Vuosina 1925–2008 Joensuun naapurissa sijainnut ja vuoden 2009 alussa Joensuuhun liittynyt vajaan 8 000 asukkaan Pyhäselkä kasvatti itsenäisyytensä aikana muutamia urheilijoita kansainväliselle tasolle saakka. Pyhäselkä onkin hyvä esimerkki kasvattajakunnasta.

Ennen sotia Pyhäselän urheiluelämä oli ainakin seuratasolla hämmästyttävän hiljaista, sillä tuolla ajanjaksolla jaetuista melkeinpä tarkalleen tuhannesta SVUL:n Pohjois-Karjalan piirin mestaruudesta kunnan seurat eivät voittaneet yhtään! Samaan aikaan naapurikunta Liperi saattoi kehuskella Lappalaisen hiihtäjäveljesten kaltaisilla tähdillä.

Seuroja Pyhäselässä oli muutamia, mutta niiden toiminta oli vaatimatonta tai seurat hyytyivät pian perustamisensa jälkeen. Aktiivisempaa toiminta oli paikallisessa suojeluskunnassa, jonka riveissä urheili mm. Aihe Savolainen, voimistelija-Heikin veli. Hiihdon SM-hopealle ja MM-edustajaksi pääsi Pyhäselässä syntynyt Salomon Lempinen, mutta hänkin muiden paikkakuntien seuroja edustaen. Terho A. Könönen oli lupaava yleisurheilija, joka ylti poikaurheilupäivillä aitajuoksun mitalille. Hänet muistetaan paremmin tunnetuimman Pyhäselkään liittyvän laulun, Suhmuran Santran, tekijänä.

Alkuvuodesta 1945 perustettiin Pyhäselän Urheilijat, joka aikaa myöten muodostui paria poikkeusta lukuun ottamatta kunnan ainoaksi seuraksi. Jo samana kesänä tuli seuralle ensimmäinen piirinmestaruus, kun Karli Fabricius oli maakunnan nopein 100 metrillä ajalla 12,0. Hänestä tuli sitten pari vuotta myöhemmin myös seuran ensimmäinen luokiteltu yleisurheilija, kun SUL otti käyttöön luokitusjärjestelmän.

Ajalle tyypillisesti PyU:lla oli myös kyläosastoja. Yksi näistä, Mulo-Niittylahden osasto, itsenäistyi Pyhäselän Reimaksi 1952, koska katsoi epäedulliseksi sen, että esimerkiksi iltamien tuotosta piti tilittää pääseuralle puolet.

Joensuussa ja sen lähiympäristössä oli 50-luvun alussa saatu käyntiin kunnalliset koripallosarjat. Mukana oli toistakymmentä seuraa ja kolmisenkymmentä joukkuetta, myös tyttöjen ryhmät. Joukkueet rakentuivat usein lajista kiinnostuneiden kaveriporukoiden ympärille, kuten lyseon "Villit".

Syksyllä 1953 Joensuun Kataja oli jättämässä lajia pois ohjelmastaan. Nuorilla lupauksilla oli kuitenkin kiinnostusta lähteä pelaamaan Suomen mestaruudesta. Tämän myötä he kartoittivat lähialueen muita seuroja, jos nämä olisivat halukkaita. Pyhäselän Reima tarttuikin tilaisuuteen. Osaltaan tätä auttoi juuri valmistunut Niittylahden opiston sali, joka mahdollisti pelaamisen talviaikaankin.

Nuorten Suomen mestaruus ratkaistiin tuolloin vielä cup-muotoisesti. Ensimmäisellä kierroksella Reima kaatoi Heinolan Iskun vieraissa, sitten kotona Kotkan Pojat – seuran, joka voitti seuraavana vuonna A-nuorten mestaruuden. Voitto kotkalaisista herätti jo huomiota valtakunnallisestikin; täysin tuntematon joukkue jostain susirajalta kaatoi nimekkään seuran. Kun seuraavalla kierroksella tuli lepovuoro, vuorossa olikin loppuottelu kotona kovaa helsinkiläisseuraa Karhun Poikia vastaan. Hyvästä alusta (johto 6–1) huolimatta Reiman oli annettava periksi pidemmälle ja fyysisemmälle vastustajalleen lukemin 43–91. Saavutuksena oli kuitenkin kunniakas hopeamitali. Tämän myötä Katajassakin herättiin huomaamaan lajin potentiaali ja pelaajat palasivat takaisin. Tästä alkoi joensuulaisseuran pitkä tie kotimaisen koripallon huipulle.

Reiman koripallo hiipui varsin pian, kuten kävi monelle muullekin seuralle alkuvaiheen innostuksen hävittyä. Reiman mitalistijoukkueesta pisimmälle urheilijana pääsi Raimo Kauppinen, joskin lajiksi vaihtui jalkapallo. HJK:ssa hän ylsi sekä pelaajana että kakkosvalmentajana Suomen mestariksi ja pelasi yhden A-maaottelunkin. Martti "Mapi" Hämäläisestä tuli Katajan pitkäaikainen toimija aina valmentajasta huoltajan tehtäviin. Seitsemästä pelaajasta neljä valmistui liikunnanopettajiksi – eli tuolloisin termein voimistelunopettajiksi.

Mulosta syntyisin olleesta Jorma Kortelaisesta tuli ensimmäinen pyhäselkäläiskytkennän omaava olympiamitalisti, vaikkakaan hän ei edustanut paikkakunnan seuroja huippuvuosinaan. Kortelainen nousi kansalliseen kärkeen hiihtäjänä 50-luvun puolivälissä. Kun Joensuun Katajan viestijoukkue voitti talvella 1956 Suomen mestaruuden, riveissä oli Kortelaisen ohella toinenkin Pyhäselässä syntynyt; Matti Hirvonen, joka oli aiemmin TUL:n parhaita hiihtäjiä Joensuun Yritystä edustaessaan.

Kortelainen menestyi alkuvuoden 1956 katsastuksissa sen verran hyvin, että olympiamatka oli selviö. Paikan päällä jatkuneissa katsastuksissa korkean ilmanalan aiheuttama happivaje teki tehtävänsä kokemattomalle, eikä henkilökohtaisille matkoille ollut asiaa. Sen sijaan paikka irtosi viestiin. Siinä Neuvostoliitto karkasi heti alussa. Kortelainen hiihti ainoaksi jääneen talvisen arvokisansa toisella osuudella mallikkaasti, ja niinpä hän olikin kuittaamassa kisan lopuksi hopeaa. Suoritus tiesi vuoden lopussa toistakin mitalia, sillä Kortelainen sai sanomalehti Karjalaisen kultamitalin vuoden parhaana pohjoiskarjalaisurheilijana.

Tämän jälkeen "Jora" siirtyi työpaikan siivittämänä Jämsänkosken Ilveksen kovaan viestijoukkueeseen, jonka johtotähtenä oli Veikko Hakulinen. Viestimestaruuksia tulikin kolme. Suomen miestenhiihdon taso oli näihin aikoihin laajimmillaan ja edustustehtävät tiukassa. Niinpä Kortelaisenkin oli tyytyminen varamiehen rooliin Lahden MM-kisoissa 1958. Ainoa henkilökohtainen SM-hiihtokulta tuli vuonna 1963. Toiseksi menestyslajikseen hän löysi soudun, jossa Rooman olympialaisissa oli yksikössä keräilyeräaikojen perusteella toiseksi paras finaalikuusikosta karsiutunut ja kaksi vuotta myöhemmin MM-kisoissa B-finaalin kakkonen eli kokonaistulosten kahdeksas. Näin Kortelainen liittyi siihen pieneen joukkoon, joka on edustanut Suomea sekä kesä- että talviolympialaisissa. Uransa jälkeen Kortelainen valmensi 80-luvun alussa Sveitsin maajoukkuetta.

Vaikka hiihdossa on ollut koko ajan harrastustoimintaa, uusia suurhiihtäjiä Pyhäselästä ei ole ilmaantunut. Pohjois-Karjalassa kuntien välisenä hiihdettävässä maakuntaviestissäkin kunta sai ainoan voittonsa viime hetkillä B-sarjassa 2007.

1960-luvun alkupuolella palasi synnyinkuntaansa Pyhäselkään Eino Sivonen, joka oli nyrkkeilyssä yltänyt SM-mitalistiksi ja maaotteluedustajaksi. Hän alkoi organisoida lajitoimintaa ja nuoria lupauksia löytyikin, vaikka olosuhteet olivat vaatimattomat. Tämän seurauksena oli mestaruuksia ja mitaleita poikanyrkkeilyssä sekä nuorten SM-kisoissa. Vuonna 1966 PyU palkittiin vuoden poikanyrkkeilyseurana.

Kun nyrkkeily alkoi 70-luvulla hiipua, tilalle menestyslajiksi nousi painonnosto. Kunnan liikuntasihteeriksi valittiin vuonna 1974 Matti Eskelinen, joka oli Lieksan vuosinaan yltänyt jopa tempauksen EM-pronssille 1965 ja joka nosti maaotteluissa liki kaikkina 1960- ja 70-luvun vuosina – siis myös pyhäselkäläisenä. Jälleen tapahtui sama ilmiö kuin Pyhäselässäkin usein, yhdenkin tekijän panos vaikuttaa. Menestyjiin kuului Matin poika Juhamatti, joka toimi 2000-luvun alussa Suomen Painonnostoliiton päävalmentajanakin. Jonkin aikaa pyhäselkäläisseurassa puntteja kolisutti myös Seppo Räty.

Palloilulajeista esimerkiksi jalkapallo, jääkiekko, salibandy ja pesäpallo ovat jääneet alasarjatasolle. Lentopallossa tuli junioreiden Suomen mestaruuksia poikien ja tyttöjen sarjoissa 80-luvun puolivälistä alkaen. Yhtenä valmentajana toimi pikaluistelijana paremmin tunnettu Paula-Irmeli Halonen. Myös Parviaisen veljekset Aki ja Mika pelasivat aktiivisesti lentopalloa nuorempana.

Keilahalli saatiin Pyhäselkään syksyllä 1985. Alkuun kävijöitä oli paljonkin, mutta kun naapurikunta Joensuu sai oman hallinsa pari vuotta myöhemmin, määrä putosi. Niinpä hallista muodostui seuralle suunnitellun rahasammon sijaan taakka, josta eroon pääseminen muodostui kohtalonkysymykseksi. Viimein se tapahtui vuonna 1995. PyU:n keilailujaosto osallistui kilpailutoimintaan nimellä Muloke (Mulon Keilaajat). Seuran keilaajista Jari Kärkkäinen teki Joensuun hallin ensimmäisen 300 pisteen sarjan.

Erikoinen ilmiö Pyhäselässä oli Rauanvaaran mäkikisa. Rauanvaaran valttina oli mäen sijaitseminen pohjoisrinteellä. Tällöin lumi tuli sinne aikaisin ja pysyi pitkään keväällä, mikä mahdollisti kisan pitämisen jopa huhtikuussa. Tämän ansiosta 80-luvulla kisaan saatiin tuon ajan huippuhyppääjiä, kuten Matti Nykänen, Mika Kojonkoski, Pekka Suorsa, Kari Ylianttila ja Ari-Pekka Nikkola. Parhaimmillaan 90-luvun alussa Rauanvaaralla kisasi 170 hyppääjää kaikki sarjat huomioiden. Ilmeisen lopullinen mäkiennätys 48 metriä jäi Petri Turuselle. Nykyään mäkitoiminta on hiipunut ja mäen ylläpito on jäänyt veteraanien arvokisoissa menestyneen Teuvo Koljosen harteille.

Taitoluistelulla oli oma jaostonsa 70-luvun alkupuoliskolla ja parhaimmillaan talven aikana harjoituksissa kävi 50 lasta aikana, jolloin Pohjois-Karjalassa ei ollut yhtään jäähallia. Judon ja painin yhteinen jaostokin perustettiin 60-luvun lopulla, mutta sekään ei jatkunut kovin pitkään.

Muita seuroja ei oikein ole Pyhäselässä siis nähty. Pari poikkeusta kuitenkin pitää mainita. 60-luvun lopulla PyU:n suunnistusjaosto erkani omaksi seurakseen nimellä Pyhäselän Rasti-Veikot. Toiminta oli 70–80-luvuilla varsin aktiivista sisältäen esimerkiksi kansallisten kisojen järjestämistä. Huippunimiä ei seurasta noussut. 80-luvun alussa yritettiin kuntaan perustaa TUL:n seura Pyhäselän Ponnistus, mutta se jäi käytännössä paperin asteelle.

Pyhäselän Urheilijoiden menestyksekkäimmäksi lajiksi on noussut yleisurheilu. Lentopallon kanssa samoihin aikoihin alkoi opettaja Eero Könösen innon ansiosta yleisurheilussa tulla esiin harrastajamassoja, jotka herättivät huomiota valtakunnallisestikin. Aikanaan Helsingin Sanomat mainitsikin Pyhäselän olevan Suomen DDR. Tällä viitattiin siihen, että kykyjä poimittiin tehokkaasti mukaan toimintaan – ei muihin ilmiöihin. Pyhäselkä onkin ollut Pohjois-Karjalan kärkiseura 9–15-vuotiaiden luokittelussa jo yli 30 vuotta ja voittanut Vattenfall-seuracupin valtakunnallisen finaalin sarjassaan seitsemän kertaa. Aikuisten seuraluokittelussa PyU on ollut parhaimmillaan seitsemäs.

Ykköslaji yleisurheilun sisällä on ollut keihäänheitto, jossa airuina olivat. seuran puheenjohtajan Vesa Parviaisen pojat Aki ja Mika. Vesa kuoli syöpään näkemättä jälkikasvunsa menestyksiä, joista ensimmäiset saavutti Mika. Hän heitti nuorten EM-neloseksi 1989, universiadeissa pronssille 1993 sekä ennätyksekseen 80,82. Nuorempi veli Aki otti nuorten EM-pronssia 1991 ja nuorten MM-kultaa seuraavana vuonna. MM-juniorikisa Soulissa oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että muistakin mitalisteista tuli aikuissarjoissa huippuja, kun hopeaa vei Saksan Boris Henry ja pronssia Kreikan Kostas Gatsioúdis. Kaudella 1991 Aki oli heittänyt kaksi 17-vuotiaiden ME:tä, joista jälkimmäisen Pyhäselän hallinnollisessa keskuksessa Hammaslahdella, ja seuraavana kesänä syntyi 19-vuotiaiden sarjan maailmanennätys. Tämän jälkeen Aki siirtyi Joensuun Katajaan, ja menestys jatkui maailmanmestaruuden, MM-hopean sekä edelleen voimassa olevan SE-tuloksen 93,09 myötä. Viimeksi Aki on ollut esillä Antti Ruuskasen menestysvalmentajana. Valmentajana mainetta niittänyt Jarmo Hirvonen on hänkin pyhäselkäläiskasvatteja.

Heittäjät eivät loppuneet Pyhäselässä tähän. Ari Pakarinen kävi karsiutumassa MM-kisoissa 1993, mutta kaksi vuotta myöhemmin sijoittui vastaavissa kisoissa viidenneksi ja teki samana kesänä ennätyksensä 85,18. Joensuun Kalevan kisoissa 2002 nähtiin mielenkiintoinen tilanne, kun mestarina oli Aki ja hopealla Ari.

Neljäntenä nuorten arvokisamenestyjänä nousi esille Ville Räsänen, joka ylsi 22-vuotiaiden EM-hopealle 1999. Loukkaantumiset sotkivat uran ja ennätykseksi jäi 78,36. Sen jälkeen ei keihäässä ole pyhäselkäläisiä arvokisoissa nähty, mutta moukarissa kyllä. Kai Räsänen ja Markus Kokkonen ovat yltäneet nuorten arvokisoissa pistesijoille. Juoksija Matti Räsäsen suurimmat meriitit tulivat Joensuun Katajaan siirtymisen jälkeen; pyhäselkäläisenä hän ehti käydä nuorten EM-maastoissa.

Kävelystä ovat peräisin naisten ainoat yleisen sarjan SM-kullat, kun viestissä tulivat mestaruudet 2006–07. Menestyksekkäin kävelijä Jaana Eskelinen otti mitaleja myös henkilökohtaisella tasolla ja oli mukana maaotteluissakin. Muita yleisen sarjan naisten SM-mitalisteja ovat olleet Teija Ruippo maratonilla sekä Reetta Laitinen kiekossa.

Pitkäaikaisin kilpailutapahtuma Pyhäselässä on ollut toisena pääsiäispäivänä järjestetty Malmijuoksu vuodesta 1973. Sen voittajaluettelosta eri sarjoissa löytyvät käytännössä kaikki pohjoiskarjalaiset kärkijuoksijat tuolta ajalta. Maratonin järjestämistä kokeiltiin kolme kertaa silloisen kunnanjohtajan Eero Tossavaisen nimikkotapahtumana. Hän oli lajin aktiiviharrastaja itsekin (126 maratonia).

Varainhankinta on urheiluseuralle tärkeää. Pyhäselässä pitkäaikainen perustuki on ollut Lemmenlava, joka on nykyään yksi harvoista vielä toimivista lavoista Pohjois-Karjalassa. Yleisurheilupuolella toiminta on ollut aktiivista, sillä Kunniakierroksen kaikkien aikojen tilastossa Kyösti Kakkonen on toisena (358 000 euroa vuoden 2014 jälkeen) ja Eero Könönen rikkoi 100 000 euron rajan keväällä 2015. Seuroissa PyU oli kolmantena ennen kuluvan vuoden kierrosta.