Leena Kaarna selvisi korkeushypyn loppukilpailuun sekä Belgradin EM-kilpailuissa 1962 että Tokion olympiakisoissa 1964. Aivan kansainväliseen kärkeen hän ei yltänyt, vaikka edellytyksiä olisi saattanut olla.

Suomen Urheiluliitto ei vielä 1950-luvulla arvostanut naisten urheilua. Ylivalmentaja Armas Valste väheksyi naisia, ja Kalevan kisoissa urheilivat vain miehet.

Leena Kaarna osallistui naisten SM-kilpailuihin ensimmäisen kerran 18-vuotiaana Kauniaisissa 1958. Leena oli korkeushypyssä toinen samalla tuloksella 151 kuin mestaruuden voittanut Sisko Lahdensuo.

Kesällä 1959 naiset olivat ensimmäisen kerran virallisesti mukana Kalevan kisoissa. Puitteet olivat komeat, sillä mestaruusmitaleista kamppailtiin Helsingin Olympiastadionilla. Viisi parasta naista ylitti 154, mutta kukaan ei enää seuraavaa korkeutta. Sijoitukset jaettiin hyppymäärien perusteella, ja alkukorkeuksissa takerrellut Leena Kaarna sai tyytyä neljänteen sijaan.

Leena oli loppukesästä 1958 parantanut Suomen ennätystä kaksi kertaa: 155 ja 156. Sisko Lahdensuo otti heinäkuussa 1959 nimiinsä ennätyksen ylitettyään 157, mutta Leena Kaarna ponkaisi viikkoa myöhemmin 160.

Tulokset tuntuvat 50 vuotta myöhemmin vaatimattomilta. Pitää kuitenkin muistaa monia asioita. Valmennustietous oli vielä varsin vähäistä; Leena Kaarna esimerkiksi ei tehnyt juuri ollenkaan voimaharjoituksia. Lihasvoimaa hän toki sai maatalon tyttärenä kotitilan töistä. Hyppypaikat olivat hiili- tai tiilimurskapohjaisia, eikä piikkari pitänyt ponnistushetkellä niin hyvin kuin myöhemmin käyttöön tulleilla päällysteillä. Talvella ei harjoiteltu nimeksikään – suurelta osin siksi, että harjoituspaikkoja ei ollut. Ainakin naisurheilijat olivat täysin amatöörejä, töissä viisi–kuusi päivää viikossa. Urheilua pääsi harjoittelemaan vain iltaisin ja viikonloppuisin.

Korkeushypyn tekniikka oli lisäksi nykynäkemyksen mukaan alkeellista. Suuri osa naisista hyppäsi niin sanotulla saksityylillä (ulkojalkaa), osa sisäjalkaa ja osa kierähdystyylillä. Nykyajan floppaus kehittyi vasta Leena Kaarnan jo lopetettua uransa.

Leena käytti sisäjalan tyyliä. Hän kokeili myös kierähdystä, mutta ei yhden talven aikana oppinut kunnolla itselleen uutta tekniikkaa ja pysyi sisäjalassa. On helppo arvioida, että nykyajan tekniikalla ja harjoituksella Leena Kaarna olisi hyvin saattanut päästä 20 senttiä parempiin tuloksiin kuin 1960-luvulla. Leenalla oli nimittäin erittäin hyvät edellytykset korkeushyppyyn. Hän oli 182 senttiä pitkä ja vartaloltaan hoikka. Arvokilpailuvastustajista pidempi oli vain Romaniaa edustanut maailmanennätysnainen Iolanda Balas (185 cm). Pari kilpailijaa oli suunnilleen Leenan mittaisia, mutta muut lyhyempiä. Leena Kaarna syntyi Lappeen kunnan Antamoisen kylässä 26. marraskuuta 1939 eli juuri ennen talvisodan syttymistä.

Hän ei ollut mikään lapsitähti. Pikkutytöillä oli 1950-luvulla hyvin vähän kilpailuja. Kansakoulun kilpailuissa hypättiin korkeutta ja pituutta, juostiin 60 metriä sekä työnnettiin kuulaa. Urheiluseura Lappeen Riennolla oli lasten kilpailuja, mutta mitään varsinaista valmennusta tytöille ei järjestetty.

Leena voitti Lappeen koulujen kilpailuissa 12-vuotiaana ikäistensä korkeushyppykilpailun ylitettyään 115. Valmennuksen puutteessa kehitys oli hidasta, ja vielä kesällä 1956 kilpaillessaan 17-vuotiaiden sarjassa Leena tyytyi tulokseen 141.

Intoa kuitenkin oli. Isä Mikko Kaarna rakensi Leenalle korkeushyppytelineet ja kunnosti maatilan lammashakaan hyppypaikan. Alastulopaikan pehmustukseksi hankittiin sahanpuruja.

Mikko Kaarna (s. 1.10.1911 Lappeella) on ollut aktiivipoliitikko, kansanedustaja 1960–62 ja 1966–83 sekä neljä kertaa valitsemassa Urho Kekkosta tasavallan presidentiksi 1956–78. Hän on toiminut myös Lappeen kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajana.

Leena Kaarnan kehitykselle erittäin tärkeä jakso oli opiskelu liikuntaneuvojaksi Pajulahden urheiluopistossa 1959–60. Samalla kurssilla oli monia muitakin yleisurheilijoita: Eila Mikola (o.s. Helin), Aulikki Jaakkola, Tuovi Vahtera, Sirpa Toivola ja myöhemmin Urheiluliiton varapuheenjohtajaksi edennyt Tellervo Haapaniemi-Koskinen.

Liikunnan opiskelusta oli hyötyä omassakin valmennuksessa. Tosin kesällä 1960 Leena kärsi jalkavaivoista ja jäi Kalevan kisoissa kolmanneksi. Syksyllä hän sivusi ennätystään 160, mutta Riitta-Maija Soppi oli ehtinyt kesän aikana tehdä Suomen ennätysnumeroiksi 162.

Vuosina 1961–64 Leena Kaarna hallitsi naisten korkeushyppyä Suomessa. Hän voitti neljä kertaa peräkkäin Suomen mestaruuden ja paransi kerran toisensa jälkeen kansallista ennätystä. Myös maaotteluissa tuli menestystä. Leena osallistui seitsemään maaotteluun 1958–64 saavuttaen viisi voittoa. Kesällä 1961 Suomen ennätystä nostettiin ylöspäin kolme kertaa. Leena Kaarna hyppäsi kesäkuun alkupuolella 163, mutta Riitta-Maija Soppi vastasi ylittämällä pari viikkoa myöhemmin 164. Elokuun 20. päivänä Leena Kaarna otti ennätyksen takaisin ponkaisemalla 165.

Leena asui maaseudulla. Lähin kunnollinen harjoituspaikka oli 15 kilometrin päässä Kimpisen kentällä Lappeenrannassa. Harjoitusmatka taittui polkupyörällä. Kodin lähellä Kasukkalan kyläkentällä ja Simolan kentällä hyppypaikat olivat heikot.

Naisten maajoukkueen urheilijat pääsivät talvella kerran kuukaudessa viikonlopun leirille Vierumäelle tai Pajulahteen. Leireillä Urheiluliiton naisohjaaja Eeva Poutiainen neuvoi valmennusasioissa ja lajitekniikassa.

Kesällä kotona maatilalla oli tehtävä töitä aamusta iltaan. Päivän huhkiminen heinäpellolla tai muissa maatalon töissä oli tuskin parasta mahdollista valmistautumista illan urheiluharjoituksiin tai kilpailuihin.

Vuoden 1962 Kalevan kisoissa Lappeenrannassa tutulla Kimpisen kentällä Leena Kaarna hyppäsi Suomen ennätystään sivuten 165. Hänet valittiin Euroopan mestaruuskilpailuihin silloisen Jugoslavian pääkaupunkiin Belgradiin.

EM-kilpailujen karsinnassa Leena ylitti 164 ja pääsi 12 parhaan mukana loppukilpailuun. Siinä hän jäi tulokseen 161, joka riitti kymmenenteen tilaan. Loppukilpailussa 164 ylittäneet pääsivät sijoille kuudennesta yhdeksänteen.

Naisten hyppylajeja olivat tuohon aikaan vain korkeus ja pituus. EM-kilpailuissa Brysselissä 1950 Maire Österdahl oli ollut pituushypyssä kolmas, mutta kukaan Suomen naisista ei ollut aiemmin osallistunut korkeushypyn EM-mittelöihin.

Leena paransi alkukesästä 1963 Suomen ennätyksen lukemiin 166. Viikkoa myöhemmin hän ylitti jo 168. Ajatus pääsemisestä Tokion olympiakisoihin kiehtoi. Urheiluliitto ilmoitti karsintarajaksi 170.

Elokuussa 1964 Leena Kaarna voitti Oulussa Kalevan kisoissa Suomen ennätystä sivuavalla tuloksella 168, mutta 170:stä rima putosi kolme kertaa. Viimeinen mahdollisuus olympiamatkan lunastamiseen oli 12.9. Ruotsi-ottelussa Helsingin Olympiastadionilla.

Maaottelussa Leena ylitti ensimmäisellä yrityksellä 170. Suomen ennätys kesti rikkomana melkein yhdeksän vuotta eli kesään 1973, jolloin Eila Kelo ylitti 173.

Olympiakisojen korkeushypyssä oli ollut aikaisemminkin suomalaisia. Berliinissä 1936 Irja Lipasti oli 16:s ylitettyään 130, Helsingissä 1952 Seija Pöntinen 15:s tuloksella 150 ja Sisko Heikkilä 16:s lukemin 140.

Tokion olympiakisojen korkeushyppykilpailu käytiin 15. lokakuuta. Karsintakilpailu alkoi aamulla kello 10, loppukilpailu neljä tuntia myöhemmin. Karsintaraja oli 170 ja kilpailijoita 27.

Aamun karsinnassa Leena Kaarna ylitti 168, mutta ei päässyt karsintakorkeudesta 170. Sääntöjen mukaan loppukilpailuun otettiin 12 parasta, vaikka kaikki eivät olisi ylittäneetkään karsintarajaa.

Suomalaisten laskelmien mukaan rajan ylitti yksitoista hyppääjää.

Paikalla oli Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Toimi Tulikoura, joka kuului tuomarineuvostoon. Leena kysyi häneltä, kuinka kävi. Tulikoura vastasi, että ei ole varma, mutta todennäköisesti Leena ei päässyt loppukilpailuun.

Karsintakilpailu oli kestänyt pitkään. Leena Kaarna meni suihkuun, söi eväitään ja vaihtoi urheiluasun siviilivaatteisiin. Hän päätti rentoutua pukukopin penkillä ja mennä sitten katsomaan korkeushypyn loppukilpailua. Kellon lähestyessä 14:ää Leena lähti pukukopista kohti kilpailijakatsomoa.

Vastaan kiiruhti hengästynyt valmentaja Valto Olenius. Hän kertoi, että Leena oli päässyt loppukilpailuun! Kaikki 168 ylittäneet oli hyväksytty mukaan, joten finaaliin sai osallistua 15 hyppääjää.

Leena vaihtoi nopeasti urheiluasun ylleen ja kiiruhti hyppypaikalle. Kilpailu alkoi saman tien. Verryttely ja keskittyminen jäivät vähälle. Lappeen nainen ylitti 165, mutta ei enää 168:aa. Hän sai 13. sijan ja oli eurooppalaisista kahdeksas.

Loppukilpailupaikka yllätti vielä Leenaa pahemmin karsinnassa 168:aan jääneet yhdysvaltalaisen Terrence Brownin ja Itävallan edustajan Ulla Fiegelin. He jäivät loppukilpailussa ilman tulosta, koska eivät vähällä verryttelyllä selviytyneet aloituskorkeudestaan.

Tokion olympiakisojen aikaan Leena Kaarna oli 24-vuotias, eli ikänsä puolesta hän olisi voinut kilpailla vielä pitkään. Tulokset olivat parantuneet vuosi vuodelta. Hän oli ylittänyt ensimmäisenä suomalaisena 160 ja 170.

Leena Kaarna kuitenkin lopetti Tokion olympiakisoihin. Polvi oli jatkuvasti kipeä. Kyseessä ei ollut ponnistava jalka, mutta vauhdinotossa tarvitaan molempia jalkoja.

Urheilu-uran jälkeen hän työskenteli liikunnanopettajan sijaisuuksissa Lappeenrannan ammattioppilaitoksessa ja kansalaisopistossa. Työt jatkuivat myös kotitilalla. Parikymmentä vuotta hän viljeli mansikoita ja myi niitä Lappeenrannan torilla.

Leena Kaarna viettää vanhuuden päiviään kotitilalla Lappeella, joka vuodesta 1967 on kuulunut Lappeenrannan kaupunkiin. Hän täyttää marraskuussa 70 vuotta ja on erittäin hyväkuntoinen. Paino on suunnilleen samoissa kiloissa kuin kilpailuaikana. Kotitilalla elelee edelleen myös hänen isänsä kunnallisneuvos Mikko Kaarna, joka syksyllä täyttää 98 vuotta.