Urheilutietäjien lehden perustaja ja ensimmäinen päätoimittaja Erik Relander poistui keskuudestamme vaikean sairauden murtamana 7.6.2011 jyväskyläläisessä sairaalassa. Hän oli syntynyt 2.10.1937 eli oli kuollessaan 73-vuotias. Erik Fredrik Felix Relander -nimestään huolimatta Rellu oli suomenkielinen, mutta sukutaustasta löytyi myös ruotsia äidinkielenään puhuneita.

Suomen Urheilutietäjät perustettiin tammikuussa 1988 silloisen SVUL-talon saunan lauteilla Helsingin Pasilassa. Juuri päättyneen Urheilutietäjä-kilvan jälkeen löylyissä päätettiin toteuttaa aiemmin puheissa esillä ollut ajatus yhdistyksen perustamisesta.

SVUL:n ravintolassa kerättiin nimiä perustamisasiakirjaan. Nimiä saatiin kasaan 20, sillä suuri osa kilpailijoista oli ehtinyt jo lähteä. Yhdistyksen puheenjohtajaksi päätettiin porukalla Erik Relander, Oulunkylän yhteiskoulun historian lehtori Helsingistä. Helsingin Asemaravintolassa pohjoisen miesten odotellessa junaa hallitus piti ensimmäisen kokouksensa, ja Rellu sai tehtäväkseen laatia säännöt, jotka hyväksyttiin ensimmäisessä vuosikokouksessa.

Rellu johti urheilutietäjiä vuoden 1996 loppuun. Hallituksen virallisia kokouksia ei pidetty, eikä pöytäkirjoja tehty, mutta tutulla ja innokkaalla porukalla asiat hoidettiin puhelimella ja postin välityksellä. Rellu aloitti jäsenkirjeiden laatimisen ja käynnisti yhdistyksen kirjalliset kotirataottelut.

Kotiratakilvat olivat Rellun ominta alaa. Varsinkin eläkkeelle jäätyään hän hämmästytti muut kilpailijat kaivamalla esiin kysyttyjä tietoja todella korkealla onnistumisprosentilla. Rellun ja keväällä 2006 edesmenneen Sakari Huotarin tiedonkeruusta on lehdessämme kerrottu hauskoja tarinoita. Rellu itse muistutti aina, että menestys kotirataotteluissa tuli kovan työn tuloksena.

Rellu osasi myös yhdistää työnsä ja harrastuksensa. Keskisuomalaisessa 26.7.2008 julkaistussa Erikin haastattelussa kerrottiin, että jos tunninpito ei oppilaita huvittanut, opettaja pisti pystyyn tietokilpailun, ja että oppilaatkin saivat järjestää vastaavia testejä Rellulle.

Oulunkylässä vuosina 1962–2000 opettanut Erik käytti koululaisia apunaan muun muassa Suomen Urheilutietäjien kotirataotteluissa. Sadan markan palkkio löydetystä vastauksesta ohensi lehtorin lompakkoa Keskisuomalaisen mukaan yhteensä viidellä satasella.

Vuonna 1991 Rellu päätti, että Suomen Urheilutietäjillä pitää olla oma lehti. Hän kokosi ensimmäisen Urheilutietäjän Joulun ja jatkoi kaksi kertaa vuodessa ilmestyneen lehden kasaamista vuoden 1996 loppuun asti.

Pienillä jäsenmaksutuloilla eläneellä yhdistyksellä ei tietenkään ollut rahaa kuin täpärästi lehden postittamiseen. Rellu ratkaisi toimitustyön niin, että hän käsitteli jäsenten lähettämät jutut, kirjoitti itse, ja saatuaan noin 50 sivua kasaan monisti lehden. Monistus tapahtui Oulunkylän yhteiskoulun kopiokoneella, salaa illan ja yön tunteina. Painos oli noin 130 ja kopioitavia sivuja tuolloin 6 500. Projekti päättyi lehden postitukseen.

Erik Relander oli vuosikymmenien ajan Suomen parhaita urheilutietäjiä. Nykymuotoinen urheilutiedon SM-kilpailu (sata kysymystä, ei karsintoja) aloitettiin 1987. Jo sitä ennen Rellu oli mukana, ja parhaimmillaan kolmen parhaan joukossa. Nykymuotoisessa kilpailussa hän oli kolmas 1990 ja neljäs 1991. Vuosina 1992–96 hän oli kysymysten tekijänä, mutta palasi kilpailijaksi 1998. Vielä vuosi sitten hän 72-vuotiaana sai 11. sijan.

Rellu oli viimeisiä urheilutiedon SM-kilpailun veteraaneja, joilla oli omakohtaisia muistikuvia ja kokemuksia esimerkiksi Helsingin olympiakisoista 1952. Urheilutiedon keräämisen hän kertoi aloittaneensa vuonna 1947 ollessaan keuhkokuumeessa ja saatuaan lahjaksi Martti Jukolan Urheilun Pikku Jättiläisen.

Menestyäkseen urheilutietokilpailussa on seurattava urheilua tiiviisti 12 kuukautta vuodessa, ja luettava urheilukirjoja ja lehtiä. Urheilukirjallisuus oli Rellun suuri intohimo. Hänellä oli kotonaan noin 1 500 urheilukirjan kokoelma, ja hän oli varmaan paras Helsingin antikvariaattien urheilukirjatarjonnan tuntija, vaikka muuttikin eläkepäivillään vanhaan kotitaloonsa Äänekoskelle.

Urheilukirjojen asiantuntemus vei Rellun Suomen Urheilumuseosäätiön kirjastotoimikuntaan, joka oli aloittanut Vuoden urheilukirjan valinnan 1980. Kun toimikunta lopetettiin, valintaa varten perustettiin raati, jonka jäsenenä Erik jatkoi ja oli päättämässä myös vuoden 2010 palkinnoista. Hän oli kokemuksensa ja tietämyksensä perusteella varmasti valitsijakunnan paras asiantuntija.

Palattuaan työvuosiensa jälkeen Äänekoskelle Rellu innostui kirjoittamaan kahden paikallisen mahtiseuran komeat historiateokset. Sata vuotta huimaa toimintaa, Äänekosken Huima 1904–2004 on 573-sivuinen järkäle, jossa urheilun lisäksi on muutakin kotiseutuhistoriaa. Äänekosken äkkilähtö, Äänekosken Urheilijat 1932–2002 on "vain" 269-sivuinen, mutta Rellu täydensi sitä yhdessä Arvo Siltasen kanssa vuonna 2007 seuran yleisurheiluhistorialla, jossa tilastoineen on 352 sivua.

Erik teki lisäksi kaksi kirjaa Oulunkylän yhteiskoulusta (vuosina 1974 ja 1999), Lions Club Helsinki/Oulunkylän historian (2005) ynnä osin urheiluaiheiset teokset Sähkömies ja Pilvenveikko – Pentti Aron elämäntarina (2004) sekä Äänekoskea ja äänekoskelaisia(2010). Viimeksi mainittu on kotiseutukirja, josta muodostui Rellun testamentti äänekoskelaisille. Teos kertoo Laukaan pitäjän pikkukylän kasvusta teollisuustaajamaksi. Sisällön pääpaino on ihmisissä – siinä, miten Äänekoskella rakennettiin ja millaista elämänmeno pikkupaikkakunnalla oli. Kirja sisältää myös runsaasti vanhoja valokuvia. Äänekosken kaupunki myönsikin Rellulle kuluvana vuonna kulttuuripalkinnon pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta kotiseututyöstä.

Äänekosken Urheilijat ja ÄU:n Veteraanit olivat Rellulle sydämen asia. Niinpä hänet siunattiin puolison ja ÄU-veteraanien ollessa paikalla, ja ÄU-veteraanit järjestävät erillisen muistelutilaisuuden heinäkuussa.

Nuoruudessaan Erik harrasti ÄU:ssa ennen kaikkea koripalloa ja yleisurheilua. Näissä merkeissä alkoi ystävyys muun muassa Uolevi Mannisen kanssa, joka kohosi olympiakoripalloilijaksi 1964 ja Tukon konsernijohtajaksi. Niinpä Rellu mainitaan Mannisen muistelmakirjassa Irtiotto. "Uokki" kuoli syöpään marraskuussa 2009, jolloin Erik ehti vielä käydä ystävänsä luona sairaalassa.

Pysyviä ystävyyssuhteita syntyi myös Rellun lukuisilla matkoilla lähinnä olympialaisiin ja yleisurheilun arvokisoihin. Lyhyempi matka oli Saarijärven juhannuskisoihin, joissa Erik kävi 60 kertaa peräkkäin.

Erik Relander oli aina ystävällinen, auttavainen ja hyväntuulinen herrasmies. Hänellä tuskin oli vihamiehiä, ja hänen sekä Tuula-vaimon vieraanvaraisuudesta pääsivät nauttimaan sekä Oulunkylässä että Äänekoskella myös monet urheilutietäjät.

Erikin ystävä ja yhteistyökumppani Arvo Siltanen kertoi, että Rellu oli myös luonnon ystävä. Hän seurasi ja tunsi linnustoa sekä nautti suuresti luonnosta marjastusretkillään.

Rellulle Suomen Urheilutietäjät oli elämän tärkeimpiä asioita. Viime talvena valitettavasti syöpäsairaus alkoi viedä voimia, ja johti lopulta menehtymiseen.

Tämän lehden mukana tulevassa jäsenkirjeessä on Rellun laatimat kotirataottelun kysymykset, ja Rellu ehti myös kustantaa kilpailun palkinnot. Hän oli loppuun asti mukana sekä hengessä että käytännössä.