Suomen hiihtäjät ovat saavuttaneet vuosikymmenien aikana niin paljon olympia- ja MM-mitaleja, että vain todellinen hiihdon asiantuntija muistaa ja tunnistaa kaikki mitalistit nimeltä. Arvelen, että yksi tuntemattomimmista on Martti Lautala.

Marraskuussa 80 vuotta täyttänyt Martti Lautala on tuntematon monesta syystä. Hänen uransa jäi aika lyhyeksi, hän ei päässyt koskaan olympiakisoihin ja hän kilpaili aikana, jolloin Suomella oli toistakymmentä huippuhiihtäjää Veikko Hakulisesta Arvo Viitaseen, Tapio Mäkelästä August Kiuruun ja Eero Kolehmaisesta Paavo Lonkilaan.

Martti Lautala on syntynyt 11. marraskuuta 1928 Lappeen pitäjän Keskisaaren kylän Lautalassa. Vuonna 1967 Lappeen kunta liitettiin Lappeenrannan kaupunkiin. Perheellä on maanviljelystila, ja leipänsä Lautala on hankkinut nuoruudesta lähtien kotitilalla.

Suomen itäraja on kuulunut oleellisesti Martti Lautalan elämään keväästä 1940 lähtien. Raja vedettiin tuolloin hänen kotitilansa maiden läpi. Suurin osa tilan pelloista ja metsistä jäi Neuvostoliiton puolelle, samoin osa rakennuksista. Perheen asuintalo jäi onneksi Suomen puolelle. Lautala asuu talossa edelleen. Olohuoneen ikkunasta näkyy Venäjän puolelle. Talo on rajavyöhykkeellä ja ulkopuolinen pääsee käymään Lautalan kotona vain erikoisluvalla. Kävin jututtamassa Lautalaa urheiluseura Lappeen Riennon 90-vuotishistoriaa varten. Seura juhlii syksyllä 2009, jolloin on ilmestymässä myös aiheeseen liittyvä kirja.

"Kuuntelin 9-vuotiaana radiosta selostuksia Lahden MM-hiihdoista 1938 ja Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kalle Jalkasen 50 kilometrin voitosta. Innostuin kilpahiihtoon. Liityin Lappeen Rientoon ja läksin seuran hiihtokilpailuihin. Luulin, että voitan muut, mutta jäinkin viimeiseksi. Silloin tuli itku", muistelee Lautala hiihtouransa alkua.

Tuskin uskoi Martti-poika tai kukaan muukaan paikalla ollut sitä, että 16 vuotta myöhemmin Martti Lautala oli MM-hiihtojen 30 ja 50 kilometrin lähtöviivalla yhtenä ennakkosuosikeista.

Lapsuuteen liittyivät sotavuodet 1939–44. Lapset ja nuoret hiihtivät paljon, mutta kilpailuja oli hyvin vähän, eikä valmentautumisesta kukaan osannut kertoa mitään. Sota päättyi syksyllä 1944, jolloin Martti Lautala oli 16-vuotias. Piirikunnallisissa kilpailuissa Martti menestyi ikäisissään, mutta valtakunnan tasoa hän pääsi testaamaan vasta talvella 1946 nuorten SM-hiihdoissa Mikkelissä 18-vuotiaiden 10 kilometrillä.

"Mikkelissä oli huono keli, mutta Lappeen Riennon hiihtäjät onnistuivat seuran oman miehen Aarre Kourulan Hakki-voiteilla. Tiesin olevani Viipurin piirin paras, mutta muun Suomen tasosta en ollut perillä. Parinani lähti Anttolan Veini Kontinen, jonka tiesin yhdeksi suosikeista. Veinin sukset lipsuivat ja hän jäi ensimmäisessä nousussa, mutta meni sitten luistavilla suksilla laskussa ohi. Pääsin kuitenkin uudelleen edelle ja Veini jäi lopussa." Martti Lautala voitti ylivoimaisesti 18-vuotiaiden Suomen mestaruuden. Seurakaveri Kauko Niemi oli toinen. Hän hävisi 75 sekuntia, ja SM-pronssin saanut Kontinen jäi Niemestä yhdeksän sekuntia.

Talvella 1947 Lautala siirtyi 20-vuotiaiden sarjaan. Nuorten SM-hiihdoissa 15 kilometrillä Kontinen vuorostaan voitti ja Lautala sai hopeaa 24 sekuntia jääneenä. Viimeisenä nuorten sarjan vuotenaan 1948 Lautala voitti 20-vuotiaiden mestaruuden. Seurakaveri, naapurikylän poika Aarne Hiiva, hävisi puolitoista minuuttia, ja muut vielä enemmän.

Nuorten mestarista odotettiin tietysti miesten sarjan tähteä, mutta edessä oli sairastelujen takia kaksi välitalvea.

"Kaksi viikkoa nuorten SM-hiihtojen jälkeen maaliskuussa 1948 sairastuin keltatautiin. Sairaus vaivasi kesään asti. En pystynyt harjoittelemaan, lääkäri määräsi vain lepäämään. Syksyllä 1948 läksin armeijaan ja seuraava talvi jäi kilpahiihdossa väliin. Sairastelu jatkui, ja vasta syksyllä 1950 pystyin harjoittelemaan täydellä teholla."

Mitään henkilökohtaista valmentajaa Lautalalla ei koskaan ollut. Vanhemmat Etelä-Karjalan hiihtäjät neuvoivat nuorempia, ei sen kummempaa. Sulan maan aikana käveltiin ja juostiin lenkkejä, lumen tultua ryhdyttiin hiihtämään. Parhaat ohjeet Lautala kertoo saaneensa Matti Lähteeltä, vuoden 1936 viestin olympiavoittajalta, joka asui Lappeenrannassa.

Talvella 1951 Lautala oli 15 kilometrillä SM-hiihdoissa 12:s ja Salpausselällä maailman huippujen joukossa 14:s. Se antoi uskoa tulevaisuuteen. Oslon talviolympiakisat 1952 tulivat hänelle kuitenkin liian pian. 18 kilometrin ensimmäisessä olympiakatsastuksessa hän oli seitsemäs mutta saman matkan toisessa katsastuksessa ei 15 parhaan joukossa. Olympiakisojen jälkeen SM-hiihdoista Jyväskylästä irtosi kahdeksas tila 15 kilometriltä.

Martti Lautalan ensimmäinen huippuhiihto toteutui 9. maaliskuuta 1952 Salpausselän kisoissa Lahdessa. Hän sijoittui toiseksi olympiavoittaja Veikko Hakulisen jälkeen 50 kilometrillä – matkalla, jolla ei ollut aiemmin kilpaillut kertaakaan. Olympiakilvan viitonen Kalevi Mononen jakoi kakkostilan samalla ajalla Lappeen Riennon miehen kanssa.

Suomalaiset mestarihiihtäjät olivat 1950-luvulle tultaessa maaseudun nuoria miehiä, joita maailmalle vei vain hiihto. Lautala pääsi talvella 1952 Ruotsiin kilpailemaan:
"En ollut koskaan aikaisemmin käynyt edes Helsingissä, saati sitten ulkomailla. Matkustin Helsinkiin Hiihtoliiton toimistoon ja sitten ihan yksin Ruotsiin. Voitin Malungissa 40 kilometrin kilpailun."

Tammikuussa 1953 Lautala pääsi jo kilpailumatkalle Keski-Eurooppaan. Garmisch-Partenkirchenin olympiamaisemissa hän tuli 15 kilometrillä toiseksi. Edellä oli Tapio Mäkelä ja kolmantena Paavo Lonkila. Helmikuun lopussa Lautala osallistui Holmenkollenin kisoihin Oslossa. Suomen hiihto oli voimissaan. 18 kilometriä voitti Veikko Hakulinen ennen olympiavoittaja Hallgeir Brendeniä. Seuraavat neljä sijaa tulivat Suomeen. Lautala oli tuloslistan viides. Holmenkollenin 50 kilometrillä kuuden parhaan joukossa oli myös viisi suomalaista. Neljän kärki oli: Veikko Hakulinen, Martti Lautala, Arvo Viitanen ja August Kiuru. Kauden päätteeksi Salpausselän viisikymppisellä Lautala oli neljäs. Kärkikolmikon muodostivat Veikko Hakulinen, Viljo Vellonen ja Ruotsin Mora-Nisse Karlsson.

Talvella 1954 hiihdon MM-kilpailut käytiin Falunissa. Jännitystä ja mielenkiintoa lisäsi se, että Neuvostoliitto tuli ensimmäisen kerran mukaan. Martti Lautala oli harjoitellut jo monta vuotta hyvin, ja nyt hiihto kulki entistä sujuvammin.

"Alkutalvesta hiihdin viisi kansallista kilpailua, ja voitin kaikki. Kunto oli kova. MM-katsastukset olivat SM-hiihdoissa Puijolla helmikuun alussa. Siellä epäonnistuin voitelussa niin 15 kuin 50 kilometrilläkin", muistelee Lautala.

Tuohon aikaan hiihtäjät voitelivat aina itse suksensa, eikä edes huippumiehillä ollut apuna mitään voitelun asiantuntijoita. Vaikealla nollakelillä tuli usein virhearviointeja. SM-hiihdoissa 1954 Lautala jäi 15 kilometrillä lipsuvin suksin kahdeksanneksi ja keskeytti 50 kilometrillä. SM-viestissä voitelu onnistui ja Lautala oli ankkuriosuuden nopein ennen Veikko Hakulista.

MM-kilpailuissa 1954 jokainen maa sai asettaa kahdeksan hiihtäjää jokaiselle matkalle, ja koska pikamatkan yhteydessä järjestettiin yhdistetyn hiihto, jonka osanottajat otettiin myös erikoiskilvan tuloksiin, 15 kilometrille saattoi lähteä peräti 16 miestä yhdestä maasta. Kahdeksan edustajan sääntö varmisti Lautalan pääsyn Ruotsiin. Neljä vuotta myöhemmin hiihtäjiä sai olla yhdestä maasta vain kuusi ja 1960-luvulla enää neljä. Lautala valittiin Suomen edustajaksi sekä 30 että 50 kilometrille.

Edustushiihtäjien elämä oli runsaat 50 vuotta sitten kovin toisenlaista kuin tänään. Jo vuosikymmeniä MM-tason hiihtäjillä on ollut kymmeniä tehtaiden suksipareja, joista valita parhaat kilpailuihin. Toista oli talvella 1954, kertoo Lautala:
"Minulla oli MM-hiihtoihin valmistautuessani vain yksi suksipari, ja viikkoa ennen MM-hiihtoja toinen suksi katkesi harjoituksissa kotiladulla. Soitin Järvisen tehtaalle ja sieltä luvattiin uudet sukset Faluniin. Matkustin MM-kisoihin ilman suksia, mutta siellä sain kaksi Järvisen suksiparia, joista valitsin paremmat ja kiinnitin niihin kotoa tuomani siteet."

Ensimmäinen matka oli 30 kilometriä. Selvä pakkaskeli, ei voiteluvaikeuksia. Martti Lautalaa ei laskettu suosikkien joukkoon ja hänet sijoitettiin alkupään lähtijöihin. Suosikit lähtivät loppupäässä. Lautala ei tiennyt muiden väliaikoja. Hän pyrki vain pitämään tasaista ja kovaa vauhtia. 10 kilometrin väliajoissa kärki oli: Sixten Jernberg Ruotsi 35.10, Vladimir Kuzin Neuvostoliitto 35.30, Martti Lautala 35.34, Pavel Koltšin Neuvostoliitto 35.50, Esko Tilli 35.55 ja Veikko Hakulinen 35.58.

Lautala lisäsi vauhtia, kun hiihto tuntui sujuvan hyvin. Yleisö kannusti ja huuteli hänen olevan väliajoissa kärkipäässä. 20 kilometrin väliajoissa eteläkarjalainen maanviljelijä johti MM-hiihtoa: Lautala 1.12.58, Jernberg 1.13.11, Kuzin 1.13.17, Tilli 1.13.55 ja Hakulinen 1.13.55. Veini Kontinen oli lähtenyt kaksi minuuttia ennen Lautalaa. Ennen lähtöä Veini oli tokaissut Martille, että "jos saat minut kiinni, niin maailmanmestari olet". Martti tavoitti Veinin 25 kilometrin kohdalla.

"Olin ehkä kuitenkin hiihtänyt hieman liian kovaa, sillä rupesi tuntumaan pahalta. Pysähdyin hetkeksi juomaan ja siinä Veini karkasi. Sain hänet kuitenkin vielä loppumatkalla kiinni ja hiihdimme maaliin rinnakkain."

Maalissa Lautala ihmetteli, kun hänen ympärilleen tuli pyörimään ja ihmettelemään Hiihtoliiton herroja ja lehtimiehiä. Yllätyksekseen hän kuuli johtavansa kilpailua. Kovan pakkasen takia hän siirtyi sivummalle telttaan ja kuuli siellä, että kaksi kertaa yleisö puhkesi suuriin suosionosoituksiin. "Ensin Hakulinen alitti minun aikani sekunnilla. Lopussa Kuzin tuli maaliin ja teki kaikkein kovimman ajan. Minun aikani riitti kuitenkin MM-pronssimitalin saamiseen", kertoo Lautala.

Falunin MM-hiihtojen 30 kilometriä 1954: 1) Vladimir Kuzin NL 1.50.25, 2) Veikko Hakulinen 1.50.51, 3) Martti Lautala 1.50.52, 4) Sixten Jernberg Ruotsi 1.51.30, 5) Tauno Sipilä 1.52.08, 6) Esko Tilli 1.52.15, 7) Veini Kontinen 1.52.52, 8) Arvo Viitanen 1.52.57. Kahdeksan parhaan joukossa oli kuusi suomalaista.

Lautala havitteli mitalia myös 50 kilometriltä, jolla hänellä oli edellisiltä talvilta kakkossija niin Holmenkollenilta kuin Salpausselältäkin. Mitali jäi haaveeksi:
"Sairastuin kolmenkympin jälkeen kurkkutulehdukseen. En puhunut mitään lääkärille ja läksin kilpaan. Pakkasta oli jälleen parikymmentä astetta, enkä uskaltanut kunnolla hengittää pakkasilmaa. Jäin seitsemänneksi." Seuraavat olympiakisat olivat Cortinassa. Talvella 1955 Cortinassa järjestettiin niin sanotut esiolympialaiset. Hiihtäjät eri puolilta maailmaa tahtoivat tutustua olosuhteisiin ja maastoihin. Nämä kilpailut koituivat Lautalan kohtaloksi talven 1955 lumilla. Hän sairastui ulkomaanmatkalla ja SM-hiihdot menivät heikosti.

"Hiihtoliitto valitsi minut kuitenkin Holmenkollenin joukkueeseen. Koska olin vielä toipilas, en ollut halukas lähtemään. Sanoin herroille, että laittakaa Aarne Hiiva sinne. Niin tehtiinkin."

Martti Lautala tunsi Lappeen Riennon kasvatin Aarne Hiivan ja tiesi tämän kovan kunnon. Holmenkollenilla Hiiva aiheutti sensaation voittamalla 15 kilometrin kilpailun. Voitto jäi hänen uransa suurimmaksi saavutukseksi.

Lautala toipui maaliskuuhun Salpausselän kisoihin ja kamppaili siellä 50 kilometrin voitosta. Hän tuli toiseksi Arvo Viitasen jälkeen. Se antoi uskoa seuraavaa talvea varten.

"Vuosi 1956 oli olympiavuosi. Tietysti tähtäsin Cortinan kisoihin. Päämatkanani pidin 50 kilometriä. Sairastuin kuitenkin harjoituskaudella angiinaan, ja kuukauden ajan piti ottaa lääkkeeksi pistoksia. Pääsin vielä kuntoon, mutta aloin lenkkeillä liian aikaisin ja kuume nousi uudestaan", muistelee Lautala. Olympiakatsastuksissa Puijolla tammikuun alussa 1956 Lautala oli 30 kilometrillä viides. Se ei riittänyt kisapaikkaan. Olympiakisojen jälkeen Lautala pääsi kuntoon. Hän oli SM-hiihdoissa 50 kilometrillä kolmas ja Salpausselällä saman matkan neljäs.

Keväällä 1956 Martti Lautala oli 27-vuotias. Se ei olisi ollut hiihtäjälle ikä eikä mikään uran jatkamisen suhteen, mutta: "En enää jaksanut treenata. Arvelin, että en pystyisi kuitenkaan parantamaan sijoituksia, ja siksi lopetin kilpailemisen."

Lautala on seurannut urheilua aktiivisesti tähän päivään asti ja on ikäisekseen hyvässä kunnossa. Valmennustehtäviin hän ei ole koskaan ryhtynyt, mitä nyt oman seuran hiihtäjiä joskus neuvonut.