Vanhan sanonnan mukaan vastuu siirtyy kuulijalle, kun savolainen on puhumassa. Vastaava motto tuntuu sopivan myös palloilusarjojen maratontaulukkoihin. Eri lajien käytännöt poikkeavat toisistaan paljon enemmän kuin ennen tämän jutun vääntämistä osasin kuvitellakaan, ja harmittavan tyypillistä suomalaisille palloilujen vuosikirjoille on se, että taulukkojen yhteydessä ei kerrota, mitkä kaikki ottelut on otettu mukaan. Kiusoja aiheuttavia tekijöitä on muitakin.

"Vanhoina hyvinä aikoina" SM-sarjojen tilastointi oli pääosin yksinkertaista: joukkueet kohtasivat toisensa tyypillisesti kerran tai kahdesti kauden aikana, ja eniten pisteitä saavuttanut oli mestari. Vaan poikkeuksia oli tässäkin: tasapisteissä pelattiin uusintaotteluja, ja toisinaan sarjat oli jaettu lohkoihin, joiden voittajat pelasivat kullasta ja kakkoset pronssista. Jälkimmäistä tapaa käytettiin esimerkiksi jääkiekossa 1951–58.

Tilanne on kuitenkin ollut toinen 1970-luvulta lähtien. Kaudet on yleensä päätetty pudotuspeleihin, joita ovat vielä saattaneet edeltää erilaiset jatkosarjat. Malli play off -järjestelmään on otettu Pohjois-Amerikasta, jossa tapana lienee ollut tilastoida runkosarja erilleen pudotuspeleistä.

Suomessa ainakin jääkiekossa ja pesäpallossa SM-tason maratontaulukot onkin tehty niin, että mukaan on otettu vain varsinaisen sarjan ottelut. Vuosittaisissa Jääkiekkokirjoissa onkin viime vuosina julkaistu erikseen maratontaulukot runkosarjasta, pudotuspeleistä sekä äsken mainituista vuosien 1951–58 mitaliotteluista. Hieman harmittavasti taulukkojen yhteydessä ei kuitenkaan ole ollut tapana kertoa sitä, mitkä ottelut ovat olleet mukana ja mitkä eivät; vuosien myötä muuttuneet säännöt otteluista annetuista pisteistä on kyllä esitelty kiitoksen arvoisesti. Itse jouduin varmistamaan vuosien 1951–58 sarjojen kohdalla noudatetun käytännön laskemalla Hämeenlinnan Tarmon ottelumäärät eri kausina ja vertaamalla summaa "varsinaisessa" maratontaulukossa esiintyneeseen.

Toisenlaista tapaa ovat noudattaneet ainakin jalkapallo, koripallo ja lentopallo, joiden maratontaulukkoihin on sisällytetty myös jatkosarjat ja pudotuspelit. Näistä lajeista lentopallon taulukoihin ovat kelvanneet myös karsintaottelut, mitä voi pitää kyseenalaisena. Menettelyhän tarkoittaa, että huono runkosarjamenestys palkitaan mahdollisuudella haalia lisäpisteitä otteluista toisia häntäpään joukkueita tai jopa sarjaporrasta alempana pelanneita vastaan. Ymmärtääkseni karsintaottelut sisältävät tässäkin tapauksessa myös ottelut, joissa vastassa ovat olleet toiseksi ylimmän sarjatason seurat, eli näistä otteluista toinen osapuoli on saanut pinnoja SM-tason maratontaulukkoon ja toinen ei. Menettelyn voi hyvällä syyllä kyseenalaistaa.

Periaatteessa mahdollista olisi tietysti sisällyttää pääsarjan kaikkien aikojen tilastoon myös ylöspäin pyrkineet joukkueet karsintaotteluista saamine pisteineen. Tapa kuitenkin aiheuttaisi sen, että taulukkoon ilmaantuisi joukkueita, jotka eivät ole koskaan varsinaisesti pelanneet pääsarjassa.

Jääkiekossakin on isketty parina vuotena loppusarjoja, enkä ole varma siitä, onko näiden sarjojen pinnoja laskettu maratontaulukkoon. Kauden 1970/71 loppusarjan ainakin voisi hyvin ottaa mukaan. Sijat 7–12 ratkaistiin runkosarjan perusteella, ja kaksinkertaiseen loppusarjaan pääsivät vain 22 kierroksen alkusarjan kuusi parasta, joiden pisteissä otettiin huomioon myös runkosarjan saalis. Seuraavalla kaudella pelattiin erikseen ylempi ja alempi loppusarja, joihin kaikki joukkueet lähtivät nollilta. Kuudenneksi sijoittunut Turun Toverit keräsi kaudella yhteensä 31 pistettä eli kolme pinnaa vähemmän kuin pykälää alemmas jäänyt Turun Palloseura ja yhdeksänneksi hyytynyt KooVee. Kahdeksanneksi tulleen Porin Ässien saalis taasen oli sama kuin TuTon.

Alempia loppusarjoja on harrastettu muissakin lajeissa, eli pisteiden ja loppusijoitusten välinen ristiriita ei ole mitenkään ainutkertaista.

Muutamissa palloiluissa Suomen mestaruus ratkaistiin cup-järjestelmällä ennen sarjan käynnistymistä. Pääsääntöisesti tapana näyttää olevan jättää cup-ajan pelit pois maratontaulukoista, mutta jääkiekossa on kauden 1995/96 Jääkiekkokirjasta alkaen toimittu toisin. Kiekossa SM-cupia pelattiin vain viidellä kaudella (1928, 1929 ja 1931–33), ja joukkueitakin oli niukasti, joten ottelutulosten kaivaminen taulukkoa varten ei liene ollut erityisen hillitön urakka. Työ on tosin jäänyt hieman kesken. Kuten toisaalta tästä lehdestä näkyy, Markku Kasila on havainnut, että Jääkiekkokirjojen kausitiedoista puuttuu vuoden 1929 otteluita.

Oma lukunsa on 1940-luvun loppupuolen jalkapallon tilastointi. SM-kullasta 1946 pelasivat Suomen Palloliiton ja Työväen Urheiluliiton omien sarjojen mestarit, ja seuraavalla kaudella käytiin yksinkertainen SM-sarja, ja mukaan pääsivät kummankin liiton kaksi parasta. Vuonna 1948 taasen pelattiin 16 joukkueen SM-sarja, jossa oli kummankin liiton joukkueita, sekä päätettiin edellisvuonna alkanut SPL:n mestaruussarja. Näiltä kausilta tilastoihin on otettu milloin mitäkin, ja SM-jalkapallon maratontaulukoihin lienee monelta vuodelta ynnäilty pelkästään SPL:n sarjan tiedot – ei siis ilmeisesti lainkaan varsinaisia SM-mitaliotteluja. Jos Palloliiton joukkueiden keskinäisten ottelujen annetaan olla taulukossa, olisi perusteltua liittää laskelmiin myös TUL:n sarja, jota voi samoin pitää eräänlaisena SM-ottelujen alkusarjana.

"Erinomaisen" esimerkin sarjasekaannuksesta tarjoaa Veikkaaja 38/2010, joka väitti Kuopion Palloseuran pelanneen ensimmäisen kerran SM-sarjassa 1947. Tosiasiassa KuPS oli noussut kaudeksi 1947/48 SPL:n mestaruussarjaan.

Jääpallossa pelattiin SM-kultaottelu SPL:n ja TUL:n mestarien välillä 1947–53, ja SM-sarjana tunnettua sarjaa onkin vanhoissa Jääpallokirjoissa kutsuttu SPL:n mestaruussarjaksi. Juhani Pihlaja on kuitenkin saanut Jääpalloliitosta sellaisen tiedon, että loppuottelujen häviäjille ei annettu hopeita, vaan SPL:n sarjan mitalit tulkittiin samalla SM-mitaleiksi. Tiedossani ei ole, kuinka olisi toimittu, jos SM-kultapeli olisi päättynyt TUL:n mestarin voittoon.

Lajiliiton mestaruuden ja SM-kullan välinen ero näyttää olleen aikanaan häilyväinen muissakin palloiluissa päätellen kerran silmiin osuneesta Suomen Urheilulehden 28.11.1950 uutisoinnista, jonka mukaan HOK-Veikot oli voittanut Koripalloliiton mestaruuden miesten ja Tampereen Pyrintö naisten sarjassa. Suunnilleen kaikkialla muualla saavutukset on määritelty Suomen mestaruuksiksi.

Mitä taulukkoihin sitten tulisi ottaa mukaan ja mitä ei? Rehellisesti sanottuna en tiedä. Täysin yhtenäiseen käytäntöön tuskin on mahdollisuuksia eri lajien toisistaan eroavien perinteiden takia.

Hyvän vertailuparin tarjoavat jalkapallo ja jääkiekko. Ensin mainitussa on Suomessa höylätty pudotuspelejä keväästä 1976, kun taas miesten jalkapallossa play offeja on nähty vain kolmella kaudella (1984, 1985 ja 1990) – erilaisia jatkosarjoja sen sijaan huomattavasti useammin. Kaiken lisäksi täkäläisen jääkiekon tilastointikäytäntö ei ole mitenkään yleismaailmallinen; ainakin joissain Euroopan maissa on maratontaulukkoihin sisällytetty myös pudotuspelit. Suomessakaan tapa tilastoida play offit erikseen ei ole siirtynyt esimerkiksi Jääkiekkolehden numeroissa julkaistuihin MM-kisatilastoihin, joissa ovat mukana muutkin kuin lohkovaiheiden ottelut. Miesten mitalit on kuitenkin ratkaistu sarjapisteiden perusteella viimeksi 1991, eli pudotuspeleillä on perinteitä MM-tasollakin.

Tilastoinnin kannalta parasta olisi, jos mitalit ratkaistaisiin sarjalla eikä mahdollisia uusintaotteluita laskettaisi maratontaulukkoon. Näin toimimalla poistuisi mahdollisuus siihen, että kauden loppusijoissa esimerkiksi kuudenneksi jäänyt seura ohittaa maratontaulukossa sellaisen seuran, joka on ollut sarjassa viides. Mainitun kaltainen nurinkurisuus on nähdäkseni mahdollinen riippumatta siitä, ynnätäänkö maratontaulukkoon pudotuspelit vai ei.

Alkuherätteenä tälle kirjoitukselle toimi Veikkaajan viimekesäisen MM-jalkapallolehden maratontaulukko, jossa kaikista voitoista oli annettu kolme pistettä. Vuosien 1930–90 turnauksissa voitosta sai vain kaksi pojoa, ja ainakin suomalaisten palloilusarjojen maratontaulukoijat ovat yleensä säilyttäneet aiempien kausien pinnat alkuperäisinä, vaikka pistesäännöt olisivat myöhemmin muuttuneet. Esimerkiksi jalkapallosarjojen taulukoissa on siis sekä kahden että kolmen pinnan arvoisia voittoja, mikä tietysti aiheuttaa sen, että pisteiden yhteenlaskun tarkastaminen ei ihan helpolla onnistu.

Vaan ei sääntöä ilman poikkeuksia. Koripallossa poikkeus on helppo ymmärtää. Lajin SM-runkosarjassa tunnettiin aiemmin – viimeksi 1960 – tasapelitkin, joista kumpaakin joukkuetta hyvitettiin yhdellä pisteellä. Syksystä 1993 kevääseen 2000 sai tappioon päättyneestä ottelusta pisteen. Tuon vähemmän onnistuneen säännön aikana SM-sarjojen kaikkien aikojen taulukoissa siirryttiin tapaan, jossa joukkueiden järjestys määräytyi voittomäärän perusteella.

Toisin on toimittu SM-lentopallossa, jossa 3–0- ja 3–1-voitot ovat tuottaneet kolme pistettä kausina 1994/95–1996/97 ja uudelleen syksystä 2008. Samana aikana 3–2-tuloksesta on annettu voittajalle kaksi pinnaa ja häviäjälle yksi. Muulloin voitto on ollut kahden pisteen arvoinen ja tappiolla on jäänyt ilman "osinkoja". Ihan ymmärrettävää on se, että vuonna 1994 lentiksen maratontaulukoissa ei alettu antaa vanhoista peleistä pisteitä uuden kaavan mukaisina; tämähän olisi vaatinut kaikkien varhaisempien ottelujen tulosten läpikäyntiä. Mutta tuoreitakaan matseja ei sisällytetty maratontaulukkoihin uusien sääntöjen mukaisin pistein, vaan häviöllä jäi aina nollille ja kaikista voitoista sai ainoastaan kaksi pistettä. Ratkaisua voi pitää vähintään yllättävänä.

Ainoassa hyllyssäni olevassa Veikkaajan käsikirjassa eli kauden 1994/95 laitoksessa on Englannin liigan ylimmän tason kaikkien aikojen pisteykkösellä Evertonilla 1 487 voittoa, 855 tasapeliä ja 4 063 pistettä. Tästä voinee päätellä, että kukin otteluvoitto on tilastoitu kolmen pinnan arvoiseksi kaudesta 1981/82 alkaen, jolloin sääntö otettiin käyttöön Englannin liigassa. Sen sijaan samoin Veikkauksen julkaiseman Futisfaktat 1998–99 -kirjan vastaavassa taulukossa on kaikki voitot laskettu ainoastaan kahden pisteen arvoisiksi. Kärjessä olleen Evertonin pistemäärä on näin 3 975 eli pienempi kuin neljä vuotta varhaisemmassa tilastossa. Futisfaktojen tilaston laatija on siis ollut Big Daddy -yhtyeen hengenheimolainen. Mainittu ryhmähän on tunnettu siitä, että esittää 1950-luvun tyylillä uudempia lauluja.

Jonkinlaiseksi vertailukohdaksi voisi ottaa Formula 1 -autoilun MM-sarjan tilastoinnin. Osakilpailuista pisteitä saavien ajajien määrä on hiljalleen noussut viidestä kymmeneen, mutta tapana on ollut laskea historiatilastoihin vain sellaiset pisteet, jotka kilpailuista on alkuaankin jaettu. Esimerkiksi kuutostiloista vuosilta 1950–59 ei siis ole tilastoitu pinnoja, vaikka kaudesta 1960 lähtien kuudenneksi sompailleille on tullut vaivanpalkaksi vähintään piste. 1950-luvun ajojen sijoille 6–10 päätyneiden "nykypisteiden" kirjaamisessa olisi toki jonkin verran hommaa, mutta ihan poskettomasta savotasta ei olisi kysymys.

Alussa tuli naristua siitä, että suomalaisten lajiliittojen vuosikirjoista ei välttämättä ilmene, miten esimerkiksi pudotuspeleihin on suhtauduttu. Vastapainoksi joidenkin taulukkojen yhteydestä löytyy kehumisen arvoinen asia: tietoa tarjotaan siitä, kuinka säännöt pisteiden antamisessa ovat vuosien myötä muuttuneet

Oma hetteikkönsä ovat seurojen sulautumiset, erikoisseuroihin siirtymiset ja nimenmuutokset. Pulmia tulee vastaan sekä uudehkojen että perinteisempien lajien tilastoja laadittaessa, ja liitotkin ovat joutuneet joskus muuttamaan menettelytapojaan.

Periaatteessa yksinkertainen tapa olisi se, että sarjapaikan vaihtaessa haltijaa maratontaulukon pisteetkin siirrettäisiin uudelle seuralle. Käytännön riesoja tulisi tällaisellakin menettelyllä.

Ilveksen paikka jalkapallon ykkösessä siirtyi kauteen 1999 siirryttäessä Tampere Unitedille, ja kaksi vuotta aiemmin samanlainen temppu samassa sarjaportaassa oli tehty myös vajaat 130 kilometriä idempänä, jossa Kuusysin paikan oli saanut FC Lahti. Tätä nykyä sekä Ilves että Kuusysi pelaavat taas myös miesten sarjoissa. "Kyykän" nimi tosin ilmaantuu sarjataulukkoihin vasta ensi kaudella, kun seuran jo muutaman vuoden pyörittämä City Starsin joukkue on julkisestikin Kuusysi.

Varsin omaperäistä tapaa on noudatettu pesäpallon vuosikirjoissa, joissa Kiteen Pallo -90 on tilastoitu erilleen Kiteen Urheilijoista ja Siilinjärven Pesis laskettu eri seuraksi kuin Siilinjärven Ponnistus. Kummassakin tapauksessa yleisseuran pesäpallojaosto käsittääkseni itsenäistyi erikoisseuraksi niin, että vanha emoseura lopetti pesistoimintansa kokonaan. Vastaavalla ajattelulla Pesäpalloliiton pitäisi jättää historiastaan pois vuosina 1925–31 toiminut SVUL:n Pesäpallojaosto.

Kun PK-35 voitti naisten jalkapallon Suomen mestaruuden sarjatulokkaana 2010, alkoi kiinnostaa, onko aiemmin tapahtunut vastaavaa. Juhani Pihlajan kokoamassa Palloilun SM-kilpailut -kirjassa oli Helsinki Unitedin mestaruus 1990 kirjattu seuran ainoalla pääsarjakaudella saavutetuksi, mutta arkistoissani oli maininta siitä, että kyseessä olisi ollut Kaunis Nainen Futiksen ja PP-Futiksen toiminnan jatkaja.

Futarista 7/1990 olin ottanut sellaisen tiedon, että Helsinki United oli entinen PP-Futis, joka uusi mestaruutensa nimeä vaihdettuaan. Vaihdos lienee tapahtunut juuri ennen kauden alkua. Jalkapallokirja 1990:n sarjaohjelmassa nimittäin esiintyy vielä PPF, ja seuraavan vuoden kirjan tiedoissa naisten maaotteluista 1990 on monen pelaajan seurana 28.4. käydyssä Neuvostoliitto-ottelussa PPF mutta kaksi viikkoa myöhemmin tapahtuneessa Belgian kohtaamisessa HUnited. Kun vertasin Urheilun vuosikirjoissa kerrottuja kultakokoonpanoja 1989 ja 1990, saatoin lisäksi todeta, että 17:stä vuoden 1989 mestaripelaajasta 11 sekä valmentaja olivat voittamassa kultaa myös 1990.

Helsinki United -nimi antoi kuitenkin ymmärtää taustalla olleen PPF:n ja ainakin yhden muun seuran yhdistymisen, mutta itselläni ei ollut aiheesta tarkempaa tietoa. Markku Kasila valisti meikäläistä sellaisella tiedolla, että ainakin miesten puolella Helsinki Unitedin piti olla viiden seuran yhteinen edustusjoukkue, jolle oli tarkoitus siirtää viisikosta jonkin seuran sarjapaikka, mikä ei onnistunut Unitedia perustettaessa noin 1985. Myöhemmin Helsinki Unitedille siirtyi miehissä Kiffenin kakkosjoukkueen sarjapaikka kolmosessa ja naisissa ilmiselvästi PP-Futiksen paikka SM-sarjassa.

Rakas jalkapallo -kirjassa kerrotaan, että Siipipyörä Oy:n poistuttua rahoittamansa KNF:n taustalta siirtyivät sarjapaikka ja pelaajat PPF:lle. Saman kirjan mukaan PPF:kin vetäytyi taloudellisista syistä SM-sarjasta, minkä myötä sarjapaikan uudeksi haltijaksi tuli Helsinki United. Myös Futari 8/1989 ilmoittaa KNF:n muuttuneen Pallo-Poikien naisjaostoksi marraskuussa 1987. Muutos on sikäli ilmeisen ainutlaatuinen, että nimen sisältämä sukupuolikin vaihtui.

SPL näyttää tilastoineen ainakin Jalkapallokirjojen maratontaulukoissa KNF:n, PPF:n ja Helsinki Unitedin kolmeksi eri seuraksi. Palloilun SM-kilpailut -teoksessa KNF ja PPF on niputettu yhteen mutta Helsinki United näistä erilleen. Kummallekin ratkaisulle löytyy perusteita. Lisäksi voinee sanoa, että Helsinki United voitti mestaruuden sarjatulokkaana muttei sarjanousijana.

Vähemmän tilastoijaystävällinen on myös espoolaisen mieskoripallon historia. Tapion Honka ja Playboys yhdistyivät vuonna 1976 Playhongaksi, joka on sittemmin tunnettu myös Scotch Teamina, Tapiolan Honkana ja Espoon Honkana. Espooseen on mennyt yhteensä 13 miesten SM-koriskultaa, ja Helsingin Sanomissa on muistiinpanojeni nojalla kerrottu huhtikuussa 2007, että lajin tilastomestari Pentti Salmi oli jakanut saavutukset kahtia. Tapion Hongan viisi peräkkäistä kultaa 1968–72 ja Playhongan sama saavutus vuodelta 1979 ovat olleet yhdessä nipussa, Playboysin mestaruudet 1974 ja 1976 sekä Tapiolan Hongan tätä nykyä viisi kultaa jaksolta 2001–08 puolestaan toisessa. Selitys menettelyyn on ilmiselvästi siinä, että Honka-nimellä pelanneen joukkueen sarjapaikka on 2000-luvulla ollut vuosien ajan virallisesti Playboysin hallussa. Lehdessä muistaakseni todettiin vielä "Pedron" tuumineen, että toisinkin asiat voi nähdä. Juhani Pihlaja onkin laskenut Palloilun SM-kilpailut -kirjassaan Playboysin yhdeksi seuraksi ja Hongat ynnä Scotch Teamin toiseksi.

Honka-nimisten seurojen ja Playboysin mestaruudet ynnäämällä päästäisiin 13:een, eli samaan lukuun, jolla Kiri-Veikot/HOK-Veikot/Pantterit pitää hallussaan kultatilaston ykköspaikkaa. Tapion Honka ja Playboys olivat kuitenkin samanaikaisesti pääsarjassa neljä kautta 1972–76, joten näkemys Hongan 13 kullasta seisoisi savijaloilla. Panttereina tunnettu helsinkiläisseura on siis saavuttanut ykkössijoja kahdella muullakin nimellä, mutta tässä tapauksessa taustalla olivat tietämäni mukaan pelkät nimenmuutokset.

Itselläni oli vielä muutama kuukausi sitten käsitys, että miesten SM-lentopallon maratontaulukoissa tulee niputtaa yhteen Järvensivun Kisa, Rantaperkiön Isku ja Tampereen Isku-Volley, mutta asiantuntemukseni oli jälleen melkein yhtä vanhaa kuin otsani rypyt. Sattumalta kouriin kulkeutuneesta TUL-lehdestä 5/2010 ilmeni, että Lentopalloliitto on muuttanut aiempaa tulkintaansa jo 2003; Järvensivun Kisan mitaleita – kultaa 1958, 1959 ja 1961, hopeaa 1960 sekä pronssia 1957 – ja muita saavutuksia ei enää lasketa yhteen Iskun ja Isku-Volleyn menestysten kanssa. Järvensivun Kisan lentistoiminta loppui suoraan huipulta, kun seuran johtokunta päätti keskittyä suunnistukseen. Suunnilleen koko edustusjoukkue näytti joka tapauksessa siirtyneen Rantaperkiön Iskuun, jonka voi päätellä saaneen SM-sarjapaikankin "kumartamalla", koska seura ei pelannut edes toiseksi korkeimmalla sarjaportaalla 1961.

Juhani Pihlaja sai palloilukirjaansa Lentopalloliitolta sellaisen tulkinnan, jossa Euran Raiku ja Liiga-Eura (virallisesti mutta vastoin kielioppeja LiigaEura) on kirjattu eri seuroiksi. Nettitutkailun perusteella Euran Raiku on kieltämättä harrastanut myös lentopalloa – tosin ensi sijassa junioritasolla – 2000-luvullakin eli Liiga-Euran perustamisen jälkeen mutta tehden yhteistyötä Liiga-Euran kanssa. Lisäksi Liiga-Eura näyttää saaneen aikanaan Raikun naisten liigapaikan ja oletettavasti myös edustusjoukkueen pelaajat, eli seurojen niputtaminen yhteen olisi ihan mahdollista.

Euralaisten kanssa SLL on lisäksi toiminut toisin kuin Hämeenlinnan naislentopallon yhteydessä, jossa Hämeenlinnan Tarmo, Tarmo-Volley ja Vanajan Racing Club on laskettu samaksi seuraksi. Näin on tehty siitä huolimatta, että Hämeenlinnan Tarmon naisten edustusjoukkue on pelannut parhaimmillaan peräti ykkössarjassa aikana, jolloin liigapaikka on ollut muunnimisten seurojen hallussa.

Entisen Tarmo-Volleyn/Vanajan RC:n pääsarjapaikka siirtyi vuonna 2009 Hämeenlinnan Pallokerholle, jonka lentispiirit näyttävät luokitelleen kokonaan eri seuraksi. Mestaruusliigan esitteessä 2010 ilmoitetaan, että HPK:lla on takanaan yksi pääsarjakausi, mutta saman julkaisun kuviossa sijoista 2006–09 on mukana Vanajan RC, mikä on kyllä mainittu kuvion yhteydessä. Vastaavalla tavalla on toimittu miesten puolella Liiga-Riennon tapauksessa; liigakausia seuralla on takanaan julkaisun mukaan yksi, mutta edelliskausien sijatiedot sisältävät Mutalan Riennon saavutukset. Tässä tapauksessa selitys vain yhteen liigakauteen on se, että joensuulaisseuran miesten edustusjoukkue eriytettiin itsenäiseksi seuraksi viime vuonna.

Tulkinnanvaraisuuksia liittyy myös maajoukkueiden saavutuksien ynnäilyyn. Esiin tulee toistuvasti ennen kaikkea kysymys siitä, miten pitäisi suhtautua Neuvostoliiton ja Venäjän mitaleihin.

Ainakin suomalaisissa jääkiekkotilastoissa on ollut tapana laskea yhteen Neuvostoliiton, IVYn ja Venäjän saavutukset, ja vastaavalla tavalla on toimittu Tšekkoslovakian ja Tšekin kohdalla. Ratkaisut ovat tässä tapauksessa ymmärrettäviä: Venäjä sai Neuvostoliiton ja Tšekkoslovakia puolestaan Tšekin paikat esimerkiksi miesten MM-kisojen A-ryhmässä. Lisäksi Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton maajoukkuekiekkoilijoista lähes kaikki olivat venäläisiä ja Tšekkoslovakian edustajista suurin osa tšekkejä. Tilanne poikkesi siis ratkaisevasti vaikkapa Neuvostoliiton jalka- ja koripallojoukkueista, joissa kansallisuuksien kirjo oli hyvinkin laaja.

En ole jaksanut laajemmin selvittää, kuinka hyvin palloilujen maratontaulukoiden tiedot esimerkiksi voitoista ja häviöistä täsmäävät. Rohkenen kuitenkin epäillä, että tilastoihin on luikahtanut erheitä, jotka ovat sittemmin siirtyneet vuosikirjasta toiseen. Asian todisti muutama koemielessä tehty laskelma.

Salibandyn kausikirja 2001:n testi antoi tosin ymmärtää, että reikäpallon tilastointi on hoidettu kunnolla. Naisten pääsarjajoukkueiden saavutusten yhteenlasku tuotti 1 089 otteluvoittoa ja saman määrän häviöitä. Sen sijaan vuoden 2008 Jalkapallokirjan taulukossa naisten SM-otteluista kautta aikojen oli joukkueilla yhteensä 2 728 voittoa mutta 2 714 häviötä – edellyttäen, että olin naputellut taskulaskimeen tiedot oikein. Kauden 2008/09 Jääkiekkokirjasta puolestaan löytyi kauniimman sukupuolen joukkueille SM-runkosarjasta 1 607 voittoa ja 1 599 tappiota.

Reilumpi ristiriita tuli vastaan Lentopallokirjasta. Kevääseen 2008 mennessä naisjoukkueet olivat nähdäkseni voittaneet pääsarjassa 4 561 peliä, kun taas tappioiden luku jäi 4 503:een. Osaselitys eroon saattaa olla se, että kuten edeltä kävi ilmi, tilastoissa lienee myös sellaisia otteluja, joissa vain toinen osapuoli on ollut pääsarjaseura.

Muita sarjoja sekä maali-, koripiste- ja erävoittotilastoja tutkailemalla erheitä olisi taatusti kaivettavissa aimo annos lisää. Aiheesta kiinnostuneet voivat summailla myös tasapelejä. "Tasureitahan" pitäisi löytyä parillinen määrä, koska yksittäinen tasatulos on kuulunut merkitä kahden joukkueen tietoihin.

Kaikkien aikojen taulukkojen saaminen kuntoon ei ole ihan helposti toteutettavissa. Pelkkä jokaisen kauden lopputaulukon uusi yhteenlaskukaan ei auta, jos jonkin vuoden numeroihin on jäänyt erheitä. Ja kun kausia on takana kymmeniä, on jokaisen kauden lopullisten tietojen keskinäisen johdonmukaisuuden tarkastamisessakin puuhaa riittämiin. Lisäksi jos jonkin ottelun tulos on lipsahtanut vaikkapa 1–1:n sijasta 2–2:ksi, on kummankin joukkueen tiedoissa väärä maalimäärä, jolla ei tosin normaalisti ole vaikutusta joukkueiden sijoihin kaikkien aikojen pistetilastossa.

Todistuskappaleena taulukkoihin jääneistä sammakoista toimikoon sellainen jo Jalkapallo – tilastovirheiden kuningaspeli -artikkelissa joululehdessämme 2007 julkaistu Markku Kasilan havainto, että Suomen Palloliiton maratontaulukossa on esimerkiksi uusinnat otettu toisinaan vain toisen joukkueen tietoihin.

Kuten alusta ilmeni, maratontaulukkojen lukijan on syytä suhtautua tietoihin jonkinsorttisella varauksella. Lajien vuosikirjojen tekijöiden taasen kannattaisi pohtia asioita yhdessä ja yrittää luoda edes joitain yhtenäisiä käytäntöjä tilastointiin. Nyt tuntuu siltä, että eri palloilujen tilastoijat eivät ole tutustuneet toistensa tapoihin juuri lainkaan. Lisäksi eri kausien tulokset olisi mielekästä näpytellä huolellisesti tietokoneelle ja antaa taulukkolaskentaohjelman suoltaa luvut, joiden välillä ei ole keskinäisiä ristiriitoja.