Matti Hannus ihmetteli Juoksijassa 11/1986, miksi julkkisten urheilusaavutuksia säännönmukaisesti liioitellaan. Herätteen kannanottoon oli antanut se, että hieman aiemmin Miss Skandinaviaksi valitun norjalaisen Hege Rasmussenin pituushyppyennätykseksi oli useissa lähteissä kerrottu yli 620, vaikka oikea lukema oli 589. Kaksi ja puoli vuotta aiemmin – Juoksijassa 5/1984 – Matti oli kirjoittanut suunnilleen samasta aiheesta näin:
"Puheiden ja perimätietojen mukaan Suomessa on 60 metrin keihäsmiehiä, kuuden metrin pituushyppääjiä ja 13 metrin kuulamörssäreitä ainakin 50 % enemmän, kuin viralliset erittäin huolellisesti kootut tilastot ja tulosluettelot kertovat."

Urheilijoiden virheellisistä muisteloista ja vastaavista on kerrottu lehdissämme muiden muassa Moni juttu päältä kaunis -sarjassa, mutta kaavojen rikkomisen nimissä tarjoilemme nyt kokonaisen jutun aiheesta.

Jääkiekon MM-kultaa kuluvana vuonna voittanut Janne Pesonen totesi Jääkiekkolehdessä 9/2011, että äitinsä taitaa olla nuorten maailmanmestari viestinhiihdossa. Nettihaku osoitti, että Suomussalmella 1982 syntyneen Janne Pesosen äiti on etunimeltään Päivi ja kotoisin Kuusamosta. Hiihtäjässä 2/1998 julkaistu luettelo suomalaisista juniorien arvokisamitalisteista hiihtolajeissa kertoi ensimmäisen tyttöjen viestin MM-kullan tulleen 1983, jolloin joukkueessa hiihtivät Jaana Savolainen, Marjo Matikainen ja Riikka Salonen. Muistakaan mitalisteista ei osunut silmiin ketään Päiviä. Hiihdossa kilpailivat 1970- ja 80-lukujen taitteessa ainakin Päivit Remes ja Renkola, mutta kumpikaan heistä ei ollut Kuusamosta.

Apu 32/2011 mainitsi Matti Nykäsen avovaimon Susanna Ruotsalaisen pelanneen lentopallomaajoukkueessa. Ainakin A-maajoukkueen osalta "tieto" on perätön. Tuoreehkojen Lentopallokirjojen sisältämistä naisten pääsarjapelaajien listoista sentään löytyy Susanna Ruotsalainen, jolle on kertynyt 33 ottelua Alavieskan Virissä. Seura on iskenyt naisten SM-tasolla vain kauden 1995/96, ja vuonna 1995 ilmestyneen Lentopallokirjan sisältämästä kokoonpanosta löytyy 25.10.1973 syntynyt ja aiemmin Haapajärven Kiiloja edustanut Susanna Ruotsalainen. Avussa oli sama syntymäaika ja lentisuran "kotijoukkueena" Haapajärven Kiilat.

Markku Kasila on todennut, että kun jonkun sanotaan pelanneen jalkapalloa SM-sarjassa, henkilö on yleensä päässyt vain ykkösdivisioonaan, ja vastaavasti "pelannut I divisioonassa" tarkoittaa usein pelaamista toisessa divisioonassa. Sääntö pätee vaikkapa Henry Saareen. Kuten puolisen vuotta sitten "paljastimme", parissakin jutussa entiseksi ykkösdivaripelaajaksi määritelty vuoden 1993 Mr Finland ja sittemmin pornonäyttelijä on yltänyt vain toiseen divisioonaan.

Saaren kaltaisen liioittelun kohteeksi on päässyt/joutunut nyrkkeilijä Joni Turunen. Amin Asikaisesta tehdyn Silmää räpäyttämättä -teoksen sivulla 82 Asikainen mainitsee, että laji- ja muukin kaverinsa Joni Turunen on pelannut jalkapalloa ykkösdivisioonassa ja salibandyä liigassa. Salibandyn osalta "Idi" on oikeassa; olen kirjannut Helsingin Sanomista 12.10.2004 löytyneen tiedon Turusen kuulumisesta Kirkkonummen Rangersin liigajoukkueeseen, ja Antti O. Arponen tarkasti nyrkkeilijän pelanneen 29 liigaottelua kaudella 2004/05 tehden 16 maalia ja antaen 7 maalisyöttöä. Sen sijaan Pelimiehet-kirjasta ei Joni Turusen nimeä löydy, vaikka teokseen on otettu miesten futista SM-tasolla tai ykkösdivarissa viimeistään kaudella 2006 pelanneet. Yhtä porrasta alempana Turunen sentään on nähty: yhdessä pelissä Keravan Pallo -75:n maalivahtina 1998.

Turusen kakkosdivariuraa koskeva tieto on peräisin Markku Kasilalta, joka on saanut eräältä tilastoijavirkaveljeltään listoja toisessa divisioonassa pelanneista. Samasta aineistosta ilmenee muutakin kiintoisaa: Amin Asikaisen tilillä on yksi kakkosen ottelu FC Kirkkonummen kenttäpelaajana 1995. Nykyinen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki puolestaan on vartioinut samalla sarjatasolla helsinkiläisseura Käpylän Pallon maalia kahdesti 1997.

Vielä Saarta ja Turusta enemmän liioittelua lienee siinä Kasilan Markun vuosia sitten lukemassa lehtitekstissä, jonka mukaan laulaja Sakari Kuosmanen olisi pelannut Kuopion Palloseurassa ainakin jonkin harjoitusottelun. Markku ei muista nähneensä Kuosmasen nimeä missään seuran pelaajalistauksessa. Antti O. Arponen mietti, että Saku on saattanut olla mukana jossain näytöspelissä show-mielessä. Antti asui 1981–86 samassa kaupunginosassa kuin Saku, ja molemmat futasivat Julkulan kaupunginosan joukkueessa Kuopion harrastesarjoissa. Yhteistä oli myös se, että kumpikin oli taidoiltaan suunnilleen nelosdivisioonan tasoa.

Markku muisti myös sen, että kun pappismies Martti Alaja kuoli vuonna 2007, Helsingin Sanomissa todettiin Alajan pelanneen jalka- ja käsipallon SM-sarjassa. Tosiasiassa Erkki ja Pertti Alajan isä oli ollut kentällä – ainakin miesten otteluissa – vain käsiksen pääsarjassa. Samantyyppisiä hairahduksia on näkynyt monissa muissakin muistokirjoituksissa.

Poikkeus kuitenkin vahvistaa sääntöä tässäkin kohdin. Muun muassa Talouselämä 26/2011 on tarjonnut tietoa siitä, että pääministeri Jyrki Kataisen vaimo Mervi (o.s. Kuittinen) on yltänyt SM-sarjatasolle jalkapallossa, ja olenkin havainnut Jalkapallokirjoista Mervi Kuittisen tehneen pääsarjassa Malmin Palloseuralle neljä maalia 1996 ja yhden osuman 1997.

Näyttelijä Kari Hietalahti mainitsi Avussa 43/2011 pelanneensa jääkiekkoa SM-tasolle saakka. Vuosittaisten Jääkiekkokirjojen pelaajarekisterit osoittivat, että Hietalahtea ei ole nähty tositoimissa miesten pääsarjassa. Avussa kerrottiin Hietalanden syntyneen Savonlinnassa 1964, mutten jaksanut tutkailla Jääkiekkokirjoista nuorten SM-sarjan kokoonpanoja ennen marraskuun 20. päivää, jolloin muun muassa Etelä-Suomen Sanomien julkaisemat Sunnuntaisuomalainen-sivut kertoivat Hietalahden kiekkoilleen nuorten SM-sarjassa Jarmo Myllyksen joukkuetoverina. Vuosittaisista Jääkiekkokirjoista varmistui, että Hietalahti on vääntänyt Savonlinnan Pallokerhon riveissä nuorten SM-sarjassa kaudella 1981/82.

Monesti muulloinkin on nähty, että SM-tasolla urheileminen sinänsä pitää paikkansa, mutta tiedoista on "unohtunut" maininta juniorisarjasta.

Harri Honkala on ihmetellyt ensi sijassa koripalloilijana tunnetun Seppo Kuuselan yleisurheilu-urasta esimerkiksi Urheilumme kasvot 3:ssa annettuja tietoja. Kirjasta löytyvä 200 metrin aika 22,6 sentään esiintyy vuoden 1954 tilastoissa. Sen sijaan maininnat 100 metrin ennätyksestä 10,8 ja pituusennätyksestä 713 ovat muunnettua totuutta. Kuuselasta tehdyssä Hyppyheitto-kirjassa todetaan päähenkilön kilpailleen yleisurheilussa viimeisen kerran 1956, ja SUL:n vuosikirjojen kausitilastojen 1950–56 tutkailun perusteella nopein satasen noteeraus on vuonna 1953 syntynyt 11,0:n ja paras pituusponkaisu kaudelta 1952 peräisin oleva 684.

Urheilumme kasvoissa on monilta osin väärää tietoa myös yleisurheilun SM-mitaleista. Kuuselan todetaan voittaneen nuorten SM-kisoissa 100 metrin ja pituuden kullat (jälkimmäisen tuloksella 677) sekä 75 metrin aitojen hopean 1951. Mitalit ja pituustulos ovat totta, mutta kyseessä olivat 17-vuotiaiden eli poikien sarjan kilpailut, joissa miteltiin vain SUL:n mestaruuksista. Vuonna 1953 Kuusela saavutti UK 3:n mukaan nuorten SM-kullat 100, 200 ja 4 x 100 metrillä sekä ruotsalaisviestissä. Viestimestaruudet pitävät paikkansa, mutta satasella ja kaksisatasella oikea sija oli viides ja kyseessä nytkin SUL:n mestaruuskilpailut. UK 3:n tiedoista totta ovat myös nuorten SM-kullat edellä mainituista viesteistä 1954.

Yleisurheilu-vuosikirjoista löytyi Urheilumme kasvoista pois jääneitäkin mitaleja: SUL:n pokien mestaruuskullat 18–19-vuotiaiden 100 ja 200 metrillä 1952 sekä nuorten SM-kisojen hopea 100 metrillä ja pronssi 200 metrillä 1954. SUL:n mestaruuskisat junnusarjojen yksilökilpailuissa näyttävät siis muuttuneen SM-arvoisiksi 1954.

Hyppyheitto-teoksessa todetaan Seppo Kuuselan vieneen nuorten SM-kultaa kolmessa eri yksilöjuoksussa ja kolmessa viestissä vuosina 1953 ja 1954. Nähdäkseni oikea tieto on siis neljä viestikultaa, kaikki Viipurin Urheilijoissa. Puhtaita papereita ei voi antaa myöskään Fokus urheilu 2:lle, jonka Kuusela-esittelyssä kerrotaan kymmenestä nuorten Suomen mestaruudesta pika- ja viestinjuoksuissa sekä pituushypyssä.

Urheilumme kasvot 3:n mukaan Kuusela olisi voittanut koripallossa SM-kultaa 1951–57, 1959 ja 1968–71, kun taas Hyppyheitto on vaatimattomammilla linjoilla: kuusi SM-kultaa, joista ensimmäinen 1952. Kuuselan tosin mainitaan olleen mukana muutamassa pelissä HOK-Veikkojen mestarijoukkueessa 1951. Mestaruuden 1951 kumoavat myös SVUL:n Helsingin piirin 50-vuotishistoria ja Suomen Koripalloliiton 25-vuotishistoria. Urheilumme kasvoissa harrastetun liioittelun todistaa myös kauden 2005/06 Koripallokirja, jonka listasta vähintään 10 SM-kultaa voittaneista miehistä saa turhaan hakea Kuuselaa.

Koripalloilun tilastokirja kertoo, että kun Tapion Honka voitti viisi peräkkäistä SM-kultaa 1968–72, Seppo Kuusela oli kentällä 18 kierroksen kausilla kaikissa otteluissa 1967/68, 8 matsissa 1968/69, kahdessa pelissä 1969/70 ja yhdessä ottelussa kaudella 1970/71. Sen sijaan kaudelta 1971/72 ei löytynyt merkintöjä, vaikka vuotta myöhemmin Kuusela tahkosi vielä kahdessa pelissä 24:sta. Kirjassa ei mainita virallisia mestareita, mutta SVUL:n vuosikirjoissa ei listata Kuuselaa kultapelaajiin 1968, 1970 eikä 1971. Vuoden 1969 mestarit ovat jääneet "Svullin" julkaisuista pois, joten lienee luotettava Fokus urheilu 2:n luetteloon, joka pitää sisällään myös Kuuselan. Näin ollen vaikuttaisi siltä, että oikea kultamäärä koriksessa olisi kahdeksan – vuosilta 1952–57, 1959 ja 1969. Seura oli ensimmäisellä kerralla HOK-Veikot, tämän jälkeen kuudesti sama seura mutta Pantterit-nimisenä ja viimeisessä mestaruudessa siis Tapion Honka.

UK 3:n mukaan Kuusela voitti SM-käsipallossa kultaa hallissa 1953, 1955 ja 1957–60 sekä ulkona 1960 – seurana aina helsinkiläinen Union. Fokus urheilu 2 vahvistaa hallimestaruuden 1960, mutta muista kultamitaleista en mene takuuseen. Hyppyheitto-teoskin käsittelee käsistä vain ylimalkaisesti.

Kulttuuriministerinä 1999–2002, viestintäministerinä 2007–11 sekä kansanedustajana 1995–2011 toiminut Suvi Lindén on kertonut Kuka kukin on -kirjoissa saavuttaneensa SM-pronssia naisten kerroshypyissä 1977 sekä nuorten sarjassa SM-hopeaa kerroshypyissä ja SM-pronssia ponnahduslautahypyissä 1978. Uinti-vuosikirjojen plaraamisen perusteella totta on vain vuoden 1977 mitali, ja siitäkin on jäänyt pois maininta hallimestaruuskilpailuista. Lehdissä Lindén on tunnustanut pronssin tulleen kolmen osanottajan kilvassa, ja näin näyttää olevan. Golfharrastuksestaan tunnetuksi tullut ex-ministeri oli samoissa hallikisoissa ponnahduslaudalla 4:s ja nähtävästi myös viimeinen. Kesän mestaruuskisoissa sijat olivat kerroksilla 6:s ja ponnahduslaudalla 10:s – ja kummassakin kilvassa taakse jäi yksi kilpakumppani. Juniorien SM-mitaleja en ole Lindénille löytänyt vuodelta 1978 – enkä myöskään vuodelta 1977.

Seppo Kuusela ei ole likikään ainoa muiden urheilumuotojen menestyjä, jonka yleisurheilutulokset ovat kokeneet ihmeparanemisen kilpailu-uran jälkeen.

Vuoden 1960 olympiakisoissa 50 km:n kuudenneksi hiihtäneen Pentti Pelkosen juoksutuloksia olemme käsitelleet ennenkin, mutta lähes vuosikymmen sitten, joten monille lukijoille tiedot lienevät uusia. Urheilumme kasvot 1 kertoo Pelkosen ennätykseksi 10 000 metrin juoksussa 31.00,0 ja Suuri Olympiateos 1906–2000 jo 30.30,0. Oletettavasti ajat perustuvat Pelkosen omiin ilmoituksiin. SOT:hen ns. tieto 30.30,0:sta jäi, vaikka minä, Antti O. Arponen ja Matti Hannus huomautimme, että aikaa ei löydy tilastokirjasta. Esa Laitinen on ilmoittanut oikean ennätyksen olevan "hiukan" heikompi – 32.52,2 vuodelta 1959.

Satuin lukemaan Voimanostaja-lehdestä 2/2011, että ME-mieheksikin 1970- ja 80-lukujen taitteessa yltänyt Veli Kumpuniemi olisi 1950-luvulla juossut 100 metriä 11,2, hypännyt pituutta 678 ja työntänyt kuulaa 14,28. Selasin lajien tilastot 1950-luvun Yleisurheilu-vuosikirjoista mutta huomaamatta vuonna 1934 syntyneen Kumpuniemen nimeä, vaikka tilastot pääsääntöisesti jatkuivat vaatimattomampiinkin tuloksiin kuin Voimanostajassa kerrotut.

Painonnostossa MM-pronssia ja EM-hopeaa 1947 sekä EM-pronssia 1949 saalistanut Juhani Vellamo menestyi muissakin lajeissa saavuttaen pesäpallon epävirallisen Suomen mestaruuden Valtion Lentokonetehtaan joukkueessa 1942 ja yleisurheilun viisiottelun SM-pronssin 1935. Tästä huolimatta en purematta niele Suuri Olympiateos 1906–2000:n merkintöjä, joiden mukaan Vellamo olisi juossut 100 metriä 11,2, hypännyt pituutta 673, työntänyt kuulaa 14,22 ja heittänyt keihästä 64,43. Urheilumme kasvot 4 ja Urheilun Kuva-Aitta 3/1962 sisältävät muuten samat ennätykset, mutta parhaaksi satasen ajaksi ilmoitetaan 11,4; UKAssa on lisäksi 1500 metrin ennätyksenä 4.28,0.

Selvästi vääräksi pystyn tosin sanomaan vain keihästuloksen 64,43. Suomen Yleisurheiluarkiston Nurmi-julkaisun numerossa 1/2006 olleessa SUT:n jäsenen Ari Sopasen tilastossa suomalaisista 62 metrin ylittäjistä vuoden 1959 loppuun mennessä on nimittäin Vellamon ennätyksenä 62,05 (1938). Toisen urheilutietäjän Esa Laitisen Suomen yleisurheilu 1933–39 -kirjoista löysin parhaaksi pituustulokseksi 669 (1938). Esan teosten 100 metrin tilastot loppuvat 11,3:een, joten satasen ennätys voisi periaatteessa olla 11,4. Kuulakaari 14,22 ainakin vaikuttaa huuhaalta, sillä en havainnut Vellamoa alle 14 metrin tuloksiin ulottuvissa Esan kuulatilastoissa. En tosin tiedä Vellamon yleisurheilutuloksia 1940-luvun alusta, mutta oletan miehen keskittyneen tuolloin lähinnä painonnostoon, eikä hänen nimeään ole osunut silmiin esimerkiksi Yleisurheilu-vuosikirjojen kautta 1945 koskevista tilastoista.

Suuri Olympiateos 1906–2000:ssa kerrotaan kiekonheiton olympiahopealle 1928 viskanneen Antero Kiven sivulajiennätyksistä 100 metrin 11,6, kuulan 13,70 ja keihään 52,70. Tilastomestari Esa Laitinen on osannut kertoa, että kuulakaari 13,70 on vuodelta 1930. Kahden muun tuloksen todenperäisyydestä en osaa sanoa muuta kuin sen, että jos lukemat perustuvat Kiven omiin lausuntoihin, lähteen luotettavuus ei liene valioluokkaa; Kivihän sai elinikäisen kilpailukiellon vuonna 1934 varasteltuaan pukuhuoneissa kanssakilpailijoidensa tavaroita.

Antti O. Arponen havaitsi vaimonsa tilaaman Kodin Kuvalehden 7.7. ilmestyneestä numerosta haastattelun, jossa lukuisissa televisio-ohjelmissa esiintynyt kokki Hans Välimäki sanoi päässeensä pituushyppääjänä nuorten maajoukkueeseen. Antti tutki Välimäen yleisurheilusaavutuksia Tilastopajan nettisivuilta ja SUL:n vuosikirjoista. Mitään nuorten maajoukkue-edustuksia ei löytynyt, kylläkin 16-vuotiaiden pituushypyn SM-hopeat yksilö- ja joukkuekilpailuissa 1986. Ennätys ulkona on 659 (vuodelta 1986) ja hallissa 664 (kaudelta 1987).

Urheilulehdessä 44/2011 julkaistussa Anssi Kukkosen haastattelussa kerrottiin Kukkosen selostaneen televisiossa ennätykselliset 38 suomalaisten voittamaa olympiakultaa. Jos Anssi on näin sanonut, hän lienee tulkinnut suomen kieltä vähintään vapaamielisesti. Kukkonen toimi Yleisradion olympiaselostajana 1964–76, jolloin suomalaiset voittivat olympialaisissa yhteensä 17 kultaa, eikä Anssi suinkaan ollut selostajana kaikissa voittosuorituksissa. 38 kultaan voidaan siten päästä vain, jos selostamiseksi katsotaan tapahtumista kertominen esimerkiksi Urheiluruudussa tai Kymmenen uutisten urheiluosuuksissa.

Raimo Häyristä oli haastateltu Urheilulehteen 48/2011, ja lukijoille tarjottiin monenlaista harhaanjohtavaa tietoa. "Rammyn" mainittiin selostaneen yhdeksät kesä- ja yhtä monet talviolympialaiset, kahdeksat jalkapallon MM-kisat sekä kaikkiaan 38 olympia- ja MM-turnausta jääkiekossa. Viiden renkaan tapahtuman selostajana Häyrinen on mielestäni ollut kahdeksasti talvikisoissa 1972–98 ja yhtä monta kertaa kesäolympialaisissa 1972–2000. Jääkiekon arvokisakeikat alkoivat Urheilulehdenkin mukaan 1971, eli 38 turnaukseen pääsy olisi ollut mahdollista aikaisintaan 2002, mutta varsinaiset peliselostukset loppuivat jo 1990-luvulla. MM-jalkapallokohdassakin lienee hieman ilmaa.

Samaisessa lehdessä Häyrinen sanoi voittaneensa ampujana SM-mitalin. Tällaista tietoa en muista ennen nähneeni, ja eräs toimittaja totesi, että vaikka "Höyry" on harrastanut ammuntaa koko ikänsä, hän ei ole varmasti saanut SM-mitalia ainakaan yleisessä sarjassa.

Epäilen nyt vahvasti myös vuonna 2006 toimittamaani Urheilutoimittajain Liiton matrikkelikäsikirjoitukseen jäänyttä kohtaa, jonka mukaan Häyrisellä olisi jalkapallosta, jääkiekosta ja kaukalopallosta yhteensä noin 50 ikämiesten SM-kultaa; todennäköisempi määrä on enintään kymmenen ja ilmeisesti ainoa laji kaukalopallo. Jääkiekossa ei liene koskaan pelattu ainakaan virallisista ikämiesten Suomen mestaruuksista, eikä "Höyry" ole kuuleman mukaan ollut kummoinenkaan jalkapalloilija. Valmiissa kirjassa lukee, että mestaruuksia olisi yleisestä sarjasta yksi ja ikämiehistä 60, mutta näistä merkinnöistä en kanna vastuuta.

Taatusti pielessä on Etelä-Suomen Sanomien vuonna 1990 julkaisemassa 50-vuotishaastattelussa esitetty väite "Rammyn" pelaamisesta jääpallon SM-sarjassa. Olen saanut Markku Kasilalta jääpallon SM-sarjamiehistä kautta aikojen kahdenkin tilastoijan listat, eikä kummassakaan esiinny Raimo Häyrisen nimeä.

Urheilun parissa tunnetuksi tulleet eivät toki ole ainoita, jotka muistavat tai "muistavat" menestyksensä todellista paremmiksi. Kun radiossa haastateltiin joitain vuosia sitten Iskelmän tähtitaivas -kirjan toista tekijää, tämä totesi, että laulajia jututettaessa monikin esitteli Euroviisujen ja Syksyn Sävelen sijansa todellisuutta parempina. Itsekin olen tuuminut, että lehtihaastatteluissa näkee epäilyttävän usein mainintoja takavuosien listaykkösistä, mutta viitseliäisyys ei ole yleensä riittänyt sijalukujen tarkastamiseen. Viime aikoina muistelen lukeneeni paristakin lehdestä, että Hectorin Palkkasoturi olisi aikanaan ollut Suomen levymyyntilistan ykkösenä, vaikka Kansalaiskalenteri 1991 -kirjasta löytyvä tilasto Suomen levylistoille kohonneista esiintyjistä osoittaa kappaleen olleen korkeimmillaan 13:ntena. Sitä en toki osaa sanoa, onko erhe esimerkiksi tässä tapauksessa lähtöisin haastateltavalta vai toimittajilta.