Maanmiehemme tuntuvat olevan brittiläisiä rallipiirejä edellä ajamisen ohella myös tilastoinnissa. Joudun nyt tunnustamaan antaneeni lehdissämme väärää tietoa, kun olen luottanut Brittein saarella koottuihin tilastoihin, joita Vauhdin Maailma -lehtikin on Suomessa julkaissut.

Narisin vuoden 2008 kesälehdessämme Tuulilasin 12/2007 julkaisemasta tilastosta, johon oli koottu voittajien keskinopeuksien perusteella vauhdikkaimmat MM-rallit. Kun Tuulilasin jutun tekijä Marko Mäkinen esitteli samoja tietoja Tekniikan Maailmassa 14/2011, lähetin TM:n Postilaatikko-palstalle kirjeen, joka julkaistiin seuraavassa numerossa vastauksen kera. Näin ilmeni, että luottamukseni World Rallying -kirjojen ja Vauhdin Maailmojen tietoihin oli aiheetonta. Marko Mäkinen ilmoitti ottaneensa tilastoissaan huomioon erikoiskokeiden peruutukset ja muutokset, joihin käyttämäni lähteet eivät ole jostain syystä kiinnittäneet huomiota. Niinpä esimerkiksi vuoden 1996 Safari-rallin ykkösen keskinopeus oli lopulta 117,70 km/h ja Argentiinan 1983 puolestaan 121,60 km/h, vaikka VM:ssä 10/2000 oli tarjottu arvoja 123,79 ja 123,51 km/h. TM:n 14/2011 nojalla kymmenen vauhdikkainta MM-rallia olivat ennen Suomen MM-osakilpaa seuraavat:

Tulossa kaikkien aikojen nopein Jyväskylä -otsikko TM:ssä 14/2011 näytti kuitenkin menneen pieleen. Laskelmani mukaan Sébastien Loeb eteni erikoiskokeilla keskimäärin 118,18 tuntikilometrin vauhtia, jos matka oli ennakkoon ilmoitettu. Netistä ei ainakaan näppärästi löytynyt Suomen rallin jälkeisten MM-osakilpailujen pituuksia, mutta aiempien vuosien perusteella voi päätellä, että keskinopeuksien kärkikymmenikkö on edelleen sama kuin ennen "Jyskälää".

Käsittelin kartanlukijoiden MM-ralliosanottotilaston kärkinimiä Moni juttu päältä kaunis -sarjan 26. osassa joululehdessä 2007. Luotin tuolloin Vauhdin Maailmaan 6/2000, joka kertoi Seppo Harjanteen olleen kartturina 133 MM-rallissa kymmenen eri ajajan kanssa. Kuljettajat olivat lehden mukaan olleet Timo Salonen (69 kertaa), Tommi Mäkinen (54), Erkki Pitkänen (3), Tapio Vanhala (1), Matti Johansson (1), Pentti Airikkala (1), Hannu Mikkola (1), Tomi Palmqvist (1), Pekka Rantakari (1) ja Sebastian Lindholm (1).

Vauhdin Maailmassa 10/2011 julkaistiin useimmin MM-ralleihin osallistuneiden suomalaiskartanlukijoiden lista, jossa Seppo Harjanteella oli lukemana 127 ja Ilkka Kivimäellä 126. Saman lehden numero 6/2000 ilmoitti, että Kivimäellä olisi 127 MM-ralliosanottoa. Kun lähetin huomautuksen VM:ään, sain tietää eron Kivimäen tiedoissa johtuvan San Remon rallista 1986. Tuo kilpahan poistettiin MM-pisteistä, kun Peugeot 205 -autojen hylkäys kesken rallin todettiin perusteettomaksi. Tämä tapaus sotkee monia muitakin rallitilastoja.

Enemmän eroa oli kuitenkin Seppo Harjanteen tiedoissa. Marko Mäkinen totesi, ettei ole löytänyt MM-rallia, jossa Harjanne olisi istunut Vanhalan vieressä. Rallybase-nettisivusto on antanut Harjanteelle 125 starttia, mutta Mäkisen tilastossa on eriteltynä 127 MM-osanottoa. Luvun 133 Mäkinen selitti niin, että mukaan lienee ynnätty aiheetta Tommi Mäkisen MM-sarjauran viisi ensimmäistä kilpaa sekä vuoden 1996 Katalonian ralli, johon Seppo oli ilmoitettu Mäkisen kartturiksi, mutta edellisessä osakilvassa tapahtuneen selän loukkaantumisen takia homman hoiti Juha Repo.

Tekniikan Maailmassa 14/2011 luki, että ennen Neste Oil Rallya oli MM-rallikuljettajien ykkösenä erikoiskoevoittojen määrässä Markku Alén 801 pohja-ajalla. Tämäkin määrä epäilytti, koska Vauhdin Maailma 6–7/2010 on tarjonnut Alénille 774:ää ja saman lehden numero 4/2009 puolestaan 796 erikoiskoepohjaa. Marko Mäkinen lienee kuitenkin oikeassa tässäkin asiassa. Voisi arvella, että 774 EK-voittoon ei ole sisällytetty Alénin 19 pohja-aikaa San Remon rallissa 1986. Eroja pystyy selittämään myös kahden tai useamman ajajan jakamilla ykköstiloilla. Tällaisissa tapauksissa käy lajista riippumatta herkästi niin, että ynnäilijä noteeraa vain ensimmäisen listalla olijan.

Aamulehdessä kerrottiin 14.11.2011, että Sébastien Loebin pikataivalvoittojen määrä MM-sarjassa kauden 2011 päättyessä on 808. En ole pomminvarma luvun totuudenmukaisuudesta. Tekniikan Maailman mukaan Loebilla oli 776 ykkössijaa ennen Suomen kisaa, ja laskin Vauhdin Maailmoista Loebille loppukaudelta 31 voittoa lisää. Näin päästäisiin yhteensä 807:ään, joka on silti enemmän kuin 801. Loeb tuntuisi siis valloittaneen tämänkin tilaston ykköspaikan. Tosin jos Alénin 801:ssä ei ole mukana Italian osakilpaa 1986, kiistaton kärkitila vaatii ranskalaiselta vielä hieman lisänäyttöjä.

Eri aikakausien ajajien erikoiskoevoittojen määriä ei tosin välttämättä voi verrata kovin suoraan. Viime vuosina yksittäisissä MM-ralleissa on yleensä ollut vain parikymmentä "pikistä", kun Alénin huippuvuosina lukumäärä oli tyypillisesti vähintään kaksinkertainen. Vastapainoksi osakisoja on 2000-luvulla ollut normaalisti hieman enemmän kuin viime vuosituhannella. Lisäksi nykysäännöt edellyttävät tehtaiden huippukuljettajilta koko sarjan kiertämistä. "Altsun" aikana ajajilla oli tapana jättää kilpailuja väliin, ja joskus yksittäisen kuljettajan suurin sallittu rallien määrä oli jopa rajattu säännöissä sarjan osakilpailujen kokonaismäärää pienemmäksi.

Sébastien Loeb on voinut vetää lukuisissa ralleissa loppuerikoiskokeet ilman sataprosenttista puristusta, koska ero seuraaviin on ollut sellainen, että muut ovat käytännössä voineet voittaa Loebin vain, jos tämä keskeyttää tai menettää rutkasti aikaa kolaroinnin taikka teknisten vaikeuksien takia. Tässä ei kuitenkaan ole mitään uutta. Vanhoja tuloksia katsellessaan huomaa, että minuuttien erot kärkinimien välillä olivat varhemmin selvästi yleisempiä kuin 2000- luvulla.

Edellä olleita tekijöitä enemmän merkitsee se, että kaikissa Loebin uran MM-ralleissa on erikoiskoeajat ilmoitettu 0,1 sekunnin tarkkuudella, kun Alén ylsi pohjiin lähinnä kilpailuissa, joissa tyydyttiin täysiin sekunteihin. Poikkeus oli Safari-ralli, jonka osuusajoissa pienin yksikkö oli minuutti. Vähintään kahden kuskin jakamien pohja-aikojen määrän voi siis päätellä pudonneen noin 90 prosentilla Markku Alénin huippuvuosista.