Suomen Urheilutietäjät ry | Kilpailuarkisto

Suomen Urheilutietäjät ry

Uudenmaan Urheiluvisa 2017

Hermanni FoxCenter, Järvenpää 25.11.2017
Kilpailun järjesti Järvenpään Tottenhamit.
 
tulokset | kysymykset | vastaukset
 

Jari Henriksson palasi voittajaksi 15 vuoden tauolta

62-vuotias keravalainen Jari Henriksson järjesti yllätyksen eikä vähiten itselleen voittamalla Uudenmaan urheiluvisan lauantaina Järvenpäässä Hermanni Fox Centerin tiloissa.

- Näköjään dementia ei ole vielä ihan nurkilla kun näin hyvin meni. Mutta en olisi uskonut ikinä yltäväni enää tässä kisassa ykköseksi, Henriksson totesi.

Henrikssonin voittomarginaali juhlakisassa (25.) oli murskaava, sillä kilpailun 13-kertainen voittaja Reino Hyvönen jäi liki kuuden pisteen päähän (21.25). Kolmas oli Jorma Lehtikangas (18,5). Lehtikangas sai ylimääräisenä palkintona Järvenpää Suomalaisen kirjakaupan lahjoittaman tuoreen Kiveen hakatut -kirjan. Lehtikangas on ollut mukana kaikissa 25 kilpailussa.

Tämän vuoden kilpailu oli tasainen, sillä kilpailun sijat 7-10 jaettiin puolen pisteen sisällä.

Jari Henrikssonille voitto oli neljäs. Edelliset olivat vuosilta 1994, 1999 ja 2002. Ensi voitto tuli kautta aikojan toisessa kilpailussa ja edellisestä voitosta ehti kulua jo 15 vuotta.

- En valmistautunut kisaan mitenkään. Ei se ole mahdollistakaan. Pitää vaan seurata aikaa ja lukea paljon.

- Voitto tuli puskista. Kun odottelimme tuloksia, tunnelma oli aluksi, että taas meni pieleen. Kun porukalla kävimme kisaa läpi, huomasin, että olihan siellä onnistumisiakin. Pari-kolme vastausta meni enemmän arvauksellakin nappiin, Jari Henriksson naureskeli.

Henriksson kuuluu kisan vakiokävijöihin. Muutama on jäänyt väliin, mm. 12 vuotta sitten, kun 50-vuotiassynttärit olivat samaan aikaan Malagassa.

Mies on pärjännyt kohtuullisen hyvin myös urheilutiedon SM-kilpailuissa.

- Viimeksi olin 13:s. Se on paras sijoitukseni siinä kisassa, Henriksson kertoi.

Uudenmaan Urheiluvisa 2017
Jorma Lehtikangas, Jari Henriksson ja Reijo Hyvönen
 
Tulokset (max 40)
1.Jari Henriksson27
2.Reijo Hyvönen21,25
3.Jorma Lehtikangas18,5
4.Markku Virtanen17,5
5.Ossi Paanala17
6.Jori Komulainen15
7.Vesa Pirjola12,75(kuvakysymyksessä 3 oikein 7:stä)
8.Timo Juusela12,75(2)
9.Pekka Patjas12,75(1)
10.Pertti Hartikka12,25

Suomen Urheilutietäjät ry