Veikkaajassa kirjoitettiin viime kesänä, että Sanni Utriainen olisi ensimmäinen toisen polven Suomen mestari – tarkoittaen ehkä ensimmäistä toisen polven Suomen mestaria keihäänheitossa. Rajausta ei kuitenkaan määritelty, joten lehti joutui julkaisemaan useampiakin lukijoidensa kirjoituksia Kalevan kisojen mestareista, joiden isä tai äiti oli pystynyt samaan. Itsekin pistin lusikkani soppaan – ja sikäli turhaan, etten ollut huomannut lehden tekstiviestipalstalla julkaistuja täydennyksiä. Omastakin teelmästäni puuttui ainakin yksi urheilija, sillä en ollut tekstini väsäämisvaiheessa havainnut Milla Kelon SM-kultaa.

Seuraavassa on aiheesta hieman täsmällisempi kooste, jossa pyritään mainitsemaan mestaruuksista lajit ja tarkat vuodet.

Kinnusen keihäänheittäjäperhe ei siis kuulu joukkoon. Jorma voitti Kalevan kisoissa viidesti (1964–66, 1968 ja 1969), mutta tuoreen liikuntaneuvoksen poika Kimmo ylti parhaimmillaan vain hopealle.

Tarkalleen saman lajin mestareita isänsä tai äitinsä kanssa ovat olleet Matti Yrjölä, Birgitta Ivanoff, Sanni Utriainen ja 200 metrin saavutuksillaan Visa Hongisto. Useimmissa muissakin tapauksissa lajiryhmä on pysynyt samana sukupolven vaihtuessa.

Varsin moni vanhempiensa jälkien seuraaja on yltänyt saavutukseensa samassa kaupungissa kuin isänsä tai äitinsä. Verner Järvinen viskasi SM-kultansa Helsingissä, Viipurissa ja Tampereella, ja Akilles sekä Matti Järvinen pääsivät juhlimaan kansallista mestaruutta samoissa paikoissa. Akilles voitti Helsingissä 5-ottelun 1928 ja 200 metriä 1931, Viipurissa 200 metriä 1929 ja 10-ottelun 1930, Pohjois-Hämeen ykköskeskuksessa neljä mestaruutta (200 ja 400 metrillä 1930, 10-ottelussa 1931 sekä 400 metrin aidoissa 1934). Matti kiskaisi keihään ykköseksi Helsingissä 1931 ja 1940, Viipurissa 1929 sekä synnyinkaupungissaan Tampereella kolmesti – 1930, 1934 ja 1940.

Helsinki ja Tampere puolestaan esiintyvät sekä Paavo että Matti Yrjölän mestaruusareenoiden listalla. Isä vei pääkaupungissa mestaruudet 10-ottelussa 1925, 1927 ja 1929 sekä korkeudessa 1928; Tampereella kuulassa ja 5-ottelussa 1926. Pojan voittopaikkalistalle Helsinki pääsi 1969 ja "Manse" 1966.

Nina ja Janne Holménin listoissa yhteisiä paikannimiä ovat Seinäjoki (vuosilta 1975 ja 1999) sekä Turku (1976 ja 2001). Eeva Haimin ja Visa Hongiston mestaruuksia yhdistää peräti neljä paikkaa: Lappeenranta (1962 ja 2007), Jyväskylä (1965 ja 2006), Tampere (1966 ja 2008) ynnä Pori (1967 ja 2005).

Eduard Hämäläisen kansalliset mestaruudet eivät rajoitu Suomeen, sillä miehen nimissä on IVYn 10-ottelumestaruus vuodelta 1992. Eduardin nyt jo entiselle vaimolle ja Anna Hämäläisen äidille Olgalle (o.s. Zolotarjeva) en sen sijaan ole löytänyt kansallista yksilömestaruutta, vaikka Olga juoksi Neuvostoliiton edustajana EM-kisoissa pronssia 4 x 100 metrillä ja kuudenneksi 100 metrillä 1986.

Kahden suoraan alenevan polven mestareita olisi varmasti löydettävissä vielä melkoisesti lisää, jos mukaan otettaisiin hallikilpailut, maastojuoksut joukkuekilpailuineen ja viestit. Jos joku haluaa kirjoittaa aiheesta, palstatilaa on varmasti tarjolla ainakin Suomen Urheilutietäjien lehdissä.