Suomen Urheilutietäjät ry

Vielä julkimoiden urheilusaavutuksista

Julkaistu kesälehdessä 2012
Suomen Urheilutietäjät ry
Etusivu
Lehtiarkisto

Viimevuotisessa joululehdessämme julkaistiin artikkeli julkkisten urheilusaavutuksiin usein liittyvästä liioittelusta. Esimerkkejä aiheesta on tullut vastaan tänäkin vuonna.

Kirjoitin edellisessä osassa, että kori- ja käsipalloilijana tunnetun Seppo Kuuselan ennätys 100 metrin juoksussa on Suomen Urheiluliiton vuosikirjojen perusteella vuonna 1953 syntynyt 11,0:n ja paras pituusponkaisu kaudelta 1952 peräisin oleva 684, vaikka Urheilumme kasvojen osassa 3 tarjotaan tuloksia 10,8 ja 713. Asiaan on syytä palata, koska Suomen Urheilulehdestä 42/1991 on osunut silmiin kirjoitus, jossa Kuuselan kerrotaan pinkoneen satasen 10,8 – lievän myötätuulen ansiosta – ja leiskauttaneen pituutta 30 senttiä pidemmälle kuin Ringa Ropo parhaimmillaan. Myötätuulitulosten tilastot tulivat SUL:n vuosikirjoihin vasta myöhemmin, eli Kuusela on saattanut päästä tilastokelvottomissa oloissa alle 11 sekunnin ja yli seitsemän metrin. Tuo 30 senttiä yli Ringan tuloksen tarkoittaisi kirjaimellisesti otettuna 715:tä, eli tässäkin näkyy se, kuinka vanhat tulokset usein hieman kohenevat vuosien myötä.

Seiväshyppyyn liittyviä liioitteluja

Jääkiekkolehdestä 10/2006 tarttui muistiinpanoihini merkintä, jonka mukaan Hannu Aravirta olisi hypännyt seivästä 12-vuotiaana 340 ja ollut lajissa lupaavimpia suomalaisia 1960-luvun puolivälissä. Aulis Tiensuun teos Suomalainen seiväshyppy nimin ja numeroin kuitenkin osoittaa, että kukaan 12-vuotias suomalainen ei ollut 60-luvun puoliväliin mennessä ylittänyt edes kolmea metriä. Aravirrasta tehdyssä Leijonan osa -kirjassa oltaneen rehellisempiä, sillä kirjassa ei nähdäkseni pukahdeta "Aran" seiväshyppyurasta.

Vuoden 1945 Urheilijan Joulusta sattui silmiin kohta, jossa kerrottiin uimahyppääjä Ilmari Niemeläisen hypänneen 17-vuotiaana seivästä 340. Arkkitehtuurin olympiapronssia 1948 saavuttanut Niemeläinen oli syntynyt 1910, eli tuloksen olisi pitänyt löytyä Tiensuun kirjassa 330:een ulottuneesta Suomen kaikkien aikojen tilastosta 31.12.1929. Etsintä tuotti kuitenkin vesiperän, eikä "Immua" näy kirjan hyppääjäluettelossa, eli hän tuskin ylitti 340:tä myöhemminkään.

Niemeläisen parhaan keihästuloksen Urheilijan Joulu ilmoitti olleen noin 58,5 metriä, mutta tähänkin on syytä suhtautua varauksella.

Jos Aamulehdessä 3.1.2012 julkaistussa 80-vuotishaastattelussa oli lainattu oikein Eeles Landströmiä, Landström mainitsi päässeensä pesäpallossa Toijalan Pallo-Veikkojen mestaruussarjajoukkueeseen jo 13-vuotiaana. Vastaava tieto lienee julkaistu muuallakin. Toijalalainen Juhani Similä on todennut, että seiväshypyn olympiapronssia 1960 sekä EM-kultaa 1954 ja 1958 ponnistanut Landström pelasi kyllä SM-pesiksessä muttei vielä 13-vuotiaana. Koska Toijala voitti SM-pesiksessä kultaa 1945 ja 1946 sekä hopeaa 1947, tuntuu varsin epätodennäköiseltä, että Landström olisi vielä 1945 päässyt edes edustusjoukkueen harjoitusrinkiin.

Tapaus Lastumäki

Kun näyttelijä Leo Lastumäki kuoli viime talvena, Jari Hakalax kiinnitti huomiota siihen, että Wikipedia-artikkelissa oli jo useamman vuoden lukenut Lastumäen voittaneen SM-kultaa skeet-ammunnassa, sekä tiedon leviämiseen myös joidenkin lehtien kuolinuutisiin. Jari kysyi tietämystäni mahdollisen mestaruuden vuodesta sekä siitä, onko kyse joukkuevoitosta tai kenties jostain ikämiessarjasta. Tietoja ei ollut eikä varsinaisesti ole vieläkään, mutta vaikuttaisi vahvasti siltä, että Lastumäki tuskin ylsi edes ikämiesten joukkuekultaan.

Lähinnä Urheilun käsikirjan avulla on toki helppo sanoa, että yleisen sarjan henkilökohtaista mestaruutta Lastumäki ei ainakaan voittanut. Leo Lastumäki – tarinoita elämän varrelta -elämäkerrassa "Lastu" kertoi, että oli Vaasan suomalaisessa teatterissa 1961–63 näytellessään harrastanut pistooliammuntaa, kun taas Tampereen teatterin aikana (1963–69) kuvioihin ilmestyi skeet. Lastumäki totesi, että menestystä ei oikein ole tullut, mutta mainitsi voittaneensa Suomen Metsästäjä- ja Kalastajaliiton yleismestaruuden. Kilvan ohjelmassa olivat kirjaan päätyneen muistikuvan mukaan kahden sortin kiekkoammunta, hirvikuvioammunta ja ehkä luodikkoammunta.

Suomen Metsästäjä- ja Kalastajaliitto tarkoittanee Suomen Metsästäjäliittoa, joka oli SVUL:n 80-vuotishistorian nojalla perustettu Suomen Yleisenä Metsästäjäliittona 1921, poistanut nimestään keskimmäisen sanan 1956 ja liittynyt SVUL:ään 1975. "Svullin" vuosikirjoissa on tietoa Suomen Metsästäjäliiton järjestämistä metsästysammunnan SM-kisoista jaksolta 1975–79, mutta edellä esitetyn kaltaista yleismestaruuskilpaa en ole löytänyt; ainoastaan erilliset kilvat luodikolla, haulikolla ja hirviammunnassa. Näiden voittajista ei Lastumäen nimeä ole tullut vastaan.

Lastumäen asuinkuntiin sopivia skeetin yleisen sarjan joukkuemestareita olisivat lähinnä tamperelainen Pohjois-Hämeen Ampujat 1960-luvun puolivälin vaiheilla, helsinkiläisseura Suomen Metsästysyhdistys 1971 ja 1978 sekä Hyvinkään Metsästys- ja Ampumaseura 1983. SVUL:n aikanaan julkaisemista vuosikirjoista näkyy, että vuoden 1971 mestareihin Lastumäki ei kuulunut, ja vuoden 1983 osalta asia varmistui Ampujainlehdestä 6/1983.

Sittemmin Urheiluampujaksi muuttuneen lehden vuosikerran ylimalkaisella silmäilyllä Lastumäen nimi tuli vastaan kerran: numerossa 2/1983 julkaistuista vuoden 1982 SM-tuloksista, joissa 50-vuotiaiden skeetin viidentenä oli Leo Lastumäki, HyMA – ilmiselvästi yllä mainittu ja useammin HyMAS-kirjainyhdistelmällä lyhennetty hyvinkääläisseura. Viisikymppisten joukkuekilpaan seura ei osallistunut.

Lastumäen tulos oli 85, ja kun sarjan voittaja oli pudottanut 97 kiekkoa, ei henkilökohtainen kulta ikämiessarjassa jonain muunakaan vuonna vaikuta kovin todennäköiseltä. Joukkuemestaruuden sitova kumoaminen tai todistaminen olisi asian merkitykseen nähden turhan vaivalloista.

Ampujainliiton vanhojen lehtien plaraaminen toi esiin muutakin kirjoittamisen arvoista tietoa, joten selvittely oli hyödyllistä, minkä lisäksi Hakalaxin Jari katsoi aiheelliseksi poistaa Wikipediasta SM-kultamaininnan.

Sekalaisia havaintoja

Suomen Urheilulehdessä 51–52/1988 on kerrottu, että ensi sijassa palloilijana tunnettu Kalevi Ihalainen ennätti sivutöinään juosta 100 metriä 11,2 ja hypätä pituutta 680. En pysty varmasti sanomaan tuloksia vääriksi, mutta ainakaan Esa Laitisen tekemistä yleisurheiluvuosikirjoista 1933–39 ei "Kallaria" tullut vastaan sen paremmin satasen kuin pituuden tilastoista, joihin äskeisillä tuloksilla olisi päässyt. Ihalainen oli syntynyt 1913, eli jos vuoden 1988 jutun tiedoille olisi jonkinlaista pohjaa, hänen voisi olettaa päässeen Suomen vuositilastoihin ainakin joskus äsken mainitulla jaksolla.

Tässä tapauksessa yleisurheilutulosten kaunistelu on tavallista oudompaa, sillä Ihalaisella oli todistettujakin saavutuksia vähintään riittämiin, kuten tämän lehden koripallojutusta voi lukea.

Viime vuonna ilmestyneessä Matti Hagman – Stadin kingi -kirjassa mainitaan päähenkilön Eva-äidin voittaneen pesäpallon Suomen mestaruuden 1947. Kohdasta näyttää unohtuneen olennainen sana, sillä Matin isän Nisse Hagmanin osuus Urheilumme kasvot 2:n sivulla 530 sisältää sellaisen tiedon, että Nissen vaimo oli yltänyt pesismestariksi Suurkisoissa, ja ensimmäiset Suomen Suurkisat tunnetusti järjestettiin 1947. Epäluotettavaan kirjasarjaan voi tässä kohdin luottaa ainakin sikäli, että naisten pesäpallon SM-kultaseura 1947 oli Vimpelin Veto. En myöskään ole löytänyt muiden vuosien helsinkiläisten SM-kultaseurojen kokoonpanoista viitteitä siitä, että Hagman-elämäkerrassa olisi oikea saavutus mutta väärä vuosiluku.

Laulaja ja lauluntekijä Jukka Kuoppamäki kertoi vuoden 2011 viimeisen päivän Ilta-Sanomissa, että on saavuttanut purjehduksen IOR IV -luokassa Gulf of Finland -avomerikilvan voiton ja SM-pronssin 1977. Ainakin jälkimmäisessä kohdassa lienee pielessä vuosiluku ja ehkä jotain muutakin, sillä SVUL:n vuosikirjojen ja Urheilumme kasvot 10:n perusteella IOR-luokissa ei seilattu SM-mitaleista 1977 – kylläkin vuotta myöhemmin. SM-purjehdusten himmeämpien mitalien selvittäminen vaatisi vähintään Olavi Susikoski -tason osaamista, joten en osaa sanoa, olisiko mitali tullut esimerkiksi 1978. Vähän myöhemmin "Kuoppis" tuskin ylsi mitalille ainakaan kipparina, koska menetti johtamansa levy-yhtiön Satsangan konkurssissa muun muassa purjeveneensä.

Toisinaan liioittelua harrastetaan myös julkkisten sukulaisista kirjoitettaessa. Seurassa 18/2012 luki, että jääkiekkoilija Valtteri Filppulan isä Raineri olisi pelannut pesäpallon SM-sarjaa. Olen kohdannut vastaavan tiedon myös Jääkiekkolehdessä 9/2004, jonka mukaan Valtterin sähköinsinööri-isä olisi tahkonnut pesiksen pääsarjaa Jokioisissa. Pesäpallokirja 1996:n pesispörssistä löysin vain yhden Filppulan eli Harrin, jonka seura Jokioisten Koetus on nähty SM-sarjassa 1976 ja jonka ammattina Urheilumme kasvot 3:ssa on maalari.

Vahingossa käsiin päätynyt Me Naiset -lehden numero 45/2011 sisälsi jutun Petra Kapasesta, jonka avioero jääkiekkoilija Sami Kapasen kanssa lienee tätä luettaessakin vielä virallistamatta. Lehdessä kerrottiin Petra Kapasen harjoitelleen nuorena seitsenottelua ja olevan korkeushypyn parikilvan SM-mitalisti. Ensin mainittu tieto pitää taatusti paikkansa, mutta jälkimmäinen mielestäni ei. Jääkiekkolehden 4/2009 ja SUL:n vuosikirjojen avulla olen saanut selville, että 17.11.1973 syntynyt Petra Kapanen on ollut Kuusisto-nimisenä ja Kuopion NMKY:n Urheilijoita edustaen 18-vuotiaiden 7-ottelun SM-joukkuekilvan kuudes 1991. Sen sijaan korkeusmitalia ei vastaani ole tullut.

Edellä esiintyivät tavallaan sekavasti sanat parikilpa ja joukkuekilpa. Junioriyleisurheilun SM-kisoissa on todellakin käyty virallisesti joukkuekilpailuja, vaikka en ole läheskään ainoa, jonka mielestä joukkueesta voi puhtaalla omallatunnolla puhua vasta, kun jäseniä on kolme.

Joskus toisinkin päin

Normaaliin nähden päinvastainen epätäsmällisyys löytyi kouriini tarttuneesta Kaukalopallo-lehden kauden 2011/12 numerosta, jossa oli juttu rap-"musiikkia" menestyksellisesti esittävästä duosta Jare & VilleGalle. Kaksikon toinen osapuoli Ville Galle on lehden mukaan pelannut kaukalopalloliigassa kahdella kaudella voittaen molemmilla kerroilla helsinkiläisseura Bewe Sportissa miesten Suomen mestaruuden – vuosina 2007 ja 2010. Liigapelejä kerrottiin kertyneen 46, maaleja 7 ja maalisyöttöjä 13. Lehdessä mainittiin, että kausi 2007/08 jäi väliin armeijan takia, vaikka alkuaan tarkoitus oli pelata, ja seuraava – Bewen hopeaan päättynyt kausi – muusta syystä. Urheilun vuosikirjoissa listataan Ville Galle myös kevään 2008 mestaripelaajiin, ja netistä löytyneessä Bewe Sportin kauden 2009/10 joukkueen esittelyssä Gallelle on kirjattu kaksi SM-kultaa ja tieto alkamassa olleesta kolmannesta pääsarjakaudesta. Bewen monivuotinen huoltaja ja Suomen Urheilutietäjien jäsen Tapio Ahonen vahvisti, että Gallella on todellakin kolme Suomen mestaruutta.

Vesa-Matti Peltola

Suomen Urheilutietäjät ry