa SM-kilvasta täydet sata pistettä - ja tiedolla, ei tuurilla.

Ihminen voi hyvällä omallatunnolla ryhtyä tekemään uusia urheilukirjoja vasta sitten, kun tuntee vanhojen sisällön kunnolla eli saa urheilutietouden SM-kilvasta vähintään 100 pistettä.

Parhaita rentoutuskasetteja urheilutietäjille ovat Hurriganes-yhtyeen äänitteet.

Hyvä musiikki on sallittu piriste sekä urheilutietäjille että muille urheilijoille.

Saksan ja entisen Neuvostoliiton valtiolliset muutokset ovat kaikkien aikojen mitalitilastojen laatijan painajainen mutta urheilukysymysten laatijan toiveuni.

Samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittojen laillistamisessa olisi ainakin se hyvä puoli, että kyseisistä liitoista voisi saada aikaan erittäin hyviä urheilukysymyksiä.

Vuoden 1906 väliolympiakisat olisi ehdottomasti pitänyt jättää järjestämättä - sen verran ongelmia ne urheilutilastoijille aiheuttavat.

Varhaisimmat nykyajan olympiakisat ovat pääsääntöisesti huonoja urheilukysymysten aiheita, sillä ko. kisojen lajiohjelmista ja muista yksityiskohdista löytyy todella paljon ristiriitaisia tietoja ja tulkintoja.

Lukuisat Euroopan mestarit ovat syntyneet Euroopan ulkopuolella, mutta urheilukysymysten laatijan unelma olisi löytää maailman ulkopuolella syntynyt maailmanmestari.

Nyrkkeilykysymys on kohtuuttoman vaikea, jos Ilmo Lounasheimokaan ei tiedä siihen oikeaa vastausta.

Ilmo Lounasheimoa on sanottu nyrkkeilyn käveleväksi tietosanakirjaksi, mutta kuka mahtaa olla kävelyn nyrkkeilevä tietosanakirja?