Parkinsonin ensimmäinen laki toteaa, että toiminnalla on taipumusta laajeta ja viedä tekijältään kaikki käytettävissä oleva aika. Tämä osoittautui kohdallani jälleen todeksi, kun satuin äkkäämään Aikalaiskirja 1941:stä tiedon E. August Hillbomin kuolemasta 1935. Olin näet huomannut, että Urheilumme kasvot 5:stä löytyy vain ylimalkainen esittely hirviammunnan kertalaukausten SM-kultaa 1933 ampuneesta Hillbomista, jonka etunimeksi kerrottiin August. Mieleeni juolahti, että mies oli ehkä suomentanut sukunimensä ja siksi "kadonnut" kirjan tekijöiltä. Oletus osoittautui siis vääräksi, mutta samoin kävi myös tiedolle August Hillbomista Suomen mestarina. Ja kun saatoin havaita arkistoistani, että Hillbomin kilpakumppaneistakin on kirjoissa vajaata tietoa, sorruin penkomaan myös muutaman muun ampujan taustoja.

Hirviammunnan kertalaukausten SM-kultamitalistiksi 1933 ilmoitetaan Urheilumme kasvot 5:n ohella ainakin Fokus urheilu 2:ssa ja Urheilun käsikirjassa August Hillbom, kun taas Urheilun Pikku Jättiläisessä ja Urheilukalentereissa on nimeksi kirjattu E. Hillbom. Löydettyäni Aikalaiskirja 1941:stä maininnan E. August Hillbomin kuolemasta 1935, tutkailin miehen taustoja vuoden 1934 Aikalaiskirjasta sekä Suomen lääkärit 1927 -matrikkelista – ja aivan turhaan. Vasta näitä lähteitä selattuani hoksasin vilkaista ennenkin usein hyödyntämääni Sukuhakemisto-nimistä kirjaa, josta ilmeni, että Hillbomin sukua on käsitelty itselleni niin ikään vanhastaan tutussa Uusi sukukirja I:ssä. Sukuhakemisto on varsin käytännöllinen teos, koska sisältää melkoisesta sukunimimäärästä luettelon, joka kertoo, missä julkaisuissa on tietoa nimen omistajista.

Uusi sukukirja I:ssä esitellään vuosina 1853–1935 elänyt Ernst August Hillbom, jonka kutsumanimi oli August ja jonka kieltämättä mainitaan olleen mestariampuja, aseasiantuntija ja Suomen Ampujainliiton kunniajäsen. Kilpailumenestyksistä ei sen sijaan pukahdeta toisin kuin pojan Eero Hillbomin osuudessa, jossa tuodaan esiin Suomen mestaruus hirviammunnan ykköslaukauksilla 1933 ja edustus ampumisen MM-kisoissa Helsingissä 1937. Koska August Hillbom oli sekä Uusi sukukirja I:n että Aikalaiskirja 1941:n mukaan kuollut 1935, hän ei voinut olla mukana MM-kisoissa 1937, ja syntymäaika 19.11.1853 tarkoittaa, että SM-kultaikä 1933 olisi ollut 79 vuotta.

Eero August Hillbom oli syntynyt Mikkelissä 16.10.1904, väitellyt lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1960 sekä saanut professorin arvon 1964. Nämä tiedot löytyvät vuosien 1970 ja 1974 Kuka kukin on -kirjoista, joissa ei viitata urheilutaustaan; lääkärimatrikkeleissa sentään on kerrottu harrastuksiksi urheiluammunta ja metsästys. Eero Hillbomin kuolema 6.12.1991 on puolestaan julkaistu jopa Mitä Missä Milloin 1993:ssa.

Urheilutietäjiä kiinnostanee se, että Eero Hillbom oli vuoden 1937 MM-mitalisti, vaikka tätä ei huomaa edes Suomen Ampujainliiton 75-vuotishistoriasta. Kirjasta näkyy Suomen pistemäärällä 694 saavuttama hirviammunnan parilaukaushopea, mutta maamme edustajista ovat teokseen päässeet vain Eino Niemi (henkilökohtaisessa kilvassa 181 pisteellä 4:s) ja Martti Liuttula (7:s, tulos 177). Kertalaukausten mittelöstä mainitaan Suomen pronssi ja pistemäärä 524 sekä kolme mukana ollutta; Nestori Ketola (4:s, tulos 198), Eino Niemi (196 pojolla 6:s) ynnä Martti Liuttula (8:s tila 194 pisteellä). Yhtä lailla vajavaiseen tietoon on tyytynyt jakson 1935–45 kattava Suomen Ampujainliiton vuosikirja. Urheilun käsikirjassa on kummankin mitalijoukkueen kokoonpanona Nestori Ketola, Martti Liuttula ja Eino Niemi.

Tutkailin vuosia sitten joukkueita Urheilukirjastossa kisojen tulos- ja palkintoluettelosta. Julkaisu osoittaa, että parilaukauksilla eli 1930-luvun termein kakkoslaukauksilla Suomen hopeapinnat 694 kertyivät E. H. Niemen (147), M. Liuttulan (145), E. Hillbomin (143), R. Järvisen (138) ja I. Ståhlen (121) suorituksista. Kerta- eli ykköslaukausten 524 pistettä olivat kokoamassa E. H. Niemi (119), M. Liuttula (110), N. Ketola (100), E. Naarva (98) ja R. Järvinen (97). Yksilömittelöjen tuloksia en tullut tallettaneeksi.

Kun kävin toukokuussa Suomen Urheilukirjastossa, vuoden 1937 MM-tuloskirjaa ei löytynyt omalta paikaltaan eikä myöskään lähikulmilta, joten kerron nyt Suomen Urheilulehtien antamat tiedot suomalaisten esityksistä henkilökohtaisissa hirvikilpailuissa.

En ole löytänyt etunimiä tuloskirjasta enkä Suomen Urheilulehdistä, mutta R. Järvinen oli pääteltävissä Riku Järviseksi ja I. Ståhle puolestaan Ivar Ståhleksi, joka oli tähdännyt kertalaukausten SM-kultaa 1935.

E. Naarvan etunimi selvisi tutkailemalla Arposen Antilta pari vuotta sitten saatua talvisodassa kaatuneet upseerit esittelevää Isänmaan puolesta -kirjaa, joka sisältää Eero Jalmari Naarvan. Naarva-osuudesta on tosin unohtunut MM-mitali, mutta kirjassa todetaan yltäminen hirviammunnassa PM-edustajaksi 1936 ja Suomen Ampujainliiton erikoismestarimerkkiin. Ja ihan tarkkaan ottaen Naarva ei kaatunut talvisodassa, koska kirja ilmoittaa hänen sairastuneen sodan aikana umpisuolentulehdukseen ja kuolleen Lieksan sotilassairaalassa 17.3.1940.

Etunimen olisin voinut päätellä omistakin arkistoistani, joiden liittojohtajaosuus sisältää SAL:n 75-vuotishistoriasta löytyneen tiedon liiton vt. sihteerinä vuosina 1937–40 toimineesta Eero Naarvasta. Isänmaan puolesta -teoksessa on sihteeripestin alkamisvuotena 1936 eikä mainintaa siitä, että kyseessä oli vain vt:nä hoidettu tehtävä. Vastapainoksi kirjasta selviää Naarvan ura Uuden Suomen urheiluosaston vakinaisena avustajana vuodesta 1934. MM-edustaja E. Naarvan PM-osanotto 1936 on kerrottu myös vuoden 1937 maailmanmestaruuskisojen yleisohjelmassa.

Sekä Isänmaan puolesta -kirjassa että internetin sotavainajatiedostossa (osoite ainakin tätä kirjoitettaessa http://kronos.narc.fi/menehtyneet) Eero Naarvan ilmoitetaan olleen entinen Nyberg ja syntyneen 18.5.1903 Kouvolassa. Syntymäkunnan täytyy kylläkin olla Valkeala, josta Kouvola irtosi vasta 1922.

Urheilumme kasvot -kirjasarja tarjoaa hyvin ylimalkaista tietoa lukuisista ennen sarjan tekoa kuolleista urheilijoista, mutta monesta sarjan väsäämisvuosina elossa olleestakin on vähemmän onnistunut esittely, ja muun muassa Eero Hillbomia ei löydy sarjasta lainkaan. Viitososassa tosiaan väitetään, että Suomen Metsästysyhdistystä edustanut August Hillbom olisi saavuttanut hirviammunnan kertalaukauksella vuoden 1933 SM-kullan tuloksella 177, mutta mestari oli siis Augustin poika. Kesän 1937 MM-kisojen yleisohjelmassakin on E. Hillbomin tietoihin päässyt Suomen mestaruus, mutta muistiinpanojeni mukaan vuodeksi on luikahtanut 1935.

UK 5:ssä lukee, että Suomen Metsästysyhdistystä edustanut Ivar Ståhle saavutti SM-kultaa hirviammunnan kertalaukauksilla 1935. Seura antoi viitteen siitä, millaisista lähteistä Ståhlea kannattaisi etsiä, ja Åke Backströmin toimittamasta Upseerimatrikkeleita-kirjasta löytyi 15.7.1889 Helsingissä syntynyt ja 1979 kuollut Ivar August Ståhle, joka oli suojeluskuntajärjestössä toimittuaan käynyt Kadettikoulussa aktiiviupseerikurssin 1.4.–1.7.1920 ja ylennetty majuriksi 1940.

Nettihakukin auttoi elämänvaiheiden selvittämisessä – ja osittain sotki asioita. Espoon kaupungin sivuilta näet löytyi tieto Soukassa olevasta Ivar Ståhlen tiestä, jonka nimi on annettu alueella asuneen tunnetun liikunnan ja kulttuurin puuhamiehen sekä kilpa-ampujan Ivar Ståhlen mukaan 1988. Sotkeva tekijä on se, että Ståhlen elinvuosiksi on naputeltu 1889–1982.

Vuonna 1937 mitalitta jääneistä suomalaisista hirviampujista L. Klärichin voi päätellä olleen Lars Klärich, josta on tietoa Urheilumme kasvot 5:ssä. Saman kirjan ampumisosuudesta on luettavissa esittely myös Martti Eskolasta, jonka todetaan osallistuneen merkkiammuntoihin MM-kisojen yhteydessä 1937, mutta ilmiselvästi sama Eskola oli siis tavoittelemassa virallisiakin mitaleja. Tosin SAL:n vuosi(kymmen)kirjan sivulla 84 kerrotaan vuoden 1937 MM-hirviammuntaan valituiksi vain E. Hillbom, R. Järvinen, N. Ketola, M. Liuttula, E. Naarva, E. H. Niemi ja I. Ståhle. Vasta tätä juttua värkätessäni äkkäsin, että Suomen joukkuetta(kin) olisi voinut tutkailla virallisesta ohjelmakirjasta.

P. Aikala saattoi olla netin sotavainajatiedostosta löytynyt kelloseppä Paavo Johannes Aikala, joka oli syntynyt 18.10.1905 Helsingissä ja menehtyi lento-onnettomuudessa Malmilla – siis lähellä MM-areenaa – 30.7.1942.

J. J. Jäykkä mainitaan Urheilumme kasvojen viitososassa edesmenneeksi kuopiolaiseksi vapaakiväärin pystyasennon Suomen mestariksi 1922. Tietoja voi nyt täydentää, sillä olen vahingossa löytänyt vuodelta 1930 peräisin olevasta Suomen rakennusmestarit -matrikkelista Ilmajoella 14.8.1871 syntyneen Juho Jaakko Jäykän, jonka töihin kirja listaa kaksi kasarmirakennusta Kuopiossa 1921–22 ja jonka ilmoitetaan suunnitelleen suojeluskuntien ampumaratoja eri puolille maata sekä rakentaneen muun muassa Kuopion ampumaradan vuonna 1921. J. J. Jäykkä kuoli 10.9.1937.

Aiemmin olen käyttänyt vastaavissa nimissä Urheilumme kasvojen tavoin J.J. Jäykkä -tyyliä, mutta Kielikello-lehden 3/2008 mukaan nimikirjainten väliin kuuluu sanaväli. Kielenhuoltajat näyttävät muuttaneen oppiaan, sillä mainitsin Timo Sorjasen tekemän vuonna 2004 ilmestyneen Kirjoita ja puhu sujuvasti suomeksi -kirjan sivuun 240 luottaen kesälehdessämme 2007, että nimikirjainpareihin ei kuulu välilyöntiä jälkimmäisen kirjaimen edelle. Englannin kielessä näyttää olevan tapana kirjoittaa esimerkiksi A.J. Foyt, mutta pätevyyteni ei riitä sen sanomiseen, pitäisikö tällaisissa nimissä noudattaa suomen vai englannin sääntöjä suomenkielisissä teksteissä.