Varsinainen yllätys kenellekään ei liene se, että Helsinki on ylivoimainen ykkönen, kun Kalevan kisojen lajien Suomen mestaruudet tilastoidaan voittajien seurojen mukaan. Helsingin Kisa-Veikkojen kärkipaikka seurojen tilastossakaan ei ole varsinainen uutinen.

Kalevan kisojen lajit -käsite on tässä tulkittu avarasti. Mukaan on pyritty ottamaan maastojuoksua ja moukarinheiton talvimestaruuksia lukuun ottamatta kaikki ulkoratojen henkilökohtaiset lajit vuodesta 1907. Vauhdittomat hypyt kilpailtiin yhtä kertaa lukuun ottamatta sisällä, eivätkä siksi ole mukana. Vuosilta 1907–09 on otettu mukaan myös kaikkien yksittäisten lajien ykköset, vaikka virallisia mestareita olivat juoksu-, hyppy-, heitto- ja kävelysarjojen sekä moniottelun voittajien lisäksi ilmeisesti korkeintaan 250 metrin aitajuoksun, vauhdittoman korkeuden, vauhdittoman pituuden ja antiikin kiekon voittajat 1909. Mukana ovat kuulan, kiekon ja keihään yhteistulosmestarit vuoteen 1924, paremman käden mestarit vuodesta 1910. Tunninjuoksua 1910–15 ei tarkkaan ottaen järjestetty laajoissa SM-kilpailuissa, 25 000 metriä 1916–44 puolestaan ei yleensä Kalevan kisoissa mutta ainakin kerran maantiellä.

Naisten mestaruudet 1945 ovat mukana, vaikka naisten SM-kisat näyttivät olleen tuolloin epäviralliset.

Maratonin SM-kilpa 1909 oli vain epävirallinen mutta otettu huomioon, kuten myös epävirallisen SM-arvon omanneet naisten kilvat kolmiloikassa 1990 sekä seiväshypyssä ja moukarinheitossa 1994.

Vuonna 1987 aloitettu SM-maantiejuoksu on katsottu 25 000 metrin kilvan perilliseksi ja sisällytetty tilastoihin.

Kirjallisuudessa on erilaisia merkintöjä muiden muassa mestarien seuroista, ja vaikka olen vuosien aikana yrittänyt etsiä luotettavinta tietoa, erheitä on varmasti edelleen jäljellä. Ja kun mestaruuksia on jaettu melkoinen määrä, lasku- ja merkintävirheitä on varmasti syntynyt.

Sama seura -käsite on monessa tapauksessa tulkinnanvarainen. Tässä paketissa on lähdetty siitä, että nimen muuttuessa kyse on edelleen samasta seurasta. Jokin nimenvaihdos on toki saattanut jäädä oivaltamatta.

Hankalampia tapauksia ovat sulautumiset, jakautumiset erikoisseuroihin ja vastaavat. Olen omaksunut linjan, jossa uuden seuran tilastoihin ei sisällytetä edeltäjien saavutuksia. Toisenlaisella tulkinnalla seurojen listassa olisi 12:ntena Seinäjoen Seudun Urheilijat, joka syntyi Seinäjoen Urheilijoiden, Nurmon Urheilijat -99:n, Peräseinäjoen Toiveen ja Ylistaron Kilpa-Veljien yhdistäessä yleisurheilutoimintansa vuoden 2010 alusta. Seuroilla on yhteensä 46 kultaa, joista menestyneimpien seurojen tilastossa näkyy 36.

Seurojen nimien perässä olevista luvuista ensimmäinen kertoo mestaruuksien määrän ja jälkimmäinen mestaruuksia voittaneiden urheilijoiden määrän. Jos kahdella tai useammalla seuralla on yhtä monta kultaa, on ylimmäs sijoitettu seura, jolla on eniten mestareita.

Seuroista on pyritty ilmoittamaan kaikki kotikunnat – myös sellaiset, joiden aikana mestaruuksia ei ole tullut. Imatran Urheilijoiden ja Tainionkosken Kisan toisistaan eroavat kuntamerkinnät johtuvat siitä, että jälkimmäinen seura on perustettu vasta sen jälkeen, kun Imatran kauppala oli irronnut Ruokolahdesta 1948.

Viipurin Urheilijoiden mestaruuksista on seuran alkuperäisessä kotikaupungissa tullut 33 ja Helsingissä 89. Mestarien määrät ovat 12 ja 40, sillä Hannes Sonck ylsi kultaan sekä Viipurin että Helsingin aikana.

Omanlainen erikoisuutensa on Someron Esa, jonka kaikki viisi Kalevan kisojen voittajaa – Pentti Nikula, Kauko Nyström, Kimmo Kuusela, Eemeli Salomäki ja Minna Nikkanen – ovat olleet seiväshyppääjiä.

Kaikkiaan mestaruuksia on mennyt nyt käytetyllä tilastointitavalla noin 380 seuran edustajille. Lisäksi Sulo Bärlund oli vuonna 1935 kuulan ykkönen seurattomana. Tuo saavutus siis puuttuu tämän jutun luvuista.

Kuntatilaston on tehty nykyisen kuntajaon pohjalta – poikkeuksina Neuvostoliitolle menetetyt kunnat. Toisella tavallakin olisi voinut toimia, mutta tuntuisi hieman omituiselta, jos yhden seuran edustajien mestaruudet jakautuisivat useamman kunnan tilastoihin. Lisäksi nyt käytetyllä tavalla voidaan näppärästi verrata menestystä asukaslukuun.

Esimerkiksi Kouvolan luku sisältää siis myös kaupunkiin vuonna 2009 liittyneiden Anjalankosken, Elimäen, Jaalan, Kuusankosken ja Valkealan seurojen mestaruudet. Anjalankoski syntyi Anjalan ja Sippolan yhdistyessä 1975, ja liitosta edeltäneet saavutukset ovat siis nyt Kouvolan tilastossa.

Huiman liitoshyödyn on saanut Loviisa, jonka 12 kullasta 11 on Ruotsinpyhtään Kisan Asta Hovin/Ovaskan kuulantyöntöuralta. Ruotsinpyhtää on kuitenkin ollut osa Loviisaa vuoden 2010 alusta lähtien.

IF Ålandin kullat on kirjattu Maarianhaminan nimiin, vaikka seuran kolmesta mestarista Janne Holménin seura on tarkkaan ottaen ollut IF Åland/Jomala IK ja Glenn Lindqvistin seura IF Åland/Lemlands IF.

Kohta alkavassa taulukossa kuntien nimien perässä olevista luvuista ensimmäinen kertoo mestaruuksien määrän ja kauttaviivan jäljessä oleva sen, monenko seuran edustajille mestaruuksia on mennyt. Seuraavassa sarakkeessa ilmoitetaan kunnan asukasluku 30.4.2014 ja asukasmäärän oikealla puolella tuolloinen sija kuntien asukaslukujen suuruusjärjestyslistassa. Poikkeuksia ovat tähdellä merkityt kohdat, jotka ovat asukasmääriä 31.12.1939. Koiviston lukema sisältää sekä kauppalan että maalaiskunnan.

Jos kahdella tai useammalla kunnalla on mestaruuksia sama määrä, on korkeimmalle sijoitettu kunnista se, jolla mestaruuksia saaneiden seurojen määrä on suurin. Mikäli tämäkin on sama, on asukasluvultaan pienin kunta katsottu joukosta parhaaksi.

Maassamme on tätä nykyä 320 kuntaa, joista siis yli puolet esiintyy tilastossa.

Väkiluvultaan selvästi suurin yhä ilman kultaa oleva kunta on Kirkkonummi. Kunnassa oli 38 016 asukasta huhtikuun lopussa, jolloin kirkkonummi oli maamme 29:nneksi väkirikkain kunta. vähintään 10 000 asukkaan kunnasta mestaruudettomia ovat myös pirkkala (asukasmäärä 18 431), janakkala (16 887), kempele (16 785), kuusamo (15 969), kontiolahti (14 516), ulvila (13 382), lieksa (12 273), kitee (11 143) ja paimio (10 619). itsekehuun ei ole aihetta myöskään kolmella yli 20 000 asukkaan kunnalla, jotka "komeilevat" edellä olleen tilaston hännillä.

Useimmat pääkaupunkiseudun kunnat sijoittuvat tilastossa nykyisiin väkilukuihinsa nähden varsin huonosti. Asialle löytyy kuitenkin pari selvää selitystä.

Helsingin lähistöllä oli muutama vuosikymmen sitten huomattavasti vähemmän asukkaita kuin nykyisin. Hurjimpia kasvajia ovat olleet Espoo ja Vantaa. Espoossa oli 1960-luvun alussa väkeä noin 50 000 ja tuolloisessa Helsingin mlk:ssa suunnilleen 40 000.

Toinen syy on se, että tilasto on ymmärrettävistä syistä tehty urheilijoiden edustamien seurojen eikä kotikuntien perusteella. Helsingin seurojen mestareista melkoinen osa on pitänyt majaansa muualla kuin pääkaupungissa.

Isojen kaupunkien lähinaapurit ovat muutenkin tilastoissa varsin vaatimattomilla sijoilla. Tämä näkyy myös äsken mainituista kullattomista kunnista, jotka hiihtäjistään tunnettua Kuusamoa lukuun ottamatta sijaitsevat isompien kaupunkien ja yleisurheilukeskusten lähiseuduilla. Ennen kaikkea juoksijoilla on tapana kasaantua seuroihin, joissa on mahdollisuus menestyä viesteissä ja maaston joukkuekilpailuissa.

Lapin 21 kunnasta on tilastossa vain kuusi ja niistäkin asukasluvultaan suurimmat – Rovaniemi, Tornio ja Kemi – väkimääräänsä nähden vaatimattomilla sijoilla. Asia selittynee alueen luonnonoloilla, jotka sopivat paremmin talviurheilun harjoitteluun. Sääolosuhteista löytynee syy myös siihen, että Varsinais-Suomesta on tullut huomattavasti enemmän yleisurheilun kuin hiihdon huippuja.

Tosin aina ei ympäristökään estä menestymistä; 1920- ja 30-luvuilla melkoinen osa Suomen huippuhiihtäjistä oli kasvanut Kymenlaakson eteläosassa, joka ei taatusti ole lumi- tai maasto-oloiltaan maamme otollisinta hiihtoseutua. Vastaavanlaisena ilmiönä voi pitää sitä, että vaikka Kymen läänissä ei juuri saatu järjestää ralleja 1966–83, läänin ajajat menestyivät lajissa tuolloinkin.

Parin viime vuosikymmenen aikana on yleis- ja muussakin urheilussamme yleistynyt tapa, jossa urheilija edustaa kaukana koti- tai opiskelukunnastaan toimivaa seuraa. Aiemmin tällaista hillittiin säännöillä, joita kuitenkin kierrettiin ottamalla tilapäiseksi osoitteeksi vaikkapa uuden seuran valmentajan kotiosoite.

Urheilijoiden haaliminen oman maakunnan ulkopuolelta ei silti ole uusi ilmiö. Esimerkiksi kantahämäläinen Elmer Niklander komisti HKV:n, Helsingin ja samalla Uudenmaan maakunnan lukuja 41 kullalla. Kotikunnalleen Hausjärvelle Niklander toi vain kaksi mestaruutta.

Asukasmäärään nähden menestyneimpien kuntien tilastointi ei ole tilastollisesti kovin edustavaa, sillä yksi tai pari urheilijaa voi nostaa pikkukunnan huomattavan korkealle. Tämän osoittavat Vesanto ja Toivakka. Ensin mainitun 15 kullasta 14 on voittanut Sisko Markkanen/Hanhijoki, kun taas Ritva Metso on tuonut Toivakan 13 mestaruudesta 11.

Toisenlainen tapaus on Kuortane, jolla on 18 kultaa ja 11 kultamitalistia. Osaselitys on urheiluopistossa, jossa useampikin mestari on ollut töissä tai jonka tarjoamat harjoitusmahdollisuudet ovat tuoneet kuntaan urheilijoita muualta – Eduard Hämäläisen jopa Suomen ulkopuolelta.

Ilman kuntaliitoksia korkealla olisi myös Suodenniemi, joka liitettiin alle 1 500 asukkaan kuntana Vammalaan 2007. Tuolloin kunnalla – ja Suodenniemen Urheilijoilla – oli 16 kultaa, joista Kaarina Kangasmaa (o.s. Koivuniemi) oli heittänyt kuusi ja Johanna Halkoaho saavuttanut kymmenen. Johanna voitti seuralleen myöhemmin vielä kolme kultaa, joista viimeisen kesällä 2009 – samana vuonna, jonka alussa Mouhijärvi, Vammala, Äetsä ja olivat yhdistyneet Sastamalaksi.

Suodenniemi kuului rajusta muuttotappiosta kärsineisiin kuntiin, sillä 1950-luvun lopulla kunnassa oli lähemmäs 3 000 asukasta. Monen muunkin kunnan asukasluku on ollut muutama vuosikymmen sitten merkittävästi nykyistä suurempi, mikä kannattaa myös muistaa mestarien määriä arvioitaessa.