"Uusintaottelun jälkeen pelaajani olisi jouduttu kantamaan kentältä". Tämän toteamuksen teki legendaarinen saksalaisvalmentaja Helmut Schön jalkapallon EM-finaalin yhteydessä Belgradissa 1976. Vielä ottelun alkaessa luultiin, että ellei mestaruutta muuten saada ratkottua, pelataan kahden päivän kuluttua uusintaottelu. Niin Schön kuin myös vastassa olleen Tsekkoslovakian valmentaja Vaclav Jezek kuitenkin pyysivät, että lopullinen ratkaisu haettaisiin saman sunnuntai-illan aikana: ellei muuten niin rangaistuspotkukilpailulla. Tuosta illasta lähtien ovat jalkapallofanit saaneet tasaisin väliajoin herätellä ikuisesti jatkuvaa kiistelyään siitä, onko sopivaa ratkaista mestaruudet tällaisella "arvonnalla" vai pitäisikö pelaajat uuvuttaa tainnoksiin ja katsoa, kuka viimeisenä gladiaattorina pysyy pystyssä ja jaksaa tehdä ratkaisevan, "oikean" maalin.

Tsekkoslovakia aloitti historiansa ensimmäisen EM-finaalin terävästi: 25 minuutissa se oli siirtynyt kahden maalin johtoon. Länsi-Saksa joutui saman tilanteen eteen kuin välierässä, ja pelastajaksi nousi jälleen sama mies. Kölniläinen Dieter Muller pääsi vaihtopelaajana välieräotteluun Jugoslaviaa vastaan, ensimmäiseen maaotteluunsa. Hän tasoitti pelin 2-2:een ensimmäisellä kosketuksellaan palloon ja tekaisi jatkoajalla kaksi hattutemppuun tarvittavaa lisämaalia. Finaalin 30. minuutilla joutui puolestaan Tsekkoslovakian maalivahti Ivo Viktor antautumaan Mullerin edessä, ja niin hallitsevat Euroopan mestarit taistelivat edelleen vahvasti ykkösasemastaan sadatta maaotteluaan pelanneen "Keisari" Franz Beckenbauerin johdolla. Tasoitus jäi aivan viime hetkille, mutta Bernd Hölzenbein lopulta onnistui työntämään pallon tsekkien verkkoon, ja niin oltiinkin valmiita jatkoajalle.

Toisin kuin molemmissa välieräotteluissa sekä Hollannin ja Jugoslavian välisessä pronssiottelussa, ei finaalin jatkoajalla nähty maaleja. Näin kansa pääsi todistamaan uuden aikakauden alkua: tuomarin vihellettyä pilliinsä eivät pelaajat marssineetkaan pukusuojiin ja katsojat koteihinsa odottelemaan lipunmyynnin alkamista uusintaotteluun. Pienen tauon jälkeen esiin astui yksi pelaaja, otti pallon, asetti sen rangaistuspilkulle, asteli muutaman askeleen taaksepäin, hengitti syvään, loi tuiman katseen maalivahtiin, joka piikitti silmillään samalla tavalla takaisin. Kuului pillinvihellys, pelaaja lähti liikkeelle: vain hän ja vastassa vain yksi mies. Potku ja verkko heilahti! Kansa uskalsi jälleen hengittää äänekkäästi ulospäin. Tsekkoslovakian Marian Masny oli mies, joka aloitti rangaistuspotkukilpailut jalkapallon arvoturnauksissa. Maailmanmestari Sepp Maier joutui päästämään pallon ohitseen ja siirtyi hetkeksi syrjään odottamaan seuraavaa vuoroaan toivoen ehtivänsä sillä kertaa paremmin pallon tielle.

Rangaistuspotkukilpailu jatkui laukojien sataprosenttisen tappavalla teholla: Rainer Bonhof tasoitti kisan 1-1:een, Zdenek Nehoda teki 2-1, välieräottelussa Dieter Mullerin tavoin vaihtopelaajana maalin tehnyt Heinz Flohe 2-2, Anton Ondrus 3-2, Hans Bongartz 3-3 ja Ladislav Jurkewicz 4-3. Mutta viimein löytyi tämän kisan surullisen hahmon ritari. Bernhard Dietz oli jo kävelemässä kohti pilkkua mutta kääntyikin takaisin, ja Länsi-Saksan neljättä rangaistuspotkua asettui laukomaan Uli Höness. Mies ajatteli ottaa maalivahti Ivo Viktorilta luulot pois tykittämällä kaikella voimalla mitä jalasta lähtee, mutta se kaikki voima oli pois tarkkuudesta, ja niin pallo lenteli liian korkealle pysähtyäkseen maaliverkkoon. Höness vajosi murtuneena miehenä kyyryyn ja seurasi sivusta, kun Antonin Panenka lunasti hänelle tarjotun sankariroolin: tarkalla sijoituksella pallo maaliin, ja niin Tsekkoslovakian jalkapallohistoriaan kirjattiin kultaisin kirjaimin päivämäärä 20.6.1976.

Euroopan cup-kilpailujen finaalien historiassa saatiin tutustua rangaistuspotkuratkaisuihin 14.5.1980 Brysselissä. Kentälle juoksivat englantilainen Arsenal ja espanjalainen Valencia cup-voittajien cupin finaalin merkeissä. Maaleja joukkueet eivät onnistuneet varsinaisella peliajalla tekemään, eivät myöskään jatkoajalla lukuunottamatta Alan Sunderlandin osumaa, joka kuitenkin hylättiin paitsiona.

Moni supertähti on tuntenut olonsa orvoksi lähtiessään suorittamaan omaa osuuttaan rangaistuspotkukilpailussa. Paineet ovat varmasti vielä suuremmat kuin tavallisella rivipelaajalla, jolla on tilanteessa enemmän voitettavaa kuin hävittävää. Niinpä monet supertähdet ovat yrittäneet ratkaisuaan liian väkinäisesti ja saaneet huomata, että yhdentoista metrin päässä maalista ei tähteydellä ole mitään arvoa. Valencia asetti ensimmäiseksi laukojakseen Mario Kempesin, miehen, joka kaksi vuotta aiemmin ratkaisi Argentiinalle maailmanmestaruuden. Vanhoja riemunhetkiä taisi tulla ikävä, kun Pat Jennings onnistui torjumaan Kempesin kudin. Mutta jatkoa seurasi: Arsenal aloitti myös arsenaalinsa väkevimmästä päästä, ja pilkulle asteli Italian rahakkaammille kentille sittemmin siirtynyt Liam Brady. Tulos oli kuitenkin yhtä huono kuin Kempesillä: Carlos Santiago Pereira pysäytti pallon ennen maaliviivaa.

Joukkueet jatkoivat tasatahtia viiden nimetyn laukojan ryhmät loppuun. Valencian pelaajista onnistuivat Daniel Solsona, Pablo Rodriquez, Angel Castillanos ja saksalaispelaaja Rainer Bonhof, jolle neljän vuoden takaiset tapahtumat palasivat mieleen. Arsenalin maalintekijöitä olivat kärkipelaajat Frank Stapleton ja Alan Sunderland sekä Brian Talbot ja John Hollins. Kun tilanne oli edelleen tasan, jatkettiin kisaa yhdet laukojat kerrallaan. Valencian Ricardo Arias teki maalin. Arsenalin Graham Rixin laukaus pysähtyi Carlos Pereiran näppeihin. Rainer Bonhof sai hieman kuitattua EM-finaalitappiotaan, mutta Arsenal-fanit palasivat kotiin itkemään tätä "Heyselin murhenäytelmää".

Kaksi muuta Euro-cupia eli UEFA- ja mestarijoukkueiden cup päätyivät finaaleissaan rangaistuspotkuratkaisuihin keväällä 1984. UEFA-cupin finaalin Tottenham-Anderlecht molemmat osaottelut päättyivät tasan 1-1, ja niin Lontoossa aseteltiin palloa pilkulle. Tottenhamin veskari Tony Parks torjui ensimmäisenä vuorossa olleen tanskalaispelaaja Morten Olsenin kudin, mutta Anderlechtin vahti Jacques Munaron kuittasi estäen viidentenä laukojana olleen Danny Thomasin nousun sankarirooliin. Belgialaisten ilo kesti kuitenkin minimaalisen pienen hetken. Viimeisenä pilkulle astellut islantilaisvahvistus Arnor Gudjohnsen ei onnistunut saamaan palloa ohi Tony Parksin. Maalit siis Tottenhamille 4-3. Voittajajoukkueen onnistujia olivat Graham Roberts, Mark Falco, Gary Stevens ja Steve Archibald. Kanaalin vastarannan miesten maalintekijät olivat Kenneth Brylle, Vincenzo Scifo ja Frank Vercauteren.

Mestareitten cupin finaalissa Liverpool ja AS Roma onnistuivat kumpikin kerran maalinteossa varsinaisella peliajalla, mutta jatkoajan jälkeen tilanne oli edelleen 1-1. Liverpoolin vaihtopelaaja Phil Nicol aloitti rangaistuspotkut ikävällä tavalla: hän ei osunut maalipuitten väliin. Agostino di Bartolomei onnistui maalinteossa, samoin jo itse ottelussa maalannut Phil Neal, mutta Bruno Contiin iski supertähtien kirous: laukaus suuntautui ohi maalin, ja tilanne oli näin tasan. Graeme Souness laukoi 2-1, Ubaldo Righetti 2-2 ja Ian Rush 3-2. Italian kahden vuoden takaisten maailmanmestareiden vahvoihin nimiin kuulunut Francesco Graziani joutui tällä kertaa petturin rooliin: pallo kimposi ylärimasta taivaan tuuliin. Jo kolme vuotta aiemmin mestareitten cup-finaalin ainoan maalin tehnyt Alan Kennedy sai nyt jälleen kunnian ratkaista mestaruuden Liverpoolille. Rangaistuspotkukisan loppunumeroiksi tulivat 4-2, ja AS Romasta tuli toistaiseksi ainoa joukkue, joka on hävinnyt Euroopan mestareitten cupin finaalin omassa kotikaupungissaan.

Vuoden 1995 loppuun mennessä Euro-cupien finaaleissa on päädytty pilkkuratkaisuihin seitsemän kertaa. Vuonna 1986 mestareitten cupissa romanialaisyllättäjä Steaua Bukarest kukisti FC Barcelonan maalein 2-0. Pääosaan Sevillan illassa nousi Steauan maalivahti Helmut Ducadam, joka neljä kertaa heittäytyi espanjalaislaukausten eteen ja kohosi näin ylittämättömään asemaan rangaistuspotkukilpailujen historiassa. Epäonniset "barcalaiset" olivat Alexanco, Pedraza, Pichi Alonso ja Marcos. Kaksi vuotta aiemmin vastaavassa tilanteessa onnistunut Steve Archibald oli otettu jatkoajalla vaihtoon, eikä hän näin ollen voinut osallistua ratkaisuhetkiin. Romanialaisista ensimmäisinä vuorossa olleet Mihail Majearu ja Ladislau Bölöni eivät onnistuneet yllättämään 34-vuotiasta espanjalaisvahtia Urrutia, mutta kun Marius Lacatus ja Gavril Balint pääsivät maalintekijöiden kirjoihin, ei viidensiä laukaisijoita enää tarvittu, vaan Lahden Kuusysinkin cup- taipaleellaan kaatanut Steaua Bukarest oli mestari.

UEFA-cupin finaalissa 1988 suoritti saksalainen Bayer Leverkusen loisteliaasti onnistuneen takaa-ajon hävittyään ensimmäisen osaottelun Espanolille 3-0. Kotikentällään baijerilaiset ryhdistäytyivät, iskivät kolme maalia espanjalaisten verkkoon ja nappasivat cup-kannun itselleen rangaistuspotkumaalein 3-2. Takaa-ajettavaa riitti vielä rankkarikisassakin, sillä Alonso ja Job veivät Espanolin 2-0-johtoon Leverkusenin Falkemayerin epäonnistuttua. Tämän jälkeen saksalaiset Rolff, Waas ja Täuber toimittivat pallon maaliin, ja kun taas Espanolin Urkiaga, Zuniga ja ensimmäisessä finaaliottelussa kaksi maalia tehnyt Losada epäonnistuivat, jäi voittopokaali Saksanmaalle.

Mestareitten cupin finaali käytiin 1988 Stuttgartissa, jossa hollantilainen PSV Eindhoven ja portugalilainen Benfica tuhersivat 120 minuuttia ilman maaleja. Yhdentoista metrin kohdalta toimitettiin pallo yksitoista kertaa maaliin: Ronald Koeman 1-0, Elzo 1-1, Wim Kieft 2-1, Dito 2-2, Ivan Nielsen 3-2, Hajry 3-3, Gerald Vanenburg 4-3, Antonio Pacheco 4-4, Sören Lerby 5-4, Mozer 5-5, Ronald Janssen 6-5. Benfican Veloso ei enää saanut yllätettyä Eindhovenin maajoukkuemaalivahti Hans van Breukelenia, ja vaihtopenkille 56 peliminuutin jälkeen joutunut portugalilaishyökkääjä Rui Aguas sai todeta, ettei hän päässyt samaan kuin isänsä aikoinaan: Euroopan cupin voittajaksi.

Vuonna 1991 mestarijoukkueitten cupin finaali pelattiin Barissa, Italiassa. Varsinaisella peliajalla ja jatkoajalla ei maalinteko onnistunut jugoslavialaiselta Crvena Zvezdalta eikä myöskään ranskalaiselta Olympique Marseillelta. Voitto jaettiinkin vasta pilkulta jugoslaaveille numeroin 5-3. Marseillen ensimmäinen yrittäjä Manuel Amoros ei saanut palloa maaliin, ja Bernard Casonin, Euroopan pelätyimpiin maalintekijöihin kuuluneen Jean-Pierre Papinin ja Carlos Moserin onnistumiset jäivät turhiksi, kun jugoille ei sattunut yhtään epäonnistumista. Voittajien maalintekijät olivat Robert Prosinecki, Dragisa Binic, Miodrag Belodedici, Sinisa Mihajlovic ja Darko Pancev.

Seurajoukkueiden maailman cupista voidaan mainita sen verran, että siinä on kolmasti päädytty rangaistuspotkukilpailuun. Juventus voitti Argentinos Juniorsin vuoden 1985 finaalissa maalein 4-2. Epäonnistujia olivat Juventuksen Michael Laudrup sekä argentiinalaisjoukkueen Sergio Batista ja Jose Pavoni. Ratkaisumaalin ampui Michel Platini, joka onnistui tekemään maalin rangaistuspotkusta jo varsinaisella peliajallakin. Vuonna 1988 uruguaylainen Nacional voitti Hollannin PSV Eindhovenin maalein 7-6, ja Ajaxin voitto Gremiosta on varmaan hyvin vielä kaikkien muistissa.

Kaikilla muilla tasoilla oli jo viimeistään 1980-luvulla jouduttu omakohtaisesti kokemaan rangaistuspotkukilpailu voiton ratkaisijana, mutta maailmanmestaruus säilyi pitkään tämän ulkopuolella. Vielä 1970-luvulla MM-lopputurnauksissa vältyttiin sarjajärjestelmän ansiosta kokonaan pilkkuratkaisuilta, mutta Espanjassa 1982 ei toinen finaalipaikka muulla tavoin ratkennut. Tuon välierävoiton vei Länsi-Saksa tehtyään viisi rangaistuspotkumaalia Ranskan neljää vastaan. Epäonnistujia olivat Länsi-Saksan Uli Stielike sekä Ranskan Didier Six ja Maxime Bossis.

Meksikon MM-mittelöissä 1986 jouduttiin rangaistuspotkukilpailuun turvautumaan kolmessa puolivälieräottelussa. Belgia voitti omansa luvuin 5-4 Espanjan Eloyn lauottua pallon suoraan maalivahti Jean-Marie Pfaffin syliin. Länsi-Saksa tiputti isäntämaa Meksikon luvuin 4-1: jo neljän vuoden takaisessa välierässä sankariksi noussut Harald Schumacher torjui niin Fernando Quirarten kuin Raul Servininkin maalintekoyritykset. Pierre Littbarski oli toinen, joka oli vaikuttamassa saksalaisten voittoon sekä Ranskaa vastaan 1982 että Meksikoa vastaan 1986.

Meksikon kisojen "moraaliseksi loppuotteluksi" tituleerattiin Ranskan ja Brasilian välistä puolivälieräottelua. Siinäkin päädyttiin "pilkkuarvontaan". Brasilian Socrateksen avaus hiljensi sambaavat kannattajajoukot, kun Ranskan Joel Bats torjui brassikapteenin kudin. Seuraavat kuusi yritystä tuottivat kuusi maalia. Ranskallakin oli riveissään kokeneita kettuja neljän vuoden takaa, ja yksi onnistujista oli tälläkin kertaa Manuel Amoros, jonka murheenhetki tuli vasta viisi vuotta myöhemmin seurajoukkueensa Marseillen riveissä. Toinen pilkkukonkari Espanjan MM-kisoista oli Michel Platini, joka liittyi nyt epäonnistuneitten supertähtien legioonaan: pallo liiteli maalin ylitse. Ranska kuitenkin vei lopulta voiton Brasilian Julio Cesarin lauottua oman yrityksensä tolppaan.

Italian MM-kisoissa 1990 etsittiin ratkaisua rangaistuslaukauksista neljässä ottelussa. Neljännesvälierässään Irlanti pudotti Romanian, kun Pat Bonner torjui Daniel Timoften laukauksen. Puolivälierässään koki argentiinalaisten jumala Diego Maradona oman henkilökohtaisen Waterloonsa Jugoslavian maalivahdin, Tomislav Ivkovicin aavistettua oikein Maradonan löysän sijoituksen. Argentiinalaisista epäonnistui myös Pedro Troglio, mutta kun jugoista ykköstähti Dragan Stojkovic ampui ylärimaan ja Argentiinan veräjänvartija Sergio Goycoechea torjui Dragoljub Brnovicin ja Faruk Hadzibegicin yritykset, selvisi Argentiina jatkoon maalein 3-2.

Myös molemmissa välieräotteluissa asteltiin pilkulle. Diego Maradona ei enää toistamiseen epäonnistunut, ja kun Sergio Goycoechea torjui jälleen kahdesti, nyt Roberto Donadonin ja Aldo Serenan yritykset, pudotti Argentiina isäntämaa Italian pronssiotteluun rankkarimaalein 4-3. Länsi-Saksa puolestaan vei voiton Englannista, kun maalinteossa epäonnistuivat Stuart Pearce ja Chris Waddle.

Vuoden 1994 maailmanmestaruudesta kisailtiin Yhdysvalloissa. Sittemmin pronssiotteluun kisoissa päässyt Bulgaria kohtasi neljännesvälierässään Meksikon, jonka pelaajien rangaistuspotkuista ei löytynyt tehoa. Alberto Garcia Aspe tosin teki jo itse ottelussa maalin rangaistuspotkusta mutta pilkkukisan hän aloitti laukomalla pallon taivaan tuuliin. Myös Bulgarian aloittaja Krasimir Balakov epäonnistui. Ottelun sankariksi nousi Bulgarian maalivahti Borislav Mihailov, joka torjui niin Marcelino Bernalin kuin Jorge Rodriguezinkin laukaukset, ja niin Bulgaria selviytyi jatkoon maalein 3-1.

Puolivälierässään Ruotsi ja Romania joutuivat turvautumaan pilkkuratkaisuun. Håkan Mild tunaroi heti aluksi omassa laukauksessaan pallon yli maalin, ja Romania oli pitkään vahvoilla. Ruotsin veskari Thomas Ravelli venyi kuitenkin kädellään torjumaan neljäntenä vuorossa olleen Dan Petrescun kudin, ja tilanne tasoittui. Romanian kuudes laukaisija oli Miodrag Belodedici, ja kun Ravelli jälleen hoiti torjuntahommansa onnistuneesti, selvisi Ruotsi välieriin.

Viimein koitti myös se päivä, jolloin maailmanmestaruus ratkaistiin rangaistuspotkukilpailulla. Brasilia ja Italia tuhersivat kahden tunnin ajan onnistumatta maalinteossa, joten mestaruutta alettiin ratkoa yhdentoista metrin päästä maalista. Kisojen alkupäivinä loukkaantunut Italian kapteeni Franco Baresi teki paluun kentille finaalissa ja hän sai kunnian aloittaa loppuottelun loppuhuipennuksen. Brasilian maalivahti Taffarel pääsi ensihermostuksestaan irti helpolla, sillä Baresi tykitti pallon yli maalin. Brasilian aloittaja oli Marcio Santos, mutta Gianluca Pagliuca pystyi torjuntaan. Demetrio Albertini oli finaalin ensimmäinen maalintekijä, mutta Romario tasoitti tilanteen pallon päätyessä maaliin tolppaa hipoen. Alberigo Evani vei Italian 2-1-johtoon, mutta Branco ei päästänyt vastustajaa karkuteille. Koitti ensimmäinen ratkaisun hetki: Daniele Massaro laukoi, mutta Taffarel pystyi torjuntaan. Brasilian kapteeni Dunga valmisteli jo itseään mestaruuspokaalin nosteluun laukomalla omalla vuorollaan maalin.

Brasilia johti 3-2, ja vielä oli kummallakin joukkueella yksi nimetty pelaaja tulossa vuoroon. Italian viides potkaisija oli Roberto Baggio: mies, joka oli viime hetken maaleillaan kantanut Italian loppuotteluun taistelemaan maailmanmestaruudesta. Mutta vielä oli yhden supertähden sädekehä murskattava yhdentoista metrin uhripaikalla. Maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi edellisenä vuonna valittu Baggio luki viimeiset rukouksensa Buddhalle ja lähti liikkeelle, laukaisi... selvästi yli maalin. Taffarel sai unohtaa torjuntahuolensa ja aloittaa juhlinnan. Bebeton ei tarvinnut enää vaivautua Brasilian viidentenä laukojana. Brassit ylistivät omia jumaliaan ja juhlivat samban tahdissa Baresin ja Baggion jäädessä syrjempään kyynelehtimään.