Vaikka olen ilmeisen parantumaton kirjahamsteri, kävin vasta tämän vuoden lokakuussa Helsingin Kirjamessuilla, joita on järjestetty nykymallisina vuodesta 2001 ja joiden aikaan olen joskus ennenkin ollut pääkaupungissa. Kaiken lisäksi tämänkertainen vierailukin perustui siihen, että sain kaksi kutsukorttia messuille Kustannusosakeyhtiö Auditoriumilta, jolle olin ollut tekemässä He antoivat kaikkensa -kirjaa.

Näkökulmastani kiinnostavinta antia tarjosivat antikvariaattien osastot, joiden osalta messujen perinne on jo yli neljännesvuosisadan mittainen, sillä Helsingissä aloitettiin Antikvaariset kirjamessut 1988. Uusille kirjoille oli kyllä omistettu Messukeskuksen pinta-alasta monin verroin isompi ala kuin vanhoille, mutta laajaan valikoimaan uutuuksia voi tutustua kirjakaupoissakin – ilman lipun hankkimista tai saamista ja yleensä vähemmässä ihmisvilinässä. Toki vastaani tuli sellaisia urheiluaiheisia uutuuskirjoja, joista en ennestään tiennyt.

Puheet kirjan kuolemasta tuntuvat vähintään ennenaikaisilta, sillä neljän päivän aikana messuihin tutustui 78 400 ihmistä. Olin paikalla lauantaina, jolloin ruuhkaa riitti. Torstai ja perjantai ovat kuitenkin kuulemani mukaan huomattavasti lauantaita ja sunnuntaita rauhallisempia päiviä.

Kirjamyynti tosin on ollut viime ajat laskussa. Kuluvan vuoden tammi–syyskuussa aikuisten kaunokirjallisuuden euromääräinen myynti Suomessa oli 17 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Tietokirjojen puolella pudotusta oli 8,5 prosenttia.

Kirjamessujen kanssa samaan aikaan – 23.–26.10. – Messukeskuksessa järjestettiin Helsingin Musiikkimessut sekä Ruoka, Viini & Hyvä elämä -tapahtuma. Kaikkiin pääsi samalla lipulla, joka maksoi tavallisille katsojille 16 euroa. Eläkeläiset, 7–15-vuotiaat, varusmiehet ja opiskelijat selvisivät 10 eurolla. Neljän päivän kokoaikalipun hinnat olivat 30 ja 20 euroa.

Ruoka- ja viinitapahtumassa en edes käynyt, kun taas musiikkimessuilla tärväsin enemmän rahaa kuin kirjapuolella. Musiikkipuoli oli pieni kirjamessuihin verrattuna, mutta itselleni riitti rock and rolliin erikoistuneen Goofin’ Recordsin osasto.

TNS Gallupin 200 messuvieraalle tekemän tutkimuksen mukaan kävijät viipyivät keskimäärin vajaat neljä tuntia ja ostivat kuusi kirjaa. Kirjamessuille ensisijaisesti tulleista 95 prosenttia oli tyytyväisiä tarjontaan ja 97 prosenttia kertoi tulevansa varmasti tai todennäköisesti myös ensi vuonna. Itse vietin Messukeskuksessa noin seitsemän tuntia, mistä huolimatta jouduin sulkemisajan lähestyessä pitämään kiirettä, jotta ehdin vilkaista suunnilleen kaikki messujen noin 300 osastoa – ja osa jäi taatusti tutkailematta.

Eritoten antikvariaattipuolella oli myynnissä melkoisesti urheilukirjojakin, joiden hinnat olivat hyvin vaihtelevia. Pari kauppiasta oli hankkinut kustantajilta varastoon jääneitä kirjoja liki ilmaiseksi. Niinpä kahden euron kappalehinnalla oli tarjolla muun muassa salibandyvalmentaja Petteri Nykyn muistelmateosta ja urheilutoimittaja Tapio Suomisen aikaansaannosta Tapsan takahuoneessa. Muun muassa nuo kirjat ostin, vaikka kirjojen pusaamiseen sekaantuneena minun kai pitäisi luokitella kahden euron hinnat loukkaukseksi tekijöitä kohtaan. Toisaalta lehdenkustantaja ja myöhempi kansanedustaja Klaus Bremer vastasi Vauhdin Maailman 20-vuotisjuhlanumerossa 5/1985 mainitun lehden lukemista koskevaan kysymykseen näin:

– Lukisin mielelläni, jos Petsku [päätoimittaja Peter Geitel] lähettäisi sen minulle, periaatteellinen antipatia lehtien tilausta kohtaan.

Uutuuksiakin näkyi tavallista edullisemmin. Akateeminen Kirjakauppa samoin kuin Suomalainen Kirjakauppa myivät mielestäni kaikkia messuilla olleita kirjojaan 20 prosentin alennuksella, ja Pentti Sainion Kalervo Kummola -teosta kaupattiin kustantajan eli Innon osastolla 15 eurolla – noin 40 prosenttia normaalia kauppahintaa halvemmalla.

Koviakin hintoja messuilla näkyi. Vastaan tuli 1970- ja 80-lukujen Jääkiekkokirjoja, joista pyydettiin enimmillään yli 20 euroa. 1960-luvun Jääkiekkokirjat ovat kyllä harvinaisia ja kalliita, mutta seuraavien vuosikymmenten teoksia on pystynyt löytämään jopa parilla eurolla.

Suomen Urheilukirjastohan on digitoinut Jääkiekkokirjat vuosilta 1961–76, mutta tämä tuskin vähentää tosikeräilijöiden halua hankkia sama aineisto alkuperäisessä muodossaan. Keräilyssähän vallitsevat omat lainalaisuutensa, joihin tutustuin jo 1980-luvulla luopuessani Aku Ankka -varastostani. Jonkin 1950-luvun joulun erikoisnumeron pari vuosikymmentä uudemman painoksen arvo oli muutama markka, kun alkuperäispainoksesta olisi saanut muistaakseni yli tonnin.

Kirjamessujen antikvariaattipuolella oli myynnissä myös lehtiä, joista SUT:n jäsenten näkökulmasta kiinnostavimpia vastaani tulleita olivat Urheilun Kuva-Aitat. Hintoja en tullut tarkastaneeksi, kun silmiin osuneet numerot olivat sellaisia, jotka olivat jo kokoelmissani.

Messuilla oli myös postimerkkiosasto, jonka antiin kuuluivat muun muassa kokoelmat shakista, käsipallosta ja jalkapallosta. Kerääjät olivat samassa järjestyksessä Eero Pikkuhookana, Andreas Tärnholm ja Olli Viljanen. Urheiluaiheiset merkit jäivät minulta havaitsematta, mutta Marilyn Monroe -osuutta sentään hoksasin vilkaista.

Kustantajat pyrkivät saamaan mahdollisimman paljon kirjailijoitaan messujen esiintymislavoille, ja vain pieni osa toiveista pystytään toteuttamaan. Suomen Urheilutietäjien jäsenistä lavalle pääsi Antero Raevuori, joka kertoi kirjastaan Hävittäkää Helsinki! – pääkaupungin tuhopommitukset 1944. Tilaisuus meni tosin mönkään, koska haastattelijaksi lupautunut Markus Leikola saapui paikalle vasta, kun seuraava kirjantekijä oli lavalla.

Ylimääräinen kutsukorttini päätyi Jori Komulaiselle, joka kertoi käyneensä messuilla usein aiemminkin. Käytävillä vastaan tuli Jorma Lehtikangas, ja Raevuoren Antero piipahti Auditoriumin osastolla silloin, kun olin siellä He antoivat kaikkensa -kirjan muiden tekijöiden – Antti O. Arposen ja Markku Kasilan – kanssa ennalta päätetyssä tapaamisessa. Markun toinen kutsukortti meni Martti Hartikaiselle. Jori kertoi kohdanneensa messuilla Markku Virtasen, mutta muitakin urheilutietäjiä paikalla lienee ollut.

Markku Virtanen vieraili messuilla useampana päivänä ja voitti Like-kustannusyhtiön osastolla jalkapallotietokilvan, joka oli järjestetty firman kuluvana vuonna julkaiseman MM-jalkapalloa käsitelleen kysymyskirjan innoittamana.

Vähintään 10 hengen seurueet saivat ostaa ryhmälipun, jonka hinta oli 10 euroa/nuppi. Jos vastaava lippu on valikoimassa myös ensi vuonna, voisi ainakin periaatteessa yrittää selvittää, löytyykö urheilutietäjistä kymmentä sellaista messuille menossa olevaa, joilla ei ole kutsukorttia. Tosin vaikka isompi joukko saapastelisi sisään ryhmänä, voin pienen kokemuksen perusteella vahvistaa Arposen Antin näkemyksen siitä, että messujen kiertäminen on tehokkaampaa yksin kuin kaveri(e)n kanssa. Eri henkilöiden kiinnostuksen kohteet ovat hieman erilaisia, joten haistelijaparinkin jäsenet joutuvat odottelemaan toisiaan.

Julkkisbongareille kirjamessut ovat otollinen kohde. Omiin silmiini osuivat käytävillä ainakin Kauko Röyhkä, musiikkikirjoja tehnyt Janne Salmi sekä Taavi Soininvaara. Eräs urheilutietäjä oli viime vuonna törmätä Sauli Niinistöön ja Jenni Haukioon, ja toinen näki kuluvana vuonna Pentti Arajärven.

Helsingin Messukeskukseen ei kannata mennä nälkäisenä tai janoisena, sillä juoma- ja ruokapaikkojen hinnat tuovat mieleen laillistetun ryöstön, mistä huolimatta jonoja lauantaina riitti. Jouduin ostamaan janoon ja pikkunälkään pillimehun ja berliininmunkin, joista piti pulittaa yhteensä 5,90 euroa. Hampurilaisateria samassa kuppilassa näytti maksaneen yli 13 euroa, mutta pari edelläni ollutta moisen tilasi. Messukeskuksen Hesburgerin hintoja en käynyt katsomassa, mutta koska tiesin niiden olevan eri luokkaa kuin tavallisissa ”Heseissä”, kävin ennen messuille menoa syömässä Pasilan aseman Hesburgerissa.

Eräänlaiseksi säästövihjeeksi voi antaa myös sen, että lähijuniin ei kannata ostaa lippua ennakkoon. Matkasin Lahdesta Helsinkiin Z-junalla, jonka konduktöörin lipunmyyntilaite ei toiminut. Moni muu tuli junaan valmiiksi ostetun lipun kera, mutta kaltaiseni ”konnarilta” tiketin hankkia aikoneet saivat kulkea ilmaiseksi. Kannaltani oli siten onni, että R-kioskeilta ei – vastoin mainonnassa annettuja tietoja – pystynyt ostamaan 10 euron tarjouslippuja, minkä totesin yritettyäni hankintaa useammallakin kioskilla.

Messukeskus on liki kivenheiton päässä Pasilan asemalta, mutta ylimääräistä matkaa saattaa kertyä, sillä opastus Pasilan seudulla ei ole erityisen kehuttavaa ja lisäkiusaa tuo se, että Itä-Pasila on osin rakennettu kahteen tasoon. Joskus minulla on ollut vaikeuksia löytää Helsingin kaupungin pääkirjastoa, mutta tällä kertaa huomasin, että kun lähtee asemalta junalaitureita kerrosta ylempää Messukeskuksen ja Opastinsillan suuntaan, kirjasto osuu matkan varrelle. Opastinsilta ei pääkaupungin ulkopuolisille välttämättä sano mitään, mutta aseman sisätiloissa ylhäällä olevissa sinisissä tauluissa en Messukeskus-sanaa havainnut – Opastinsillan kylläkin. Tiirailemalla saattoi kyllä löytää seinältä nuolen Messukeskukseen.

Paluumatka Messukeskuksesta asemalle ei myöskään ole turhan helppo kaltaiselleni näkömuistittomalle ja suuntavaistottomalle yksilölle. Illalla messuilta poistuessani huomasin kyllä pääkirjaston, mutta vähän myöhemmin käännyin väärään suuntaan ja olin ties missä, mutta löysin kuin löysinkin asemalle.

Ensi vuonna vastaava kirja-, musiikki- ja muu messupaketti on tarjolla 22.–25. lokakuuta. Varsin täsmällistä ennakkotietoa tapahtumasta lienee tuolloinkin saatavissa, sillä perusteellista ja ilmaista messulehteä on yleensä ollut tarjolla kirjastoissa ja kirjakaupoissa hyvissä ajoin ennakkoon.

Muuallakin Suomessa on järjestetty kirjamessuja, ja joku voisi kertoa tulevissa lehdissämme vaikkapa Turun messujen annista urheilutietäjien kannalta.