Suomen Urheilutietäjät ry

Helge Nygrénin muistokilpailu

Urheilutiedon SM-kilpailu 2005

Suomen Urheilutietäjät ry
Etusivu
Kilpailuarkisto
Sanomatalo, Helsinki 24.4.2005
 
tulokset | kysymykset | vastaukset

Urheilutiedon Suomen mestaruus ratkaistiin tänä vuonna jo 24. kerran. Suomen Urheilutietäjät -yhdistyksen ja Ilta-Sanomien 24. huhtikuuta järjestämään kisaan Helsingin Sanomatalossa osallistui 53 varsinaista kilpailijaa ja kaksi haasteottelijaa. Tuttuun tapaan kilpailijoiden urakkana oli vastata kirjallisesti sataan urheilun eri aloja ja lajeja penkovaan kysymykseen. Vastaamiseen oli aikaa kolme tuntia, ja suurin osa kilpailijoista käyttikin aiempaa vaikeampien kysymysten pohtimiseen koko sallitun ajan.

Kisan päätyttyä kysymystenlaatijat Vesa-Matti Peltola, Antti O. Arponen ja Reijo Laaksonen urakoivat parisen tuntia vastauksia tarkistaen, kunnes oli aika julistaa mitalikolmikko: Kolmanneksi sijoittui Jukka Mukala Haminasta ja toiseksi Harri Honkala Forssasta. Mestaruuden otti turkulainen Jari Hakalax, joka oli ykkönen myös vuonna 2002. Hakalaxin voitto tuli selvällä 6,5 pisteen erolla Honkalaan, josta Mukala jäi puoli pistettä. Turun kakkosmies Timo Toivonen puolestaan hävisi mitalisijan puolella pisteellä. Vanhemman polven tietäjä, karstulalainen Mikko Helminen oli viides jättäen vuoden 2004 parhaan tulokkaan, Sami Särkijärven Pomarkusta kuudenneksi. Tällä kertaa paras tulokas oli espoolainen Jussi Otsomaa sijalla 21.

Julkkisten haasteottelussa Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen kukisti toimittaja Tuomo Kamisen selvästi. Itse kisassa Nieminen olisi sijoittunut sijalle 41, mutta Kamisenkin taakse olisi jäänyt monta kilpailijaa.

Urheilukanava teki kisasta vajaan kymmenen minuutin koosteen, joka esitettiin tv:ssä maanantai-iltana 25. huhtikuuta.

Tulokset
1.Jari HakalaxTurku71,25
2.Harri HonkalaForssa64,75
3.Jukka MukalaHamina64,25
4.Timo ToivonenTurku63,75
5.Mikko HelminenKarstula58,75
6.Sami SärkijärviPomarkku58,5
7.Martti HartikainenHelsinki50,75
 Tuomas TumiTampere50,75
9.Jari HynninenTampere49,75
10.Mikko PitkänenJyväskylä48,5
11.Mauri TiilikkaKotka48,25
12.Reijo SyrjäsaloSeinäjoki47,25
13.Timo VirtanenHalikko45
14.Jorma LehtikangasTuusula44,75
 Petri MaskonenJoensuu44,75
16.Mikko AlinLapua44,25
17.Jari HenrikssonKerava43,5
18.Jori KomulainenEspoo43,25
19.Lasse NevanperäPori41,75
20.Niko TuominenPerniö41,25
21.Erik RelanderHelsinki40,75
22.Jussi OtsomaaEspoo40,5
23.Mikko TorroJyväskylä40,25
24.Antti SihvonenKotka38,5
25.Reijo HyvönenHelsinki38,25
26.Mauno KarhunenÄänekoski36,5
27.Jyrki PaukkuHelsinki35,5
28.Kim FromEspoo35,25
29.Jari HenttonenHelsinki34,75
30.Erkki AirisniemiVantaa32,75
31.Lars SternbergHelsinki32,5
32.Pekka PatjasJärvenpää32,25
33.Pekka AnttinenHelsinki32
 Leif EkholmHelsinki32
 Ismo LahtinenHelsinki32
36.Mikko AitkoskiHelsinki31,5
37.Raimo JouskariVantaa30,5
38.Petri KettunenHelsinki30,25
39.Jussi SavelaHelsinki29,5
40.Ossi PaanalaKerava29
41.Pertti HartikkaSipoo28,5
42.Markus BoreniusHelsinki28,25
43.Lasse KivinenHelsinki27,75
44.Mika RannikkoPaimio27,25
45.Esa LaineHalikko25,5
46.Pekka KöliHelsinki23,5
47.Jussi-Pekka PatjasJärvenpää18,25
48.Mikko HiltunenEspoo18
49.Mika LindqvistHelsinki17
50.Karri LehtiöHelsinki14,75
51.Aimo KauppinenHelsinki11,75
52.Oiva HannulaHelsinki11
53.Kunto ToivonenHelsinki10,75
 
Kutsukilpailu
1.Risto Nieminen 28,75
2.Tuomo Kaminen 19,5

Suomen Urheilutietäjät ry