Yhdistysrekisterille lokakuussa 1931 jätetyn ilmoituksen mukaan Urheilutoimittajain Kerhon olivat perustaneet Martti Jukola, Tauno Tattari ja Einar Mannelin. Kerho rekisteröitiin. Vuonna 1951 yhdistyksen nimi muuttui Urheilutoimittajain Liitoksi.

Martti Jukolan nimi on kaikille tuttu. Einar Mannelin tunnettiin vuodesta 1933 nimellä Einari Mannerla. Hänestä tuli myöhemmin järjestön puheenjohtaja ja monipuolinen urheilujohtaja.

Kuka oli Tauno Tattari? Kerhon perustamisasiakirjan kolmas allekirjoittaja ja yhdistyksen ensimmäinen sihteeri on jäänyt jälkipolville tuntemattomaksi.

Syynä tuntemattomaksi jäämiseen on se, että Tauno Tattari kuoli jo vajaat viisi vuotta myöhemmin keväällä 1936 – viittä päivää vaille 29-vuotiaana.

Tauno Tattari syntyi 25.4.1907 Alatorniolla. Hänen isänsä oli Kaukolasta Karjalankannakselta Tornionjokilaaksoon muuttanut kansanopiston opettaja Antti Tattari (1868–1954) ja äitinsä Hedvig Granroth (1881–1927). Vanhemmat erosivat Taunon ollessa vielä pieni, ja Antti Tattari palasi kansanopistotyöhön Karjalaan.

Tauno kasvoi äitinsä hoivissa Alatornion Kivirannalla Juneksen kartanossa, äitinsä syntymäkodissa. Poika kiintyi äitinsä sukuun niin vahvasti, että kirjoitti vuonna 1932 sukututkimuksen Granrothin suvusta, joka vuosisatojen aikana oli osittain muuttanut nimensä Juneksiksi. Taunon eno Antti Junes (1874–1963) oli kansanedustajana 1910–14, 1919–33 ja 1936–45 sekä muutaman kuukauden apulaismaatalousministerinä Kyösti Kallion johtamassa hallituksessa 1929–30.

Jo koulupoikana Tauno oli perustamassa kyläseura Kivirannan Rajua, josta myöhemmin tuli Alatornion Pirkkojen kyläosasto. Tauno kävi oppikoulua Kemissä, mutta koulunkäynti jäi kesken lukiovuosina. Nuorukainen alkoi kirjoitella urheilujuttuja alueen valtalehteen Pohjolan Sanomiin.

Tornion yleisurheilukilpailuissa kesällä 1925 Tauno Tattari tapasi kilpailemassa olleen Suomen Urheilulehden toimitussihteerin Sulo Kolkan. Ennakkoluuloton nuorimies kysyi Kolkalta mahdollisuutta ruveta lehden avustajaksi. Jutunteosta sovittiin.

Päätoimittaja Uuno Hannula – myöhemmin ministeri ja maaherra – palkkasi 18-vuotiaan Tattarin toimittajaksi Pohjolan Sanomiin, mutta pian nuorukainen muutti Helsinkiin ja oli Urheilulehdessä kesätoimittajana 1926 ja 1927. Hän kirjoitti alan erikoislehteen säännöllisesti ja alkoi avustaa myös Uutta Suomea. Ajan käytännön mukaan toimittajalla piti olla pakinoita varten nimimerkki, ja Tattari alkoi esiintyä nimellä Maileri.

Syksyllä 1927 Tauno Tattari palkattiin 20-vuotiaana Suomen Urheilulehteen vakinaiseksi toimittajaksi. Hän oli toimittajana Amsterdamin olympiakisoissa seuraavana vuonna. Olympiakisojen jälkeen Uusi Suomi pestasi hänet urheilutoimitukseensa.

Nuorukainen oli muiden toimiensa ohessa myös SVUL:n poikaurheilujaoston lehden Nuoren Urheilijan toimitussihteerinä. Urheilun järjestötoimintaan hän osallistui Helsingin Kisa-Veikkojen johtokunnan jäsenenä ja sihteerinä, tosin vain yhden vuoden (1928) ajan.

Urheilun keskusjärjestö SVUL omisti Suomen Urheilulehden. SVUL:ssä käytiin taistelua lajijaostojen muuttamisesta itsenäisiksi erikoisliitoiksi. Martti Jukolan johtama lehti kannatti lajijaostojen säilymistä. Itsenäisiä lajiliittoja kannattaneet Lauri (Tahko) Pihkala ja Sulo Kolkka perustivat syksyllä 1929 oman lehden, Kirin. Sen tekijöihin liittyi Tauno Tattari, joka oli myös yksi lehtiyhtiön osakkeenomistajista.

Lajiliittoihin siirryttiin vähitellen. Kiri-lehteä ei saatu taloudellisesti kannattavaksi, ja puolentoista vuoden ilmestymisen jälkeen sen tekeminen loppui ilmoittajien vähäisyyden vuoksi konkurssiin.

Vuonna 1930 Tauno Tattari sairastui tuberkuloosiin eli keuhkotautiin. Sairaus saatiin välillä kuriin, mutta ei kokonaan torjutuksi.

Helsingin seudulla työskenteli 1920- ja 30-lukujen taitteessa 30–40 aktiivista urheilukirjoittajaa – muutamat päätoimisina, suurin osa lehtien vakinaisina avustajina. Joukko alkoi keskustella urheilutoimittajien yhteisen järjestön perustamisesta. Asiaa ajoi innokkaimmin Idrottsbladetin Henning Relander.

Loppuvuodesta 1930 helsinkiläiset urheilutoimittajat pitivät kokouksen, jossa suunniteltiin yhdistyksen perustamista. Samalla valittiin toimikunta valmistelemaan sääntöjä ja perustavaa kokousta. Toimikuntaan kuuluivat Martti Jukola, Henning Relander, Einar Mannelin, Tauno Tattari, Bengt Sjöström ja Väinö Kaarna.

Urheilutoimittajain Kerhon perustava kokous pidettiin 17.8.1931. Uuden järjestön puheenjohtajaksi valittiin Martti Jukola, sihteeriksi Tauno Tattari ja rahastonhoitajaksi Einar Mannelin. Nämä kolme siis myös allekirjoittivat yhdistyksen perustamisasiakirjan, joka lähetettiin yhdistysrekisteriin.

Tattari oli innolla mukana kerhon perustamisessa, mutta jo ensimmäisessä vuosikokouksessa alkuvuodesta 1932 hän jäi pois johtokunnasta ja sihteerin tehtävistä, joita alkoi hoitaa Yrjö Halme.

Tauno siirtyi Helsingin Sanomien avustajaksi ja alkoi elättää itseään myös kirjoittamalla kaunokirjallisia tekstejä, esimerkiksi runoja. Hän ystävystyi Tulenkantajina tunnetun suomalaista kirjallisuutta uudistamaan pyrkineen ryhmän jäsenien kanssa.

Lahjakas sanankäyttäjä kiinnostui myös erikoisuuksista. Esperanto oli 1800-luvun lopulla kehitetty keinotekoiseksi kansainväliseksi kieleksi. Esperanton kilpailijaksi saksalainen Edgar von Wahl kehitti 1920-luvulla occidental-kielen, jonka nimeksi myöhemmin tuli interlingue.

Helsingissä toimi Occidental-kerho, joka julkaisi vuonna 1935 Tauno Tattarin toimittaman 118-sivuisen kirjan Occidental. Siinä kerrotaan uuden kielen historiikki, kielioppi ja kaksoissanakirja suomeksi.

Tattari kiinnostui lyhyeksi jääneen elämänsä loppuvuosina elokuvataiteesta, ja taitavana tekstinikkarina hän oli 1930-luvulla mukana seitsemän kotimaisen elokuvan tekemisessä käsikirjoittajana. Ensimmäinen oli Fennica-filmin tuottama ja Valentin Vaalan ohjaama jännityselokuva Sininen varjo (1933). Tattari teki käsikirjoituksen Vaalan kanssa.

Fennica-filmi tuotti myös Vaalan ohjaaman komedian Helsingin kuuluisin liikemies (1934). Käsikirjoitus oli Tattarin. Elokuva oli vuoden toiseksi katsotuin kotimainen, mutta yhtiö meni konkurssiin.

Valentin Vaala ohjasi Bio-Kuva Oy:lle Tattarin kirjoittaman komedian Kun isä tahtoo… (1935). Sen jälkeen maineikas Suomi-Filmi Oy otti listoilleen sekä Vaalan että Tattarin. Yhtiön tuotantopäällikkö Risto Orko ohjasi seikkailuelokuvan VMV 6 (1936). Käsikirjoitus pohjautui Mika Waltarin alkuperäiseen tekstiin, ja elokuvakäsikirjoitukseksi sen muokkasi Tauno Tattari. Vaimoke-elokuva (1936) puolestaan perustui Hilja Valtosen romaaniin, jonka muunsi käsikirjoitukseksi Tattari ja ohjasi elokuvaksi Vaala.

Tuberkuloosi ei jättänyt Tauno Tattaria. Suomessa keuhkotautiin kuoli 1930-luvulla lähes 10 000 ihmistä vuosittain, ja joukkoon kuului Tattarikin, joka menehtyi 20.4.1936 Helsingissä.

Ennen poismenoaan Tattari ehti vielä käsikirjoittaa kaksi Suomi-Filmi Oy:n elokuvaa. Tukkilaiselokuva Koskenlaskijan morsian ja pitkä fiktio Ja alla oli tulinen järvi valmistuivat vuonna 1937. Edellisen ohjasi Valentin Vaala, jälkimmäisen Risto Orko.

Tauno Tattarin siunaustilaisuudessa Helsingissä runoilija Yrjö Jylhä esitti ystävänsä muistoksi tekemänsä runon. Tattari haudattiin äitinsä suvun sukuhautaan Alatorniolla.