Tässä kirjoituksessa käsitellään judon eli suomeksi pehmeän tien henkilökohtaisia Suomen mestaruuskilpailuja. Mukana ovat sekä miesten että naisten yleiset sarjat. Mestaruussarjana 1969 alkanut ja joukkuekilpailuksi 1990 muuttunut seurojen välinen kilpailu ansaitsee oman, myöhemmin julkaistavan, artikkelinsa.

Judon historia ulottuu maassamme 1950-luvun alkupuolelle. Japanin lähetystösihteeriksi Helsinkiin 1954 nimitetty Shigemi Tagami ryhtyi opettamaan suomalaisille lajin alkeita. Tagami saapui Suomeen syksyllä 1954, mutta jo aiemmin tuona vuonna oli järjestetty judoharjoituksia, ensimmäisen kerran alkuvuodesta Helsingin Poliisi-Voimailijoiden salilla. Etenkin Väinö Haukka ja Max Jensen olivat innokkaina omaksumassa suomalaisille uuden lajin salaisuuksia. Vuonna 1957 judon pariin tuli hallitusneuvos Torsten Murén, joka valittiin seuraavana vuonna perustetun Suomen Judoliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Haukasta tehtiin liiton pääohjaaja.

Judon seuratoiminta pääsi vauhtiin hiukan myöhemmin. Vuonna 1962 perustettiin maamme ensimmäinen tämän lajin erikoisseura, Turun Judoseura. Samana vuonna syntyi Mikkelin Judo, ja 1963 lausuttiin helsinkiläisten Chikaran ja Meido-Kanin syntysanat.

Mikkelin Judo on pisimpään yhtäjaksoisesti samalla nimellä toiminut judoseuramme. Turun Judoseuran toiminta nimittäin päättyi 1972, kun Aurajoen rannoille perustettiin monilajiseura Bu-dokwai. Vuonna 1981 Budokwaista irtautui joukko judokoja, jotka perustivat Judokai ry:n. Judokain ja Budokwain judokat yhdistivät voimansa 1999 ja aloittivat uudestaan Turun Judoseuran toiminnan.

Miesten Suomen mestaruuskilpailut aloitettiin 1963, ja naiset tulivat SM-tatamille 1974. Vuosina 1963 ja 1964 kilpailtiin kolmessa painoluokassa (68 kg, 80 kg ja yli 80 kg) sekä avoimessa sarjassa. Jaksolla 1965–76 miesten painoluokat olivat 63 kiloa, 70 kiloa, 80 kiloa, 93 kiloa ja yli 93 kiloa. Seuraavat 21 vuotta oteltiin sarjoissa 60 kg, 65 kg, 71 kg, 78 kg, 86 kg, 95 kg ja yli 95 kg. Miesten nykyiset painoluokat – 60 kg, 66 kg, 73 kg, 81 kg, 90 kg, 100 kg ja yli 100 kg – otettiin käyttöön 1998.

Naiset mittelivät kaksi ensimmäistä vuottaan 52 kg:n, 56 kg:n, 61 kg:n, 66 kg:n ja yli 66 kg:n sarjoissa. Vuonna 1976 lisättiin 48-kiloisten sarja. Kaksi ylintä painoluokkaa 66 kilon jälkeen olivat 72 kg ja yli 72 kg kaudesta 1989. Vuodesta 1998 alkaen ovat olleet käytössä nykyiset painoluokat 48 kg, 52 kg, 57 kg, 63 kg, 70 kg, 78 kg ja yli 78 kg.

Turussa järjestetyissä ensimmäisissä SM-otteluissaan judokat eivät edustaneet seuroja toisin kuin seuraavissa kisoissa Helsingissä 1964. Tokion olympiavuoden SM-tatamilla Helsingin Tarmon judokat kahmivat 10 mitalia ja Turun Judoseuraan kuuluneiden palkintokaappeihin meni kaksi lätkää.

SM-kilpailut käytiin 1970-luvun alkuun asti Turussa tai Helsingissä. Vuonna 1971 oteltiin Tampereella, ja seuraavat entisen tai nykyisen pääkaupunkimme ulkopuoliset kisajärjestäjät saatiin 1976, jolloin miehet kamppailivat Imatralla ja naiset Kotkassa. Edellisenä vuonna kummankin sukupuolen SM-kilpailut oli järjestetty samaan aikaan ja samassa paikassa. Tähän käytäntöön palattiin vasta 1988, eikä tavasta ole sen jälkeen poikettu.

Judon SM-taistot on käyty 22 paikkakunnalla. Helsingissä on kamppailtu 17 kertaa ja Turussa kymmenesti. Jaksolla 1986–2010 Helsingissä on nähty SM-kilpailut vain kolme kertaa, Turussa ainoastaan kerran. Helsinkiläiset ja turkulaiset seurat hallitsivat judosaleja ensimmäisinä vuosikymmeninä, ja tämä näkyy selvästi myös SM-kilpailujen järjestämisessä.

Kolmesti SM-isäntänä on ollut kajaanilainen, oululainen, pieksämäkeläinen ja savonlinnalainen seura. Kaksi kertaa on kilpailtu Hämeenlinnassa, Imatralla, Joensuussa, Kuopiossa, Lahdessa ja Tampereella. Jyväskylä, Kotka, Kurikka, Loviisa, Maarianhamina, Pori, Rovaniemi, Seinäjoki, Vantaa ja Varkaus ovat kukin olleet yhden SM-kisatapahtuman näyttämönä.

Judossa jaetaan normaalisti kaksi pronssimitalia, sillä pronssiotteluja ei käydä. Tilastoja silmäiltäessä on lisäksi otettava huomioon, että SM-tasollakin kultamitalin voi saada "pokkaamalla", mikäli sarjassa ei ole muita osanottajia. Tällaisia tapauksia on nimenomaan naisten puolella ja etenkin raskaimmissa painoluokissa. Naisten SM-tuloksista tuli vastaan 18 "kumarruskultaa". Esimerkiksi Elina Koskenoja on saanut neljästä mestaruudestaan kolme tällä tavalla. Miesten SM-historiasta paljastui vain yksi kulta, joka on saatu ottelematta – Harri Honkasen mestaruus 100 kilon sarjassa 2004.

17 miesjudokaa on saavuttanut vähintään 10 SM-mitalia. Kun raja lasketaan 9 mitaliin, saadaan aikaan taulukko, joka sisältää 27 miestä. Niin seuraavassa kuin muissakin tämän jutun taulukoissa noudatetaan saavutusten aikajärjestyksen periaatetta. Toisin sanoen kun useammalla urheilijalla, seuralla tai kunnalla on sama määrä mitaleja, keskinäinen järjestys määräytyy sen mukaan, milloin mitalimäärä on täyttynyt, ja ensimmäisenä lukeman saavuttanut on listassa ylimpänä. Jos ajankohta eli vuosi on sama, enemmän kultamitaleja voittanut on asetettu edelle.

Kultamitaleja on kahminut eniten Timo Peltola, peräti 12. Kahdeksan mestaruutta ovat otelleet Juha Salonen, Mika Mäkelä ja Pasi Lind, kun taas Reino Fagerlund, Juha Vainio ja Seppo Myllylä ovat seitsemän kultamitalin miehiä. Kuudesti ovat kirkkainta mitalia juhlineet Timo Korpiola, Arvo Tarvainen, Antti Hyvärinen, Matti Lattu ja Ismo Mikkonen. Viisi ykköstilaa ovat saavuttaneet Pekka Korpiola, Jaakko Saari, Arto Raekorpi, Markku Airio, Pasi Laurén ja Samuel Mäki. Yksitoista miestä on vienyt vähintään kahdeksan peräkkäistä mitalia, ensimmäisenä Kyösti Korpiola – Timon veli ja Pekan setä – vuonna 1970.

Kultamitalitilaston ykkönen Timo Peltola on saavuttanut myös eniten peräkkäisiä ykkössijoja pystyttyään kahdesti kuuteen Suomen mestaruuteen peräkkäisinä vuosina – 1993–98 ja 2000–05. Viisi kultaista mitalia putkeen ovat otelleet Antti Hyvärinen (1982–86), Pasi Lind (1984–88), Pasi Laurén (1990–94), Mika Mäkelä (1992–96) ja Matti Lattu (1996–2000). Vähintään 15 vuoden mittaiseen mitaliuraan on kyennyt 14 miestä. Juha Salosella vierähti ensimmäisestä mitalista (1978) viimeiseen lätkään (2001) peräti 23 vuotta. Juha Vainion tulos on vuoden heikompi. Palattuaan 2000-luvun alussa tosissaan SM-dojolle Salosella oli kenties tavoitteena lyödä Vainion ennätys. Salosen edellinen mitali oli kahdeksan vuoden takaa eli Oulusta 1993, ja ennätys syntyi, vaikka "Pupu" hävisi Timo Peltolalle SM-loppuottelun 2001.

SM-areenoilla on kamppaillut 26 sellaista naisjudokaa, jotka ovat yltäneet vähintään kahdeksaan mitaliin. Tässä joukossa kultamitalien osuus on selvähkösti suurempi kuin miesten vastaavassa tilastossa. Osaselitys on sellainen aiemmin kerrottu tosiasia, että naisten puolella hopea- ja pronssimitaleja on jaettu osanottajien niukkuuden vuoksi suhteellisesti vähemmän kuin miesten kilpailuissa. Naismenestyjien joukossa on lisäksi joitakuita pitkällä urallaan varsin ylivoimaisia kultamitalien kahmijoita.

Kahdella sukunimellä mitaleja kahmineiden naisten kohdalla on ilman sulkuja nimi viimeisen mitalin aikaan. Suluissa on siis yleensä tyttönimi, vaan ei aina; SM-mitaleilla on ollut Anne Åkerblom vuosina 1980–82 ja 1990–93, mutta mitalien 1983–89 aikaan sukunimi oli Vainio.

Yksitoista naisjudokaa on kyennyt vähintään kahdeksaan peräkkäiseen mitaliin Suomen mestaruustasolla. Putket ovat hieman pidempiä kuin miehillä juuri muutaman ylivoimaisen urheilijan vuoksi. Joku voisi toki sanoa, että ylivoima johtuu kilpailun vähäisyydestä eli vastustajien niukkuudesta. Miesten SM-tatamilla osanottajia on ollut enemmän.

Heli Syrjän mitaliputki on vain vuoden pitempi kuin hänen mestaruuksiensa sarja (1988–2001). Anne Vainio (Åkerblom) voitti 12 kultaa peräkkäin (1982–93). Riitta Erikäinen (Rihtamo, 1983–88) ja Jaana Sundberg (2005–10) ovat yltäneet kuuteen perättäiseen ykköstilaan. Viisi kultamitalia yhtä soittoa ovat otelleet Eeva Sorkkila (1976–80), Jaana Ronkainen (1985–89), Marika Haanpää (1995–99) ja Johanna Ylinen (2004–08).

Kymmenen SM-mitalia vienyt Marjut Nyström sai pronssia Talus-nimisenä 1985 ja toistamiseen 1988. Sen jälkeen kului yhdeksän vuotta ennen hopeamitaleja 1997 ja 1998. Tällä vuosituhannella on tullut kuusi Suomen mestaruutta – viimeksi 2009, jolloin ensimmäisestä mitalista oli kulunut 24 vuotta. Nyströmin mitaliuran pituus on naisten SM-mittelöissä aivan omaa luokkaansa ja vuoden pitempi kuin miesten konkarin Juha Salosen.

Kun tutkaillaan seurojen tai kerhojen menestystä, mitalit ovat jakautuneet sangen epätasaisesti. Helsinkiläisseurat Chikara ja Meido-Kan ovat saavuttaneet yhteensä peräti 505 miesten ja naisten henkilökohtaista SM-mitalia. Vuosina 1963–2010 on jaettu 1 957 mitalia, joten näiden kahden seuran osuus on lähes 26 %.

Chikaralla on mitaleja eniten, mutta Meido-Kanin urheilijat ovat juhlineet Suomen mestareina useimmin, 91 kertaa. Lisäksi Meido-Kan on saavuttanut selvästi Chikaraa enemmän naisten mitaleja. Meido-Kanin mitaleista on naisten tuomia 39 %, kun Chikaralla naisten osuus jää 18 prosenttiin.

Chikara ei ole jäänyt yhtenäkään vuonna ilman SM-mitalia, mutta Meido-Kanille mitalittomia kausia on kertynyt peräti yhdeksän – kaikki 2000-luvulla. Seuran toistaiseksi ainoa mitali tältä vuosituhannelta on edellä noteerattu Harri Honkasen ilman otteluja saavuttama kulta 2004. Naisten viimeisin palkintopallisijoitus on tullut 1996 ja toistaiseksi viimeinen mestaruus 1993.

Meido-Kanin mitaleista 82 % on peräisin 1990-lukua edeltäneeltä ajalta. Chikaran tilanne on samantyyppinen; 75 prosenttia mitaleista on tullut 1960–80-luvuila. Viidentoista viime vuoden aikana ovat menestyneet etenkin Tampereen Judo, vantaalainen Tikkurilan Judokat, joensuulainen Joen Yawara ja porilainen Fudoshin.

SM-mitaleja on mennyt noin 95 seuran tai kerhon edustajille. Ilmaisu "noin" tarkoittaa sitä, että joukossa on muutama tulkinnanvarainen tapaus – muun muassa aiemmin käsitelty Turun Judoseura sekä Helsingin Tarmon judojaostona toiminut Chikara, jonka saavutuksiin joku toinen olisi ehkä ynnännyt Tarmon mitalit.

Seurojen nimiä on tässä toisinaan hieman "lyhennetty". Esimerkiksi Fudoshinin virallinen nimi on Porin Judoseura Fudoshin r.y.

Seuratilastosta voi päätellä, että kuntakohtaisen mitalitilaston ylivoimainen ykkönen on Helsinki. Pääkaupunkiimme on mennyt lähes 30 % SM-kisojen mitalisaaliista. Tampere ja Turku ovat omassa kastissaan, mutta kaukana Helsingistä. Näiden kolmen kaupungin seurojen judokat ovat voittaneet 901 mitalia, noin 46 prosenttia koko mitalipotista. Tampere päihittää Turun nimenomaan kultamitaleilla, joita "manselaiset" ovat napanneet 25 lätkää turkulaisia enemmän. Vähintään 25 mitalin kuntia on 17.

17 menestyneimmästä kunnasta peräti kymmenen – Joensuun, Oulun, Porin, Pieksämäen, Hämeenlinnan, Kajaanin, Kurikan, Kuopion, Lappeenrannan ja Imatran – kaikki mitalit ovat menneet yhden seuran nimiin.

Edellä olevan taulukon kuntien lisäksi vähintään yhden Suomen mestaruuden kuntia ovat Espoo, Heinävesi, Hollola, Hyvinkää, Iisalmi, Joutsa, Kemi, Kerava, Kerimäki, Kitee, Kotka, Lappajärvi, Laukaa, Lohja, Loviisa, Maarianhamina, Masku, Mäntyharju, Raahe, Riihimäki, Rovaniemi, Savonlinna, Seinäjoki, Siuntio, Varkaus, Vihti ja Ähtäri.

Ainakin yksi hopea tai pronssi on mennyt lisäksi 17 kuntaan. Ne ovat entinen Anjalankoski, Forssa, Heinola, Honkajoki, Jämsä, Kankaanpää, entinen Karjaa, Kirkkonummi, Kouvola, Mikkeli, Naantali, Nivala, Nurmes, Outokumpu, Punkaharju, Raisio ja Vaasa.

Mitalikuntia on 61 ympäri Suomea. Judo on levinnyt varsin hyvin maassamme viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana. Ensimmäiset puolitoista vuosikymmentä olivat muutaman seuran kamppailua muutamassa kaupungissa. Nyt tilanne on tyystin toisenlainen; judomenestyjiä löytyy miltei joka kolkasta maatamme. Suurista tai suurehkoista kaupungeistamme vain Vaasa on jäänyt hieman sivustakatsojan rooliin ainoastaan kolmella pronssisella SM-mitalillaan.