Kaksikin Suomen Urheilutietäjien jäsentä lähetti syksyllä toisistaan riippumatta syksyllä havaintojaan sellaisista keihäänheittoon liittyvistä muisteloista, joita kannattanee käsitellä hieman laajemminkin. Tapaukset tuovat jälleen esiin sen, että muistelmakirjoissa ja vastaavissa on paljonkin asioiden kaunistelua – toisinaan tahatonta mutta välillä ilmeisen tahallista – samoin kuin kohtia, joiden todistaminen oikeaksi tai vääräksi ei välttämättä onnistu.

Tuomas Tumi sai kesän yleisurheilutietokilvasta palkinnoksi viime vuonna ilmestyneen kirjan Keihäscowboy Kari Ihalainen. Teosta lukiessaan Tuomas huomasi melkoisesti virheitä numerotiedoissa – varsinkin vuosiluvuissa ja jossain määrin tuloksissakin. Eritoten vuosilukuerheet ovat pääosin sellaisia, jotka vähänkin yleisurheilusta selvillä oleva kyllä huomaa; onhan kirjassa jopa väärille vuosille sijoitettuja arvokisoja.

Kinkkisempi tapaus ovat teoksesta löytyvät lukuisat tarinat. Monet niistä ovat sen verran lennokkaita, että Tuomaksen mukaan voi epäillä niissä ehkä olevan enemmän tai vähemmän ns. Lapin lisää, mutta vääräksi todistaminenkin on hankalaa. Yhtä tapausta Tuomas kuitenkin jäi pohtimaan enemmänkin.

Elämäkerran sivulla 56 selostetaan nelimaaottelua Santiago de Compostelassa 1984. Kirjan mukaan Ihalaisen avausheitto kantoi noin 85 metriä, mutta järjestäjillä ei ollut tarpeeksi pitkää mittanauhaa sen mittaamiseen. Tarina jatkuu: ”Mittaa lähdettiin hakemaan kaupungilta, mutta tarvittavaa sadan metrin nauhaa ei tahtonut löytyä. Keihäsmiehet olivat jo pakkaamassa tavaroitaan ja lähdössä pois stadionilta, kun järjestäjät vihdoin löysivät tarpeeksi pitkän mitan. Ihalaisen heitto mitattiin. Kohta tulostaululle ilmestyivät huikeat lukemat: 92,80! Tulos oli otettu erehdyksessä kahdeksan metriä viivan takaa. Oikea tulos olisi ollut jossakin 85 metrin hujakoilla, mutta uusintamittaus meni taas pieleen. Nyt (ja tilastoihin jääneeksi) tulokseksi saatiin 78,82.”

Seuraavalla sivulla kerrotaan, että Tapio Korjus heitti kolmannella kierroksella 86,62. Jos nauha ei riittänyt Ihalaisen 85-metriseen, voisi päätellä, että Korjuksenkin tulos mitattiin vasta kilvan jälkeen. En ole etsinyt päivälehtien maaotteluselostuksia, mutta SUL-Sanomien ja Suomen Urheilulehden julkaisemissa Santiago de Compostelassa tehdyissä Korjuksen haastatteluissa ei hiiskuttu mittanauhan riittämättömyydestä. Varsin luultavalta tuntuu, että tuollainen asia olisi tuotu esiin, jos aihetta olisi ollut. Lisäksi Espanjassa oli mitä luultavimmin tiedossa, että Suomen edustajin kuuluu samana vuonna 87,24 heittänyt Korjus, ja kaiken järjen mukaan tämä oli otettu huomioon mittanauhaa valittaessa.

Muistelon uskottavuutta ei varsinaisesti lisää se, että Ihalais-kirjan mukaan Santiago de Compostelassa käytiin Espanjan, Portugalin, Ranskan ja Suomen välinen maaottelu. Ranskan sijasta mukana näet oli espanjalainen Galician maakunta.

Keihäscowboy Kari Ihalainen -kirjan on tehnyt Aamulehden urheilutoimittaja Tapani Salo. Samassa aviisissa työskenteli pitkään myös Tapanin veli Urho Salo, joka on niin ikään väsännyt kirjan keskisuomalaisesta keihäsmiehestä – Jorma Kinnusesta. Tuotakaan kirjaa tehtäessä ei päähenkilön muistikuvia ole kummemmin tarkastettu, kuten lehtemme pitkäaikaiset lukijat ehkä muistavat.

Jori Komulaisen hyllyyn on päätynyt Tiit Läänen tekemä vuonna 1996 julkaistu kirja Jüri ja Leks – Jüri Lossman ja Aleksander Klumberg-Kolmpere. Teoksella on epäsuora yhteys Suomen Urheilutietäjiin ainakin sitä kautta, että Jori huomasi Läänen osallistuneen Viron ja Suomen väliseen urheilutietomaaotteluun Tartossa 2007. Jüri Lossman oli tunnetusti olympiamaratonin kakkonen Hannes Kolehmaiselle häviten 1920, kun taas Klumberg (vuodesta 1936 Kolmpere) saavutti kymmenottelussa maailmanennätyksen 1922 ja olympiapronssia 1924. Keihäänheitossa hän tuli olympiakilvan viidenneksi 1920 – edellään neljä suomalaista.

Läänen kirjassa esiintyy Klumbergin lausunto, jonka mukaan suomalainen tohtori Sternberg oli tuominnut Antwerpenissa Klumbergin toisella kierroksella heittämän 65-metrisen kyseenalaisesti yliastutuksi. Lisäksi Klumberg kertoo nähneensä, että hänen viimeisen heittonsa pituudeksi mitattiin 62,47, jolla hän olisi ollut neljäs, mutta suomalaisten vastalauseiden jälkeen tulos muutettiin 62,39:ksi, minkä myötä Klumberg hävisi Julius Saaristolle puolella sentillä. Muistelon kertomisen ajankohta ei teoksesta selviä, mutta Jorin päättelyn mukaan muistelot lienee esitetty 1920- tai 30-luvulla.

Jori löysi internetistä ettiosoitteesta http://dea.digar.ee/cgi-bin/dea?a=d&d=eestispordileht19200930.2.3 Eesti Spordilehtin uutisen, jonka mukaan Klumbergin toinen heitto olisi kantanut 64 metriä.

Ennen vuotta 1920 Klumbergin ja Viron ennätys oli kaudella 1919 syntynyt 54,93, ja uran paras virallinen tulos 63,60 syntyi vasta 1935. Nämä asiat eivät toki tee mahdottomaksi 64–65-metristä kaarta 1920. Jonni Myyrän voittotulos Antwerpenissa oli 65,78 ja Urho Peltosen hopeakaari 63,50, joten kultaan virolainen ei ilmeisesti olisi yltänyt, vaikka toinen heitto olisi mitattukin.

Tohtori Sternberg tarkoittanee hammaslääkäri ja urheilujohtaja Ragnar Stenbergiä. Suuri Olympiateos 1906–2000:n tuomariosuuden ainoan Stenbergejä tai Sternbergejä koskevan kohdan mukaan Ragnar Stenberg oli tuomaritehtävissä Pariisin kisoissa 1924, ja arkistoissani oli täydennyksenä tieto roolista heittojen ylituomarina. Sellaista asiaa en ole kirjannut, että Stenberg olisi nähty tuomarina myös 1920, mutta tämä ei toki takaa mitään. Osoitteesta http://library.la84.org/6oic/OfficialReports/1920/1920.pdf löytyy Antwerpenin kisojen virallinen raportti, mutta siinä ei näyttäisi olevan listaa tuomareista. Jori joka tapauksessa löysi Stenbergin vuoden 1928 kesäolympiakisojen virallisen raportin tuomarilistalta.

Klumbergin kertoman mukaan keihäskilvassa olisi ollut toinenkin suomalainen tuomari, mutta tämä ei tunnu erityisen uskottavalta.

Sivuhuomiona voi todeta, että Antwerpenin virallisessa raportissa ei nimien kirjoittaminen ole onnistunut kovin kehuttavasti. Esimerkiksi keihään mitalistit olivat raportin mukaan Myrrha, M. Peltonen ja P. Johanson. Yksikään nimi ei siis ole oikein, kun Paavo Johanssonin nimestäkin on jäänyt pois toinen s-kirjain. Klumbergistä puolestaan on tehty Klummberg. Raportin tasosta ei kerro hyvää myöskään sellainen Volker Klugen Olympische Sommerspiele -kirjassaan esille nostama asia, että metreinä ja sentteinä kerrotut tulokset eivät kaikilta osin vastaa anglosaksisissa mitoissa ilmoitettuja – esimerkiksi Saariston ja Klumbergin erona englantia puhuvien maiden suosimissa yksiköissä on yli yksi jalka, kun tuloksiksi kerrotaan 206’ 3’’ 3/8 ja 204’ 8 ’’1/2.

Jos Klumberg koki joutuneensa väärin kohdelluksi, hänellä olisi kaiketi ollut mahdollisuus pyytää joukkueenjohtoa tekemään virallinen protesti, jollaista ei kuitenkaan käsittääkseni jätetty. Asiaan saattoi toki vaikuttaa sekin, ettei virolaisilla välttämättä ollut vastalauseen jättämistä ajatellen riittävän kielitaitoisia johtajia.

Protestia eivät tehneet suomalaisetkaan Méxicossa 1968, vaikka Pauli Nevalan putoamista keihään karsinnassa lappeelleen tulleeksi tuomitun keihään takia on pidetty kyseenalaisena. Kultaa kunniaa kyyneleitä 4 -kirjan mukaan unkarilaisen ylituomarin näössä oli ilmeisesti vikaa, ja hänen periaatteenaan tuntui olleen liputtaa joka toiselle heitolle punaista. Tämä motkotus haiskahtaa kyllä vielä reilusti epäilyttävämmältä kuin Klumbergin narina.

Jori totesi, että puolen sentin erolla ratkesi Antwerpenissa 1920 myös kuulantyönnön kaksoisvoitto suomalaisille, ja olen samaa mieltä Jorin kanssa siitä, että noin pienet erot ovat varsin tulkinvaraisia. Puolikkaita senttejä esiintyi olympiayleisurheilun kenttälajituloksissa jonkin verran ennen vuotta 1952 – mutta epäilyttävän sattumanvaraisesti. Jos kaikki hypyt ja heitot olisi pyritty mittaamaan puolen sentin tarkkuudella, olisi tilastollisen todennäköisyyden mukaan noin joka toisessa tuloksessa pitänyt olla puolikas senttikin.