Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettiin kolme äänestystä: kaikkien aikojen parhaat suomalaisurheilijat, kaikkien aikojen parhaat suomalaiset urheilukirjat ja sykähdyttävimmät urheiluhetket. Vastaavia äänestyksiä yhdistyksemme jäsenille toteutettiin 1990-luvun alussa. Tuolloin äänestettiin parhaista urheilijoista ja urheilukirjoista.

Äänestysinto jäi tällä kertaa hieman vaimeammaksi kuin 1990-luvulla. Kaikkien aikojen parhaat -listojen tekemistä pidettiin jo viime vuosisadalla erittäin hankalana tehtävänä. Nykyään listojen laadinta on vieläkin vaikeampaa urheilulajien ja -tapahtumien määrän yhä kasvaessa. Ehkä vertailuvaikeuksien vuoksi osa jäsenistöstä ei äänestyksiin osallistunut.

Kaikissa äänestyksissä pyydettiin kymmenen parhaan listaa, josta pisteitä jaettiin 10–9–8–7…1-periaatteella. Tarkoitus oli äänestää asioita koko Suomen historian ajalta, eikä pelkästään itsenäisyyden ajalta, kuten Suomi100-otsikosta voisi päätellä. Epäselvän tehtävänannon vuoksi ehkä jokunen ääni varsinkin Tukholman olympiakisoihin liittyvistä tapahtumista jäi antamatta.

Kun osanottajia on äänestyksissä vähäinen määrä, niin sattumalla on aika iso merkitys lopputuloksissa. Jo muutama lisä-äänestäjä olisi voinut muuttaa tulosluetteloita. Lisäksi ääniä annetaan äänestyshetken tunnelmien pohjalta. Jonain toisena hetkenä laadittuna listat voisivat olla erilaiset. Tämän vuoden äänestyksiin ei osallistunut kaikkien nuorempien ikäluokkien edustajia, ja osittain tämän vuoksi listat ovat vanhempiin asioihin painottuvia.

Perusteluita valinnoille ei kovin paljon annettu. Olen täydentänyt juttua 1990-luvun äänestysten tiedoilla ja omilla kommenteillani.

Kaikkien aikojen parhaan urheilijan äänestykseen osallistui 14 henkilöä. Äänestäjät totesivat, että eri aikakausien ja lajien urheilijoita on erittäin vaikea laittaa järjestykseen. Myös talvilajien vertailu kesälajeihin on hankalaa. Doping-asioissa on tällaisissa äänestyksissä jokaisella oma tulkintansa.

Muutama äänestäjä saattoi jättää Hannes Kolehmaisen pois listalta sen vuoksi, että Tukholman olympiakisat olivat jo ennen Suomen itsenäistymistä. Tuskin hänen sijoituksensa olisi kuitenkaan kovin paljon noussut.

Vain kolme henkilöä oli listoilla ykkössijalla. Paavo Nurmi ja Lasse Virén ovat usein olleet kärkikaksikkona kaikkien aikojen parhaat suomalaisurheilijat -äänestyksissä. Osa äänestäjistä painotti Nurmen ylivoimaa omana aikakautenaan. Toisaalta Virénin aikana kilpailu oli paljon kovempaa kuin Paavo Nurmen aikoina. Kolmossijan tässä äänestyksessä sai talviurheilun paras Matti Nykänen, joka oli yhden äänestäjän listalla ykkösenä.

Myös muut nimet kymmenen parhaan listalla ovat tuttuja nimiä muista äänestyksistä. Kun vuonna 1992 Suomen Urheilutietäjät järjestivät itsenäisyyden 75-vuotisjuhlan kunniaksi edellisen kerran äänestyksen kaikkien aikojen parhaista suomalaisurheilijoista, niin kärkikymmenikkö oli 1) Paavo Nurmi, 2) Lasse Virén, 3) Veikko Hakulinen, 4) Pertti Karppinen, 5) Clas Thunberg, 6) Matti Nykänen, 7) Hannes Kolehmainen, 8) Marja-Liisa Kirvesniemi, 9) Eero Mäntyranta, 10) Heikki Savolainen. Näistä kymmenestä Mäntyranta tippui 11:nneksi ja Heikki Savolainen sai vain yhden pisteen. Vuoden 1992 äänestyksessä 11:ntenä ollut Ville Ritola sijoittui nyt kuudenneksi.

Tämän vuoden kärkikymmenikön toinen uusi nimi oli Jari Litmanen. 25 vuotta sitten äänestyslistoille pyydettiin 20 parasta urheilijaa. Yhtään jalkapalloilijaa ei mahtunut 59:n ääniä saaneen joukkoon, ja listan ainoa palloilulajien edustaja oli Jari Kurri (18:s). Pallopelien urheilijoita ei tänäkään vuonna kovin monta listalle mahtunut. Myöskään moottoriurheilu ei ollut 1990-luvulla kaikkien äänestäjien suosiossa. Tänäkin vuonna harvat ääniä saaneet moottoriurheilijat jäivät jäännöspisteille.

Kymmenen jäsentä lähetti listansa kaikkien aikojen paras urheilukirja -äänestykseen. Äänestyksen hajonta oli suurta; kaikkiaan 64 eri kirjaa oli mahtunut ainakin yhdelle kymmenen parhaan listalle. Näistä yksi kirja oli käännösteos, eikä siitä laskettu pisteitä mukaan lopputuloksiin. Kymmenen eri kirjaa tai sarjaa löytyi jonkun listalta ykkössijalta. Varsin monipuolisesta kirjamausta huolimatta kärki erottui muista. Myös 1990-luvun äänestyksessä ääniä sai yli 60 kirjaa tai kirjasarjaa.

Yleisurheilukirjallisuus oli vahvasti edustettuna kymmenen parhaan listalla. Kärkikaksikoksi äänestettiin Matti Hannuksen kirjoittamat yleisurheilun klassikkoteokset Yleisurheilu – tuhat tähteä (vuodelta 1983, täydennysosa 1984) ja Kultaiset kentät (1999). Jo pitkään yhdistykseemme kuuluneen Hannuksen tekstejä on luettavissa myös Juoksija-lehden arvokisoista tehdyistä kirjoista, jotka sijoittuvat jaetulle yhdeksännelle sijalle.

Edellisen kerran Suomen Urheilutietäjät järjesti jäsenäänestyksen parhaista urheilukirjoista vuonna 1991. Tuolloin kärkikymmenikkö oli 1) Suuri Olympiateos 1–9, 2) Yleisurheilu – tuhat tähteä, 3) Urheilun pikku jättiläinen, 4) Suomalaiset suurhiihtäjät 1–3, 5) Suuri suomalainen keihäskirja, 6) Kehän sankarit, 7) Tavoitteena Stanley Cup, 8) Fokus Urheilu 1–2, 9) Huippu-urheilun maailma 1–6, 10) Urheilun vuosikirja 1–15. Näistä keihäskirja, Tavoitteena Stanley Cup ja Fokus Urheilu jäivät tällä kertaa ilman ääniä. Kahden ensin mainitun menestymisen 26 vuotta sitten selittää osin se, että ne olivat ilmestyneet 1990-luvun alussa. Muutenkin ääniä saaneiden kirjojen luettelo oli vuonna 1991 erilainen joitakin urheilun peruskirjoihin kuuluvia teoksia lukuun ottamatta kuin tämän vuoden äänestyksessä. 2000-luvun kirjoista parhaiten pärjäsi nyt Arto Terosen ja Jouko Vuolteen tekemä Kiveen hakatut -sarja.

Perusteluissa kiitosta saivat Martti Jukolan ja Sulo Kolkan tekstit, joista muutamat äänestäjät mainitsivat urheiluinnostuksensa alkaneen. Matti Hannuksen tekstit ovat vastaavasti meille nuorimmille sukupolville olleet tärkeitä (yleis)urheiluinnon herättäjinä. Kärkikolmikon kirjojen arvoa nostaa se, että niiden tekoaikaan tietojen kerääminen on ollut huomattavasti vaikeampaa kuin nykyisin internetin ja sähköpostin aikakaudella. Neljänneksi sijoittunut Kiveen hakatut -sarja on saanut kiitosta myös niiltä, jotka eivät varsinaisesti ole urheilusta kiinnostuneita. Jaetulla viidennellä sijalla olevan Urheilun vuosikirja -sarjan arvo on mielestäni noussut viime äänestyksen jälkeen. Nykyaika interneteineen on tehnyt urheilutapahtumista kertakäyttökulttuuria, ja tietojen kunnollinen muistiin merkitseminen ei ole enää muodikasta, mutta Urheilun vuosikirjat korjaavat tätä puutetta mainiosti.

Urheiluihmisten elämäkertoja oli listoilla nyt suunnilleen saman verran kuin edellisessä äänestyksessä. Tuoreimmat henkilöistä kertovat kirjat ovat ehkäpä vielä monella lukematta. Eniten ääniä elämäkerroista keräsi nyt Mika Myllylän kirja.

Pisteitä on yhteen laskettaessa joiltakin osin yhtenäistetty. Esimerkiksi Suuri Olympiateos -sarjan kirjoista on annettu ääniä myös yksittäisille osille. Nämä on kaikki laskettu yhteen. Martti Jukolan Suuren olympiakirjan tuloksessa puolestaan ovat mukana kaksi pistettä, jotka oli annettu hieman epätarkasti ”Martti Jukolan olympiakirjoille”.

Martti Huhtamäen vuoden 1984 olympiakirjatkin ovat tavallaan saman sarjan osia, mutta ne oli pakko tilastoida erilleen, koska kumpikin sai ainoat pisteensä samalta äänestäjältä. Vastaavalla tavalla kävi Soihdunkantajille ja Viestinviejille eli Urheilumuseon kirjoituskokoelmille kesä- ja talviolympiakisoista.

Sykähdyttävimmän urheiluhetken äänestykseen osallistui 12 jäsentä. Urheilukirjalistauksen tapaan tässäkin äänestyksessä hajonta oli suurta. Ykkössijalle äänestettiin kahdeksaa eri tapahtumaa. Osa äänestäjistä painotti urheiluhistoriallista merkitystä, osa henkilökohtaisiin tunteisiin eniten vaikuttaneita. Jotkut listaajat ottivat mukaan niitä hetkiä, jotka ovat paikan päällä tai televisiosta nähneet. Joiltakin listoilta löytyi myös vanhempia tapahtumia, joita ei ole oltu itse kokemassa. Hannes Kolehmainen saattoi jonkin verran tässäkin äänestyksessä kärsiä siitä, että Tukholman 5 000 metrin juoksu oli ennen Suomen itsenäistymistä.

Lasse Virén voitti itsensä tiukassa kamppailussa. Virénin juoksuista annettiin ääniä monella tavalla, ja tuloksia laskettaessa on ääniä jonkin verran yhdenmukaistettu. Toisenlaisella laskutavalla Münchenin 10 000 metrin juoksu olisi voinut nousta ykköseksi. Lassen juoksut keräsivät kaikkiaan 124 pistettä (Münchenistä ja Montrealista molemmista yhteensä 62). Suomen ensimmäinen jääkiekon MM-kulta vuodelta 1995 löytyi kahdeksalta listalta. Se ei kuitenkaan ollut yhdeltäkään listalla ensimmäisellä sijalla ja jäi yhteispisteissä kolmanneksi. Kärkipään osalta lista ei ollut kovin yllätyksellinen. Monta hienoa suomalaishetkeä jäi kokonaan puuttumaan listoilta.

Vastausten monimuotoisuuden vuoksi ääniä on jonkin verran yhtenäistetty ja samaa teemaa sisältävät äänet on laskettu aiheesta eniten ääniä saaneelle. Esimerkiksi pisteitä annettiin myös Juha Väätäisen tuplavoitolle EM-kisoissa 1971. Nämä äänet on laskettu yhteen 10 000 metrin EM-kullan kanssa.

Joissakin tapauksissa koko kisojen tapahtumat ovat jääneet paremmin mieleen kuin yksittäiset kisat. Esimerkiksi Marja-Liisa Hämäläisen kolme kultaa ovat jääneet mieleen. Olen näissä tapauksissa laittanut sulkeisiin, jos joku on halunnut painottaa jotakin asiaan liittyvää kisaa tai yksityiskohtaa.

Kirja- ja urheiluhetkiäänestyksissä hajonta oli suurta ja pisteiden yhteenlaskuissa tästä syystä jonkin verran tulkinnanvaraisuutta. Tällä kertaa käytännön merkitystä asialla oli vain Lasse Virénin juoksujen sijoituksissa urheiluhetkiäänestyksessä. Jos tällaisia äänestyksiä jatkossa järjestetään, voisi olla paikallaan ensin pyytää ehdotuksia ehdokaslistalle. Tästä listasta voisi sitten järjestää varsinaisen äänestyksen. Jos listalla olisi esimerkiksi 10–20 ehdokasta, jäisi hajonta pienemmäksi. Yksittäisillä irtopisteillä ei kokonaisuuden kannalta ole merkitystä. Vaikka aika on ehkä jossain määrin ajanut ohi tämän kaltaisista listauksista, on näissä kuitenkin oma viehätyksensä.