Suomen Urheilutietäjien jäsen Juhani Tuviala mainitsi joitain kuukausia sitten sellaisesta ilmeisesti harvan huomaamasta asiasta, että Heikki Hasu oli noussut Eino Leinon edelle pisimpään olympiavoittonsa jälkeen eläneeksi suomalaiseksi. Leino väänsi vapaapainin kultaa 27.8.1920 ja kuoli 30.11.1986. Hasun voitto yhdistetyssä tuli 1.2.1948, eli Leino jäi taakse toukokuun alkupuolella, jolloin uran ensimmäisestä olympiavoitosta tuli kuluneeksi 66 vuotta 3 kuukautta.

Eino Leino on kuitenkin edelleen vanhimmaksi elänyt suomalainen olympiavoittaja. Hänellä oli kuoleman aikaan ikää 95 vuotta 237 päivää. Tätä kirjoitettaessa elossa olevista voittajista ja myös mitalisteista iäkkäin on Lydia Wideman-Lehtonen, joka voitti Widemanina 10 kilometrin hiihdon 1952. Syntymäaika 17.5.1920 tarkoittaa, että täysiä ikävuosia on takana 94. Oheistietona voi kertoa, että Lydian kaksossisko, samoin laduilla pärjännyt Tyyne, kuoli 4.11.2014 Helsingissä oltuaan jo vuosikymmeniä sukunimeltään Elovaara.

Heikki Hasu on syntynyt 21.3.1926, vaikka joissain lähteissä tarjotaan kuukautta myöhäisempää aikaa. Häntä vanhempia elossa olevia suomalainen olympiavoittajia ovat Lydia Widemanin ohella Hasun joukkuetoverina 4 x 10 kilometrin kultaa 1952 hiihtänyt Paavo Lonkila sekä 3 x 5 kilometrin kultaa 1956 suksimassa ollut Siiri Rantanen. Lonkila on syntynyt 11.1.1923 ja Rantanen 14.12.1924. Hasun kanssa samaa vuosikertaa on Tapio Mäkelä, joka kuului myös viestivoittajiin 1952, mutta täytti 88 vuotta "vasta" 12. lokakuuta.

Pisimpään eläneeksi suomalaiseksi olympiamitalistiksi pääsy on erittäin vaikeaa, sillä joukkuevoimisteluhopeaa 1912 saavuttanut Jalmari Kivenheimo kuoli 105 vuoden 34 päivän iässä 29.10.1994, jolloin oli Suomen vanhin mies. Kivenheimon lisäksi kolminumeroiseen ikävuosien määrään on maamme olympiaurheilijoista päässyt kivääriammuntaan 1936 osallistunut Bruno Frietsch, joka oli viikon päälle 100-vuotias viimeisenä elinpäivänään 9.12.1996. Saman vuoden kesäkuun 19. päivänä oli menehtynyt 100 vuoden 118 päivän iässä Edvin Wide. Hän oli syntynyt Kemiössä mutta muuttanut Ruotsiin, jota edustaen oli yltänyt kestävyysjuoksussa hopealle 1924 ja neljästi pronssille 1920–28.

Tätä nykyä vanhimmat sellaiset suomalaiset olympiaurheilijat, joiden en tiedä kuolleen, ovat estejuoksija Aarne Kainlauri (syntynyt 25.5.1915), painija Sulo Leppänen (*15.1.1916) ja purjehtija Eric Palmgren (*9.8.1916). Kaikki edustivat sinivalkoisia värejä Lontoossa 1948.

Iäkkäimpänä kuollut suomalainen yksilölajin olympiamitalisti on Kaarlo (Kalle) Tuominen, jonka elämä päättyi 98 vuoden 254 päivän iässä 20.10.2006. Kesän 1936 estejuoksun hopeamies oli samalla viimeinen elossa ollut ennen toista maailmansotaa olympiamitalin saavuttanut suomalainen. Kolme ja puoli kuukautta aiemmin – 5.7.2006 – oli päättynyt Berliinissä keihään pronssia viskanneen Kalervo Toivosen elämä. Lähellä toisiaan olivat myös kuolinkunnat; Tuomisella Lieto ja Toivosella Turku.

Talvikisamitalisteistamme pisimpään on elänyt 50 kilometrin hopeaa 1952 suksinut Eero Kolehmainen. Hän kuoli 95 vuoden 258 päivän iässä 7.12.2013.

Harri Piironen mainitsi jokin aika sitten siitä, että Bill Mallonin ja Hilary Evansin ylläpitämällä olympstats.com-nettisivustolla on listattu muun muassa lyhimmän ja pisimmän ajan olympiamitalinsa voittamisen jälkeen eläneitä urheilijoita. Jalmari Kivenheimo on edesmenneiden kärjessä kauimmin viimeisen olympiamitalinsa jälkeen eläneenä. Hopeasta 1912 kului kuolemaan 82 vuotta 111 päivää. Sivusto löytyy osoitteesta http://olympstats.com/2014/10/, ja elinikäasioita käsitellään sivun alaosassa – ainakin tätä kirjoitettaessa.

Edelleen elävistä urheilijoista Kivenheimon ovat ohittaneet Amsterdamissa 1928 joukkuevoimisteluhopeaa saavuttanut italialainen Carla (Clara) Marangoni sekä 4 x 100 metrin juoksua Los Angelesissa 1932 voittamassa ollut USA:n Evelyn Furtsch, joka meni Kivenheimon edelle lokakuun loppupuolella. Vuonna 1915 syntynyt Marangoni ja vuotta aiemmin Furtsch ovat naisia, joten Kivenheimo on edelleen miesmitalistien joukossa ykkönen, vaikka hengissä olevatkin otetaan huomioon.

Marangoni on ainoa tunnettu Amsterdamin kisoihin osallistunut elossa oleva urheilija. Hänestä tullee pian kauimmin viimeisen olympiaedustuksensa jälkeen elänyt urheilija. Tällä hetkellä ykkösenä on Jugoslaviaa uinnissa 1924 edustanut Ivo Pavelić. Hän kuoli vuonna 2011, jolloin esiintymisestä olympia-areenalla oli kulunut 86 vuotta 210 päivää.

Vanhimmaksi elänyt olympiaurheilija on yhdysvaltalainen Lontoossa 1948 ampunut Walter Walsh, joka kuoli viisi päivää vaille 107-vuotiaana 29.4.2014. Vähintään 100-vuotiaaksi eläneitä olympiaurheilijoita on ainakin olympstats.com-sivuston kokoajilla tiedossa 59. Sports-Reference-sivustolla osoitteessa http://www.sports-reference.com/olympics/friv/lists.cgi?id=5 heitä listataan "vain" 57, mutta suomalaisen on helppoa huomata Bruno Frietschin puuttuminen.

Sports-Referencen mukaan Jalmari Kivenheimo on koko maailman iäkkäimmäksi elänyt olympiamitalisti. Kultamitalin saavuttajien ykköseksi sivusto ilmoittaa yhdysvaltalaisen James (Babe) Rockefellerin – 102 vuoden 63 päivän iässä 10.8.2004 kuolleen kahdeksikkosoudun voittajan vuodelta 1924. Pisimpään elänyt naispuolinen olympiaedustaja on saman lähteen nojalla ruotsalainen uimahyppyihin 1924 osallistunut Signe Johansson, jonka taival päättyi 104 vuoden 347 päivän iässä 9.5.2010.

Suomalaisista olympiavoittajista kuoli ensimmäisenä Oskari Friman – kultamitalipainija 1920 ja 1924. Erinäisissä hakuteoksissa on kuolinpäivänä 19.10.1933, mutta oikea ajankohta oli hautakivenkin mukaan edellisen vuorokauden puolella ja kuolinsyy sydäninfarkti. Frimanilla oli tuolloin ikää 40 vuotta 264 päivää, ja hän on edelleen nuorimpana luonnollisen kuoleman kokenut maamme olympiavoittaja. Mitalisteista ykkönen tällä vähemmän tavoiteltavalla listalla on painihopeaa 1912 vääntänyt Ivar Böling, jonka taival päättyi 39 vuoden 120 päivän iässä 8.1.1929. Jalmari Kivenheimon ja Eino Leinon vastapainoksi suhteellisen nuorina kuolleiden mitalistien joukossa on useita voimistelun ja painin edustajia. Monen painijan varhaiseen poismenoon lienevät olleet ainakin osasyynä heidän lajiinsa perinteisesti kuuluneet hurjat painonpudotukset.

Oma lukunsa ovat tietysti sotavainajat ja tapaturmaisesti kuolleet. Ensimmäinen samoin kuin nopeimmin mitalinsa jälkeen kuollut suomalainen olympialaisissa kärkikolmikkoon yltänyt urheilija on Viking Hulldén – 18.10.1913 hukkunut pronssipurjehtija 1912. Useissa kirjoissa kyseenalaisesti Jarl Hulldéniksi kutsutulla miehellä oli tuolloin ikää 27 vuotta 296 päivää, ja hän on nuorimpana kuollut virallisen olympiamitalin saavuttanut suomalainen. Kaksi epävirallisella olympiamitalilla palkittua suomalaista on menehtynyt vielä Hulldénia vähemmän elinpäiviä takanaan. Sotilaspartiohiihdon hopeaa talvella 1936 saavuttamassa ollut Olli Huttunen kuoli sotasairaalassa 24 vuoden 162 päivän iässä 19.2.1940. Samaan mitalinelikkoon kuulunut Kalle Arantola oli kaatunut viikkoa aiemmin ollessaan 26 vuoden 141 päivän ikäinen.

Nuorimpana kuollut suomalainen olympiavoittaja on Gunnar Höckert – 30-vuotispäivänsä aattona 11.2.1940 talvisodassa kaatunut 5000 metrin juoksun ykkönen Berliinistä 1936. Kaatumisajankohtana kultamitalista oli kulunut noin 3,5 vuotta, mikä tarkoittaa samalla sitä, että Höckert on lyhimmän ajan olympiakultansa jälkeen elänyt suomalainen. Luonnollisesti kuolleista voittajista lyhimmän ajan saavutuksestaan on ehtinyt nauttia Yrjö Lindegren – 11.11.1952 edesmennyt arkkitehtuurivoittaja 1948. Urheiluvoittajista kärjessä on mielestäni Oskari Friman riippumatta siitä, otetaanko lähtöpistevuodeksi 1920 vai 1924.

Viitseliäisyyteni ei ole riittänyt sen varmistamiseen, kuka on lyhimmän ajan elänyt suomalainen olympiaurheilija. Veikkaukseni on, että arvo kuuluisi liikenneonnettomuudessa 22 vuoden ja 2 kuukauden iässä 2.2.1966 surmansa saaneelle jääkiekkoilija Jarmo Wasamalle.