Kirjoitin Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuren ansioristin saajista Urheilutietäjän Joulu -lehdessä 2003, jolloin paikkoja oli vapaana kaksi. Suurristihän voi olla korkeintaan 12:lla elossa olevalla suomalaisella.

Veikkasin, että seuraavat suurristit myönnetään hiihtäjä Eero Mäntyrannalle ja urheilujohtaja Kalervo Kummolalle. Veikkaukseni meni pieleen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö pohti asiaa kuusi vuotta, ja päätyi vihdoin 2009 myöntämään suurristit Siiri Rantaselle ja Veikko Puputille.

Vuonna 2010, kun kaksi paikkaa oli taas vapaana, ministeriö myönsi suurristit Lasse Virénille ja Marja-Liisa Kirvesniemelle. Heidät olin maininnut mahdollisina saajina jo vuoden 2003 kirjoituksessani.

Nyt paikkoja ei ole vapaana, ennen kuin joku nykyisistä suurristin omistajista kuolee. Heistä iältään vanhin on 88-vuotias Jukka Uunila. Yli 80-vuotiaita ovat myös Siiri Rantanen, Osmo Niemelä ja Kalevi Tuominen.

Olin vähän yllättynyt, kun Siiri Rantanen ohitti valinnoissa Eero Mäntyrannan. Mäntyrannan ansiot ovat huomattavasti paremmat (kolme olympiakultaa, kaksi MM-kultaa), mutta mahdollisesti uran päättyminen dopingkäryyn esti ikuisiksi ajoiksi Mäntyrannalta suurristin? Siiri Rantasen valinta voitaneen katsoa myös huomionosoitukseksi naisurheilulle yleensä.

Suuren ansioristin nykyiset haltijat aakkosjärjestyksessä merkittävimpine ansioineen (suluissa myöntämisvuosi):

• Matti Ahde (*1945); (Suomen) Työväen Urheiluliiton ja Suomen Salibandyliiton puheenjohtaja, Suomen Olympiakomitean varapuheenjohtaja (1995).
• Carl-Olaf Hom�n (*1936); Suomen Olympiakomitean pääsihteeri ja puheenjohtaja, Suomen Liikunnan ja Urheilun, Suomen Urheiluliiton ja Euroopan yleisurheiluliiton puheenjohtaja (1994).
• Tapani Ilkka (*1941); Suomen Olympiakomitean ja Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja (2001).
• Marja-Liisa Kirvesniemi (*1955); hiihdon moninkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari (2010).
• Osmo Niemelä (*1926); Suomen Suunnistusliiton puheenjohtaja ja Suomen Valtakunnan Urheiluliiton varapuheenjohtaja (1990).
• Veikko Puputti (*1944); vammaisurheilija ja vammaisurheilun johtaja (2009).
• Siiri Rantanen (*1924); hiihdon olympiavoittaja ja MM-mitalisti (2009).
• Peter Tallberg (*1937); Kansainvälisen Olympiakomitean jäsen ja urheilijakomission puheenjohtaja, Kansainvälisen purjehtijaliiton ja Suomen Purjehtijaliiton puheenjohtaja, Suomen Liikunnan ja Urheilun toiminnanjohtaja (1997).
• Kalevi Tuominen (*1927); Suomen Olympiakomitean valmennuspäällikkö ja Suomen Koripalloliiton päävalmentaja (2003).
• Jukka Uunila (*1923); Suomen Olympiakomitean, Suomen Valtakunnan Urheiluliiton ja Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja (1983).
• Pirjo-Liisa Vilenius (*1941); Suomen Liikunnan ja Urheilun varapuheenjohtaja, Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton sekä Suomen Voimistelu- ja Liikuntaseurat ry:n puheenjohtaja (2003).
• Lasse Viren (*1949); kestävyysjuoksun moninkertainen olympiavoittaja ja maailmanennätysmies (2010).

Kalervo Kummola on saanut edelleen odottaa vuoroaan. Ehkä se joskus tulee? Kummola on ollut Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtajana vuodesta 1997 ja sitä ennen SM-liigan toimitusjohtajana 1975–87. Hän on myös Kansainvälisen jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja.

Jääkiekko ei ole saanut edustajaansa suurristin saajien joukkoon, kuten ei myöskään moottoriurheilu. En tiedä miksi. Kari O. Sohlberg on johtanut kolme vuosikymmentä AKK-Motorsportia (aikaisemmin Autourheilun Kansallinen Keskusliitto) ja kunnostautunut kansainvälisissä tehtävissä. Varmasti moottoriurheilullekin annetaan joskus suurristi.

Urheilujohtajia on tietysti aina tyrkyllä. Olympiakomitean puheenjohtajat vuodesta 1956 lähtien ovat suurristinsä saaneet, joten vuoro tullee aikanaan myös nykyiselle puheenjohtajalle Roger Talermolle. Hänhän kunnostautui myös freestylehiihdon pioneerina Suomessa.

Ilkka Kanerva täyttää myös ehdot Suomen Liikunnan ja Urheilun, Suomen Valtakunnan Urheiluliiton, Suomen Olympiakomitean, Suomen Urheiluliiton ja yleisurheilun kansainvälisten järjestöjen johtotehtävien perusteella.

Suomen Työväen Urheiluliiton (entisen Työväen Urheiluliiton) painoarvo maamme urheilussa on viime vuosikymmeninä keventynyt. TUL:n puheenjohtajille ei siten enää myönnetä automaattisesti suurta ansioristiä.

Pienempien liittojen johtajilla mahdollisuudet suurristiin ovat rajalliset, ja vaatisivat joitain erityisansioita. On huomattava, että esimerkiksi pesäpallon edustajista vain Lauri Pihkala on saanut suurristin, ja hänelläkin ansiot olivat loppujen lopuksi suurelta osin muussa kuin pesäpallossa.

Veikko Puputti oli ensimmäinen vammaisurheilun edustaja. Samanlaisia erikoistapauksia olivat takavuosina urheilulääketieteen edustaja Martti J. Karvonen (1988) ja ainoana urheilutoimittaja-ansioista suurristin saanut Sulo Kolkka (1983).

Urheiluvalmentajat saivat odottaa vuoroaan 2000-luvulle. Esimerkiksi Urheiluliiton ylivalmentajana 25 vuotta työskennellyt Armas Valste sekä Hiihtoliiton päävalmentajana ja toiminnanjohtajana vuosikymmenet ollut olympiavoittaja Veli Saarinen jäivät ilman suurta ansioristiä.

Suuren ansioristin myöntää tasavallan presidentti kulttuuriministerin esityksestä. Aikoinaan Urho Kekkosen presidenttikaudella presidentti päätti saajista itse. Tuon ajan rimanalitus oli se, että Kekkosen kaveri Kalle Kaihari sai suurristin vuonna 1980 urheilujohtajista kaikkein vähäisimmillä ansioilla.

Kekkonen oli tunnetusti pitkävihainen. Hän ei antanut suurristiä Arvo Himbergille, joka johti Suomen Painiliittoa yli 20 vuotta ja oli Kansainvälisen painiliiton varapuheenjohtaja sekä Suomen joukkueen ylijohtaja viisissä olympiakisoissa (ennätys, jota Hannu Koskivuori on sittemmin sivunnut).

Syy oli poliittinen. Himberg ei suostunut koskaan julkisesti kannattamaan Kekkosen valitsemista presidentiksi, vaikka UKK:n tukijat keräsivät ennen vaaleja kannatuslistoille nimiä myös urheilujohtajien joukoista.

Samasta syystä Jukka Uunila sai suurristinsä vasta Mauno Koiviston presidenttikaudella. Uunilakaan ei esiintynyt julkisesti Kekkosen kannattajana. Nykyisin jakoprosessi on vähän demokraattisempi.