Suomen Urheiluliiton tuoretta historiateosta kasattaessa olympiatasoltakin löytyi lukuisia tapauksia, joissa viralliset kisaraportit antavat suomalaisten suorituksista erilaista tietoa kuin oman maamme kirjat ja lehdet. Harvinaista ei ole sekään, että arvostetut olympiatulosten kaivajat ovat päätyneet toisistaan poikkeaviin käsityksiin.

Itse uskon esimerkiksi keskeytyksiä ja mukanaoloja koskevissa ristiriitatilanteissa pääosin suomalaisiin selostuksiin, sillä oletan, että täkäläiset toimittajat ovat tunteneet useimmat sinivalkoiset urheilijat paremmin ja seuranneet näiden tekemisiä tarkemmin kuin kisajärjestäjien edustajat. SUL-historiasta viime kädessä vastannut Seppo Martiskainen taasen lähti siitä, että kirjassa mainitaan ensi sijassa viralliset tiedot, joista poikkeavia suomalaisia tulkintoja tuodaan esille lähinnä alaviitteissä.

Ennen toista maailmansotaa olympialaisten tulostiedotus oli kuitenkin käsittääkseni niin vaatimatonta, että vanhojen kotimaisten olympiakirjojen tiedot nimenomaan hieman vaatimattomammista kenttälajien sijaluvuista ovat minustakin usein vain suuntaa-antavia.

Näkemykseni joka tapauksessa on, että Volker Klugen ja muiden olympiatuloksia julkaisseiden tiedot esimerkiksi alkueräsijoista eivät ole sataprosenttisen oikeita. Esa Laitinen toteaa 100 metrin juoksun tilastokirjansa ykkösosan sivulla 1, että vielä v. 1932 virallisessa olympiakirjassa julkaistiin eräsijat vain jatkoon päässeiltä. Näin ollen myöhempien ulkomaisten kirjojenkin tulostiedot perustuvat osittain epävirallisiin kirjoihin sekä lehtiin, ja oletan, että muutkin kuin suomalaiset kirjoittajat ovat tuoreeltaan antaneet välillä virheellistä tietoa.

Lisäksi hakuteosten tekijätkin hyödyntävät toistensa kirjoja, minkä myötä väärätkin tulkinnat pääsevät leviämään A-viruksen lailla. Niinpä en tätä juttua tehdessäni juuri hyödynnellyt esimerkiksi Olympiakisat Ateenasta Atlantaan -kirjaa.

Nykyisellään alkukilpailusijoitustenkin ilmoittamista sotkevat dopingkäryt. Ymmärtääkseni aiempi käytäntö oli se, että jos urheilija jäi kiinni loppukilpailun yhteydessä, hänen alkukilpasuoritustaan ei hylätty. Käytäntöä on kuitenkin jossain vaiheessa muutettu, koska Helsingin kesän 2005 MM-kisojen käsikirjan (IAAF & ATFS Athletics Statistics Handbook Helsinki 2005, toimittanut Mark Butler) tuloksissa MM-mittelöistä 1983-2003 on finaaleissa narahtaneet määritelty diskatuiksi myös alkukilpailuista. Vastaavalla tavalla SUL-historian MM-kisaosuudessa on finaaleissa kiinni jääneiden taakse karsintavaiheessa päätyneiden suomalaisten kohdalla tieto siitä, että NN:n hylkäys paransi jälkikäteen sijoitusta yhdellä.

En ole tutkaillut likikään kaikkia mahdollisia lähteitä, joten lisätiedot nyt käsiteltäviin asioihin ovat enemmän kuin tervetulleita. Epäkäytännöllisenä yksilönä en mielelläni pulaa mikrofilmien kanssa, joten tässä suhteessa taitavammat voinevat minua tehokkaammin kaivaa tietoja vanhoista lehdistä. Tosin kun samat henkilöt - esimerkiksi Martti Jukola ja Lauri (Tahko) Pihkala - ovat kirjoitelleet nimenomaan varhaisemmista olympialaisista sekä lehtiin että kirjoihin, parista paikasta löytyvä tieto saattaa osoittautua tarkemman setvimisen myötä vain yhden henkilön eikä toisistaan riippumattomien tahojen näkemykseksi.

Seppo Martiskaisen SUL-historiassa käyttämiä lähteitä olympiatuloksissa olivat virallisten kisakirjojen ohella mm. Volker Klugen sarja Olympische Sommerspiele Chronik I-IV (ilmestynyt 1997-2001), Barry J. Hugmanin ja Peter Arnoldin kirja The Olympic Games Complete Track and Field Results 1896-1988 (tehty 1988) sekä Ekkehard zur Megeden kirja The Modern Olympic Century 1896-1996 (julkaisun neljäs painos vuodelta 2000).

SUL-historiassa tuodaan esille monia ristiriitoja muttei näin laajasti taustoittaen kuin tässä. Aikeenani oli kirjoittaa ristiriidoista jo kesälehteen, ja nyt aiheeseen palattuani havaitsin, että jos olisin toteuttanut suunnitelmani, eräät kohdat olisi ehkä käsitelty SUL-historiassa hieman toisin, koska olisin pystynyt Seppoa avustaessani tarjoamaan enemmän tietoa kuin keväällä ja kesällä annoin.

Puoli vuotta sitten mainitsin siitä, että Verner Järvisen paras tulos ja hylkäys -tarina Ateenan väliolympiakisojen kuulasta 1906 on alkanut epäilyttää, koska tieto perustunee ensi sijassa Järvisen omaan kertomukseen. Ilmeisesti ainakin hylkäys pitää paikkansa, koska löytyi Bill Mallonin tekemän The 1906 Olympic Games - Results for All Competitors in All Events with Commentary -kirjan tekstistä; julkaisun tulospuolella sen sijaan oli pelkkä osanottoa tarkoittanut kirjainpari AC ("also competed", suora suomennos "myös kilpaili"). SUL:n historiassa Järvinen onkin merkitty hylätyksi kuulassa ja karsiutuneeksi kiventyönnössä.

Seppo Martiskainen löysi Suomi voittoon - kansa liikkumaan -teokseen zur Megeden antaman tiedon Elmer Niklanderin 9. tilasta antiikin kiekossa tuloksella 32,46. Suomalaisissa lähteissä suoritusta ei ole näkynyt - ei myöskään Klugen eikä Hugmanin ja Arnoldin kirjoissa, joten jälkimmäisen teoksen nimessä oleva täydellistä tarkoittava complete-ilmaus vaikuttaa liioittelulta.

Esa Laitinen toteaa Suomen yleisurheilu 1908 -kirjansa sivulla 1, että suomalaisraporttien mukaan Ragnar Stenberg keskeytti 200 metrin alkuerän lihasrevähtymän takia ja että viralliset lähteet kertovat Stenbergin tulleen maaliin eränsä kolmantena. Virallinen tieto on periytynyt SUL-kirjan teossa apuna ollisiin lähteisiin, eikä liittohistoriassa ole suomalaista tulkintaa edes oheistietona.

Suomen yleisurheilu 1908 -teoksen sivulla 1 lukee myös, että kotimaisten tietojen perusteella Fredrik Svanström sijoittui 800 m:llä alkueränsä viidenneksi ajan ollessa noin 2.05, vaikka virallisissa tuloksissa Svanström on merkitty keskeyttäneeksi. Jälkimmäinen versio on siirtynyt myös Klugen, zur Megeden sekä Hugmanin ja Arnoldin teoksiin. Esa lisäsi, että virallinen tieto, jonka mukaan alkuerien 37 osanottajasta peräti 12 keskeytti, tuntuu oudolta. Matti Hannuksen Kahden kierroksen tarina -teoksen sivulla 41 Svanström on niinikään merkitty eränsä viidenneksi ja epäviralliseksi ajaksi 2.04,6. Matti ei enää osaa sanoa, mistä oli löytänyt ajan keväällä 1994 ilmestyneeseen opukseen. SUL:n historiassa on ensisijaisena tietona keskeytys ynnä alaviitteenä suomalaislähteiden kertomat sija 5 ja aika noin 2.05.

Tämän lehden lukijat tietänevät hyvin, että Jim Thorpelta riistettiin v. 1912 saavutetut 5- ja 10-ottelun olympiakullat, kun paljastui, että Thorpe oli ansainnut rahaa baseballin pelaamisella. Samoin tiedossa lienee, että Thorpe palautettiin voittajaksi noin 30 vuotta kuolemansa jälkeen. Siitä, millä tavoin pitäisi suhtautua Thorpen taakse jääneiden sijoihin, on kuitenkin tarjottu vaihtelevia tulkintoja.

Suuri Olympiateos 4:n mukaan Thorpe nostettiin lokakuussa 1982 tehdyllä päätöksellä voittajaksi Hugo Wieslanderin (5-ottelu) ja Ferdinand Bien (10-ottelu) rinnalle. Erich Kamper ilmoitti Lexikon der 14 000 Olympioniken -opuksessaan, että Thorpen takana olleet putosivat alkuperäisille sijoilleen mutta saivat pitää mitalinsa, ja Seppo Martiskaisen tutkiman Olympic Rewiew -lehden numeron 181/1982 sivun 638 nojalla virallinen päätös oli juuri tällainen. Mark Butlerin toimittamassa olympiayleisurheilun 1992 käsikirjassa puolestaan todetaan, että KOK palautti Thorpen amatööriksi julistaen hänet ja Wieslanderin 10-ottelun voittajiksi. Kirjan tuloksissa Wieslander on silti merkitty kakkoseksi samoin kuin Bie 5-ottelussa. Kluge on kirjoittanut, että KOK päätti palauttaa Thorpen voittajaksi mutta olla muuttamatta v. 1913 päätettyjä tulosjärjestyksiä, ja Klugen tuloksissa onkin 5- ja 10-ottelun voittajina kaksi nimeä ja seuraavat sijoilla toisesta alaspäin. Samalla tavoin on päätöksen esitellyt zur Megede, joka on tästä huolimatta merkinnyt Wieslanderin ja Bien lajiensa toiselle tilalle ja heikentänyt näiden takana olleidenkin sijoituksia pykälällä.

Waldemar Wickholmin virallisesti oikea sija Tukholman 10-ottelusta on kaiken järjen mukaan siis v. 1913 päätetty 6:s. Eemil Kukko on SUL-historiassa määritelty 5-ottelun 12:nneksi, mutta itse päädyin kirjaa ajatellen liian myöhään tapausta Esa Laitisen vuosikirjasta penkoessani siihen, että vuoden 1913 tuloksissa sijoituksena oli 11:s. Suuri Olympiateos 1906-2000:ssa Kukon todetaan karsiutuneen, ja tämä pitää tavallaan paikkansa - päätöslajiin otettiin vain seitsemän miestä. Tarkoitus oli, että 1500 metrille pääsee vain neljän lajin jälkeinen kärkikuusikko, mutta koska kuutostilalla oli kaksi miestä tasapistein, määrä kohosi seitsemään. Neljän lajin jälkeen karsittiin viisi miestä, joista Kukko oli Klugen kirjan perusteella heikoin. Normaalilla logiikalla sija olisi 12:s, mutta kahden miehen jakaman ykkössijan jälkeen seuraavat olivat siis sijoilla kahdesta alaspäin.

Seppo Martiskainen totesi ottaneensa 12. tilan zur Megeden kirjasta, jossa Thorpelle hävinneiden sijat oli pidetty alkuperäisinä. Olen Sepon kanssa samaa mieltä KOK:n päätöksen merkillisyydestä; mitalien kerääminen perikunnilta ja museoista olisi ollut hankalaa, mutta sijoissa olisi voitu palata vuoden 1912 tuloksiin.

Thorpe-tapaus vaikuttaa myös Kukon sijoittumiseen pituushypyssä. Seppo Martiskainen on todennut, että v. 1982 Thorpe lisättiin jakamaan pituushypyn 7. sijaa muuttamatta takana olleiden sijoja. Esa Laitisen vuosikirjan tuloksissa Kukko on 24:ntenä, mutta SUL:n historiateokseen otettiin nykyinen virallinen versio eli 23:s tila.

SUL-historiassa Eemil Kukoksi kirjatun urheilijan etunimi on toisinaan kirjoitettu myös muodossa Emil. Seppo Martiskainen huomasi vielä, että Tukholman tuloksista löytyi sukunimi Kukkola. Mahdollisesti tästä syystä versio "Kukko(la)" oli päätynyt Suomen Urheilulehden olympianumeron selostuksiin, mutta muualla saman lehden vuosikerrassa - esimerkiksi Suomen olympiavalintakilpailujen yhteydessä - nimenä oli muualtakin vastaan tullut Kukko. Seppo Martiskaisen mukaan Kukkola-nimi tullee kotitalosta ja on saattanut olla ainakin jossain vaiheessa virallinen sukunimi.

Esa Laitinen merkitsi Suomen yleisurheilu 1912 -kirjassaan Aarne Lindholmin 5000 m:n alkuerän 6:nneksi, mutta Esan myöhemmin löytämä Suomen Urheilulehden kilpailuselostuksen tieto on Lindholmin keskeytys alkuerässä kierrosta ennen maalia. Esa on avustanut zur Megedeä, jonka kirjassa Lindholm on luokiteltu keskeyttäneeksi, kun taas Kluge sekä Hugman ja Arnold ovat ottaneet teoksiinsa alkuerän kuutossijan. SUL:n historiateoksessa on toimittu samalla tavoin kuin Fredrik Svanströmin tapauksessa eli otettu listalle virallinen tieto ja kirjattu suomalainen tulkinta alaviitteeksi.

Arvovaltaiset olympiahistorioitsijatkin ovat tarjonneet hyvin vaihtelevaa tietoa Jussi Ruohon suorituksesta seiväshypyssä. Klugen mukaan Ruoho ylitti 340 ja oli 12:s, zur Megedellä on sama tulos mutta sijana jaettu 11:s, kun taas Hugman ja Arnold ovat kirjanneet Ruohon jaetulle 8. tilalle tuloksella 350. Seppo Martiskainen päätyi siihen, että viime mainitussa lähteessä kaikki karsintavaiheessa pudonneet on asetettu samalle sijalle tuloksesta riippumatta. Ilmeisen erheellinen tulos 350 on tuoreeltaan julkaistu ainakin Olympialaiskisat I -kirjassa ja Yrjö Halmeen teoksessa Antwerpenin olympialaisista. Ensisijaiseksi tiedoksi SUL-historiaan tuli Klugen versio, ja muunlaisista vaihtoehdoista kerrotaan alaviitteessä.

Vanhojen kisojen aikojen selvittämisen hankaluudesta kertokoon maratonilla viidenneksi sijoittuneen Juho Tuomikosken suoritus. Barcelonan olympiayleisurheilun käsikirja, David Wallechinskyn The Complete Book of the Olympics -kirjan vuoden 2004 laitos, Kluge, Olympialaiskisat I ja Yrjö Halmeen Antwerpen-opus antavat ajaksi 2.40.18,8. Sen sijaan Suuri Olympiateos 2:ssa, Hugmanilla ja Arnoldilla, zur Megedellä sekä David Martinin ja Roger Gynnin Olympic Marathons -kirjassa esiintyvät lukemat 2.40.10,8, jotka otettiin myös SUL:n historiakirjaan. Kumpaankin ryhmään kuuluu arvostettuja hakuteoksia, joten normaali kirjoittaja on ihmeissään, jos sattuu vilkaisemaan tuloksia useammasta paikasta.

Yrjö Helanderin tuloksena Pariisin - tai oikeammin Colombesin - seiväshypystä on Yrjö Halmeen kisakirjassa 320, kun taas Olympialaiskisat II:ssa katsotaan Helanderin selvittäneen 340. Seppo Martiskaisen tutkimat ulkomaiset kirjat antoivat lukemiksi yhtäpitävästi 320, joten tällainen tulos löytyy nyt Suomen Urheiluliiton historiasta.Gösta Janssonin sijana 800 m:n välierässä on SUL-historiassa 5:s, ja alaviitteessä tuodaan esiin vaihtoehtoinen tieto 7. tilasta. Jälkimmäisen löysin Yrjö Halmeen Pariisi-teoksesta, Olympialaiskisat II:sta ja Kahden kierroksen tarinasta. Sepon hyödyntämistä vierasmaalaisista kirjoista Kluge oli unohtanut Janssonin erän kokonaan, zur Megede tarjosi 5. tilaa ajalla 1.59,5, kun taas Hugmanin ja Arnoldin kirjasta löytyi sija 7.

Vesa Tikander katsoi viime keväänä Urheilukirjastossa pyynnöstäni Pariisin virallisen kirjan tiedot 3000 m:n joukkuejuoksun finaalista. Kirjan mukaan Frej Liewendahl olisi keskeyttänyt juoksun ja Eino Seppälä ei edes lähtenyt matkaan, mutta ilmeisesti ranskalaiset ovat menneet sekaisin suomalaisjuoksijoissa. Martti Jukola kirjoitti Olympialaiskisat II:ssa, että Liewendahl ei osallistunut juoksuun sairastuttuaan (s. 224) ja Seppälä keskeytti (s. 228). Yrjö Halmeen Pariisi-kirjan finaaliselostuksesta en löytänyt mainintaa Liewendahlista, kun taas Seppälän todetaan taittaneen matkaa viimeisten joukossa (s. 244), mutta maaliintulijoiden joukossa Seppälää ei ole (s. 249). Tieto siitä, että Liewendahl ei osallistunut 3000 m:n joukkuejuoksun loppukilpailuun, löytyy myös Yrjö Halmeen Kilparadan sankareita -teoksen sivulta 104, jossa on tarkempaakin selostusta Liewendahlin keuhkokatarrista.

SUL-historiaan edellä esitelty tapaus kirjattiin niin, että Liewendahlin väitetty mukanaolo finaalissa tuodaan esille vain alaviitteessä, jollaisessa Seppälän ilmoitetaan juosseen eräiden lähteiden mukaan myös 3000 metrin joukkuekilvan finaalissa keskeyttäen.

SUL:n historiassa todetaan Eino Rastaan olleen 5000 metrin 11:s, ja reunahuomautuksena on useiden suomalaislähteiden tieto keskeyttämisestä. Virallisissa tuloksissa, ulkomaisissa olympiakirjoissa ja suomalaislähteistä ainakin Juoksija-lehden vuoden 1984 olympiakirjassa esiintyvä 11. tila lienee virhe, sillä Olympialaiskisat II, Halmeen Pariisi-teos ja Uuden Suomen julkaisema Etusivun uutiset -kirja ilmoittavat Rastaan keskeyttäneen. Uuden Suomen teoksessa oleva lehdessä 11.7.1924 julkaistu kilpailuselostus tarkensi keskeytyskohdaksi kahdeksannen kierroksen.

Yrjö Halmeen kirjassa ja Olympialaiskisat II:ssa kerrotaan, että Iivari Yrjölä keskeytti 5-ottelun kahden lajin jälkeen. Seppo Martiskainen huomasi Urheiluliiton historiakirjaa kasatessaan, että Yrjölä on syytä kirjata 29:nneksi. Ottelun osanottajista 28 parasta sai jatkaa kolmanteen lajiin, ja Yrjölä oli karsituista paras. Selitys sijaan ja maininta erheellisestä keskeytystulkinnasta löytyvät SUL-historian alaviitteestä.

SUL-historiassa on Risto Mattila merkitty 100 m:n alkueränsä kuudenneksi, ja alaviitteessä tuodaan esille vaihtoehtoinen tieto nelostilasta. Jälkimmäisen sijaluvun olen löytänyt ainakin Olympialaiskisat III:sta, Yrjö Halmeen Amsterdam-teoksesta ja Laitisen Esan satasen juoksusta tekemästä tilastokirjasta. Seppo Martiskainen kertoi, että Klugella on sijana 6:s ja zur Megedellä 4:s.

Martti Jukola kirjoitti Olympialaiskisat III:ssa, että Armas Wahlstedt (sittemmin Valste) ja Paavo Yrjölä ylittivät korkeushypyn karsinnassa 180, ja mainitsi, että karsinnassa rima oli 172, 176, 180 ja 183 senttiä kentän yläpuolella. Yrjö Halme tyytyy toteamaan kisakirjassaan, että Wahlstedt ja Yrjölä eivät ylittäneet karsintakorkeutta 183. Kluge ja zur Megede ilmoittavat Wahlstedtin aloittaneen vasta 183:sta mutta jääneen ilman tulosta. Molemmissa lähteissä on Paavo Yrjölän karsintatuloksena 177 eli kolme senttiä heikompi kuin edellä mainituissa suomalaisteoksissa. Karsinnassa hypätyiksi korkeuksiksi ulkomaiset opukset antavat 160, 170, 177 ja 183, eli tiedot eroavat tältäkin osin Olympialaiskisat-julkaisusta. Suomi voittoon - kansa liikkeelle -kirjaan merkittiin hyvin perustellusti Yrjölän kohdalle karsinnan 19. tila lukemin 177 ja Wahlstedtille jääminen ilman tulosta. Olympialaiskisat III:n sivun 193 mukaan Erik Wilén nousi 400 m:n aitojen välieränsä lopussa viidenneksi, vaikka selvä ohitus oli jäänyt huomaamatta ulkomaisissa lehdissä. Huomaamattomuutta lienee ollut suomalaisillakin, sillä kuudes tila tuli vastaan myös Halmeen Amsterdam-kirjasta. Seppo Martiskainen otti SUL-historiaan sijaksi viidennen, jonka löysi zur Megeden julkaisusta, ja jätti Hugmanin ja Arnoldin ynnä Klugen tarjoaman kuutossijan alaviitteeseen.

Seppo Martiskaisen tutkimissa ulkomaisissa lähteissä oli Kalle Järvisen kuulatuloksena 13,91 ja sijalukuna 12:s. Käsittelin aihetta jo kesällä 2000, jolloin kerroin Esa Laitisen huomanneen, että Los Angelesin järjestelytoimikunnan virallisessa raportissa kuulan sijoille 7-14 tulleille on merkitty tulokseksi kolmannen kierroksen lukema. Jatkoin toteamalla, että kunkin kilpailijan sarjat sisältävistä teoksista Olympialaiskisat IV -kirjan mukaan Järvisen toinen työntö olisi kantanut 14,63 ja oikeuttanut yhdeksänteen sijaan, kun taas The Modern Olympiad Century -teos väittää kyseisen työnnön tulokseksi 13,63. Tällöin Järvisen paras pukkaus olisi todellakin ollut kolmannen kierroksen 13,91 ja sijaluku 12:s.Martiskaisen Seppo ottikin kokoamaansa kirjaan jälkimmäiset tiedot ja reunahuomautukseksi sen, että virallinen kilpailupöytäkirja ei tue suomalaista tulkintaa 9. tilasta tuloksella 14,63, jolla Järvisen sija olisi sitä paitsi ollut 8:s eikä 9:s.

Totesin kuusi ja puoli vuotta sitten, että Olympialaiskisat IV:n kuulaselostuksen teki Urho Peltonen, joka oli Los Angelesissa heittojen johtavana palkintotuomarina ja jonka voisi siten olettaa tienneen kilvan yksityiskohdat. Jälkimmäinen näkemys on pakko perua, sillä Olympialainen Kuva-Aitta -julkaisussa Peltonen kertoi Järvisen työntäneen kahdeksanneksi tuloksella 14,64 ja antoi muutamalle muullekin työntäjälle erilaisia tuloksia kuin Olympialaiskisat-kirjassa.

Tahko Pihkala ilmoitti Olympialaiskisat IV:ssä, että Martti Luomanen oli 1500 metrin 9:s ajalla 3.57,2 ja Harri Larva 10:s ajalla 3.58,4, ja sama tieto löytyy myös Suomen Urheilulehdestä, jossa ilmiselvästi Martti Jukola kirjoitti seuraavasti 5.8.1932: "Niin kävikin sitten, että Larva ei kestänyt alkuvauhtia vaan lopahti kerrassaan ja helpotti ennen loppua jääden viimeiseksi. Luomanen yritti parhaansa ja tuli maaliin kymmenentenä." Tarkempi selostus tarjottiin 22.8. ilmestyneessä lehdessä, jossa Jukola kuvasi maaliintuloa tällaisin sanoin: "Sitten vasta tulee Luomanen ja hänen jäljessään epätoivoinen raukeus kasvoillaan Larva."

Luomasen sijoittaminen toiseksi viimeiseksi ja samalla kymmenenneksi lehdessä 5.8. selittyy sillä, että jutussa samoin kuin 8.8. ilmestyneen numeron tuloksissa oli yhdeksäntenä kanadalainen King. Urheilulehden myöhemmin julkaiseman Olympialaisen Kuva-Aitan tuloksissa King oli kirjattu keskeyttäneeksi, Luomanen 9:nneksi ajalla 3.56,8 ja Larva 10:nneksi numeroin 3.58,4. King-tapaus osoittaa, että muiden kuin oman maan edustajien radalta poistumiset menevät helposti ohi silmien.

Seppo Martiskaisen käyttämät ulkomaiset lähteet sijoittivat Larvan Luomasen edelle, jos kohta Seppo mainitsi kirjan teon yhteydessä, että zur Megede tunnustaa löytäneensä toisenlaisiakin tietoja, joissa vain on sellainen ristiriita, että kymmenenneksi sijoittuneelle Larvalle on kirjattu Luomasta parempi aika. Zur Megede katsoikin, että luotettavin tieto on Larvan päätyminen 9:nneksi ja Luomasen askelmaa alemmas, ja samat sijat ovat nyt SUL-historiassa. Itse kuitenkin pidän vasta syksyllä asiaan kunnolla paneuduttuani uskottavampana suomalaisselostusten antamaa järjestystä.

Olympialaiskisat IV:n kuvista näkyy, että suuri osa suomalaisyleisurheilijoista - mm. eurooppalaisen mailin kolmikko - kilpaili Los Angelesissa ilman rintanumeroita, mikä on varmasti hankaloittanut juoksujen virallisen maaliintulojärjestyksen kirjaajia. Harri Larvan kyynärpäät korkealla -juoksutyyli oli suomalaisille helppo tunnistuskeino mutta jenkeille oletettavasti jokseenkin tuntematon asia. Sitä, oliko esimerkiksi Larvalla numeroa edes selkäpuolella, en ole selaamistani kuvista saanut selville.

Seppo toi Urheiluliiton historiaa tehtäessä esiin tunnetun hokeman "viimeisenä pinnii Luomanen". Sanonnan taustalla saattaa olla Tiikerin rengasmatka viisissä olympialaisissa -piirroskokoelma, jossa Larva kysyy Eino Purjeelta: "Onkohan siellä meidän takanamme enää ketään?" Purjeen vastaus kuuluu: "On, Luomanen." Tiikeri eli Arvo Tigerstedt ei kuitenkaan ollut paikalla Los Angelesissa, eikä piirros kuvaa juoksun lopullista tilannetta, koska Purje keskeytti loppusuoralle päästyään.

Kirjan teon jälkeen Seppo tutkaili Olympialaista Kuva-Aittaa löytäen kuvan, jossa on selvällä erolla viimeisenä minunkin mielestäni Larvalta vaikuttava juoksija.

Tätä juttua tehdessäni huomasin, että Kultaiset kentät -kirjan tekstiin (s. 126) päässyt viittaus piirrokseen on virheellinen. Kirjan mukaan Luomanen olisi Tiikerin hengentuotteessa kysynyt Larvalta, onko takanamme enää ketään, ja saanut vastaukseksi, että on siellä Purje.

Verner Toivoselle 9. sijan tuoneeksi ajaksi kierroksen liian pitkässä estejuoksussa Seppo otti zur Megeden kirjasta löytyneet luvut 11.10,2, joita Seppo ei tosin vanno oikeiksi. Olympialaiskisat IV:stä löytyvä aika 11.27,9 on joka tapauksessa hänen mukaansa väärä.

Martti Matilaisen suorituksiksi on SUL-historiaan kirjattu estejuoksun nelossija ja keskeytys 1500 metrin alkuerissä. Alaviitteessä todetaan, että eräiden lähteiden mukaan Matilainen ei juossut lainkaan eurooppalaisen mailin alkuerissä, ja tämä Lauri Pihkalan selostuksesta Olympialaiskisat V:n sivulta 142 ynnä Laitisen Esan vuosikirjasta löytämäni tulkinta lienee oikea. Suomen Urheilulehdessä 6.8.1936 todettiin Matilaisen säästäneen itseään estekilpaan ja 1500 m:n alkueräjutun otsikkona oli pelkästään "Teilerin ja Hartikan juoksut". Kirjoittajan nimeä ei mainittu, mutta tekstistä lienee vastannut Martti Jukola tai Harri Eljanko.

Esa Laitinen on huomannut, että The Modern Olympic Century -kirjassa on merkitty Denis Johansson Lontoon kisojen 1500 m:n yhdeksännelle tilalle ja ajaksi filmiltä otettu 3.56,28. Taustalla kuitenkin on Esan päättelyn mukaan se, että virallisessa kisakirjassa on aika kuudelle parhaalle ja loput on listattu ilman sijoja niin, että Johansson on joukon kolmantena.

Kirjoista ainakin Pekka Tiilikaisen Olympiakisat 1896-1948, Uuden Suomen Urheilun etusivut ja Yleisurheilu 1948-1949 ilmoittavat Deniksen tulleen maaliin viimeisenä eli 12:ntena väsähdettyään pahanlaatuisesti, ja 12. tila löytyi myös Sepon mukaan myös Klugen sekä Hugmanin ja Arnoldin kirjoista. Lontoossa ollut Sulo Kolkka kertoi Yleisurheilu-vuosikirjassa Johanssonin ajaksi 4.14. Suomen Urheilulehdessä 8.8. oli aikana 4.14,0 sekä erona voittajaan 100 metriä; TUL-lehdestä 10.8. löysin 12. tilan vaan en aikaa. SUL-historian ensisijainen tieto on 12. sija tuloksella 3.56,3, ja alaviitteessä tuodaan esiin suomalaislähteiden tarjoamat numerot 4.14.

Helge Perälän saavutukseksi 5000 metrillä annetaan SUL-historiassa 11. tila, jota on höystetty alaviitteellä siitä, että joissain lähteissä Perälän kerrotaan keskeyttäneen. Suomalaisista lähteistä ainakin Olympiakisat 1896-1948 -teoksessa, Martti Jukolan Suuressa olympiakirjassa ja TUL-lehdessä 6.8.1948 on Perälän sijana 11:s, ja SUL:n vuosikirjan sivuilla 15-16 kerrotaan Perälän olleen hännänhuippu ja hävinneen voittajalle melkein kierroksen. Tämäkin tarkoittaa 11. tilaa, sillä Tiilikaisen mukaan kustakin kolmesta alkuerästä pääsi neljä juoksijaa finaaliin, johon yltäneistä Martin Stokken jätti kilvan suosiolla väliin. Sepon hyödyntämistä muiden maiden kirjoittajista zur Megede sekä Hugman ja Arnold ovat julkaisseet 11. sijan, kun taas Kluge on luottanut virallisen kisaraportin mainintaan keskeyttämisestä.

Suomen Urheilulehdistä ei silmiini osunut Perälän tarkkaa sijaa - vain 3.8.1948 julkaistu toteamus siitä, että voittaja Gaston Reiff oli saavuttamaisillaan kierroksella Perälän viimeisessä kaarteessa. TUL-lehti palasi kilpaan 10.8. todeten mm. seuraavaa: "... ehdimme merkitä enää Perälän saapumisen paljon jäljessä Belgian Wattynestä."

Eino Oksanen ja Olavi Manninen tulivat peräkkäin maaliin maratonilta Roomassa 1960. Tuoreeltaan suomalaisiin lähteisiin - ainakin Mitä Missä Milloin 1961:een ja Urheilun etusivut -kirjassa julkaistuun Uuden Suomen sivuun päivämäärältä 11.9.1960 - Oksanen on kirjattu 23:nneksi ja Manninen 24:nneksi. Seppo Martiskainen on aikoja sitten kysynyt järjestystä molemmilta mainituilta juoksijoilta, ja kummankin mukaan Oksanen todellakin oli perillä ennen Mannista. Kisojen viralliseen raporttiin on kuitenkin kirjattu Manninen sijalle 23 ja Oksanen pykälää alemmaksi. Tämä tulkinta on levinnyt myös suomalaisiin hakuteoksiin - esimerkiksi Suuri Olympiateos 2:een, Yleisurheilun tuhanteen tähteen, Suomen yleisurheilun tilasto-osaan ja Olympiakisat Ateenasta Atlantaan -kirjaan. Sen sijaan Urheilumme kasvot 2:ssa on Oksasen sijana 23:s ja Mannisen sijoituksena 24:s, kun taas Suuri Olympiateos 1906-2000:ssa on kumpikin merkitty 24. tilalle.

SUL:n historiassa Oksanen on kirjattu 23:nneksi eli sijan Mannista ylemmäs, ja alaviitteessä tuodaan esille virallisen järjestyksen virheellisyys. Seppo kertoi, että pyysi Helge Nygrénin eläessä olympialiikkeen silmäätekeviä tuntenutta "Heleä" korjaamaan virheen. Tiedossamme ei ole, yrittikö "Hele" asiaa, mutta tällaisen erheen paikkaaminen vuosikymmeniä jälkikäteen on todella vaikeaa. Vaikka johonkin uuteen kirjaan saataisiin huomautus järjestäjien mokasta, virallisiin kisajulkaisuihin ja muihin vanhoihin lähteisiin turvautuvia muutostieto ei ihan helposti tavoita.

Kesän 2005 osassa Yhtä ja toista urheilukunniamme puolustajista -sarjaan tuli väitettyä, että Olavi Manninen oli olympiamaratonilla 23:s eikä 24:s 1960, joten olen itsekin hairahtunut luottamaan vääriin lähteisiin.

Käsitykseni on, että Antti Loikkanen ei ollut mukana 1500 m:llä, vaikka toisenlaistakin tietoa on tarjottu. Juoksija-lehden vuoden 1984 olympiakirjan sivulla 35 todetaan, että Loikkanen ei startannut 1500 m:n alkueriin, joiden virallisissa tuloksissa on hänen kohdallaan merkintä DNF (did not finish eli keskeytti), vaan keskittyi 5000 m:lle, jonka välierä juostiin pari tuntia 1500 m:n alkuerän jälkeen. Loikkasen poisjäänti eurooppalaiselta maililta löytyy myös SUL-Sanomien 11/1984 sivulta 15, eikä hänen nimeään ole lajiin osallistuneiden joukossa Suuri Olympiateos 4:ssä sen paremmin tekstissä kuin tuloksissakaan. Suomen Urheilulehden numeron 33/1984 tuloksissakin on 1500 m:n alkuerien kohdalle merkitty, että Loikkanen ei osallistunut. Vastaavan tiedon löysi Ilkasta lehden olympiasivuja tallettanut Jari Hakalax.

Seppo Martiskainen on pohtinut, että Loikkanen saattoi käydä 1500 metrin lähtöviivalla, sillä kansainvälisten sääntöjen mukaan johonkin lajiin osanottonsa varmistanut yleisurheilija on voitu sulkea myöhemmistä lajeista. Tämä on ollut tosin vain suositus, ja mahdollista lienee jopa se, että Loikkanen olisi jäänyt osallistujalistalle osanoton varmistamisen puutteesta huolimatta. Loikkanenhan oli Losissa ensi sijassa vitosen miehenä, ja 1500 m:lle hänet oli ilmoitettu sen varalta, että tie 5000 m:llä olisi päättynyt jo alkueriin, jotka juostiin päivää ennen eurooppalaisen mailin ensimmäistä vaihetta.

EM-yleisurheilun käsikirjassa vuodelta 1990 (European Handbook Split 1990, päätoimittaja Jirí Havlín) Suomi on merkitty hylätyksi Roomassa miesten 4x400 m:llä 1974, ja Matti Hannuksen Kultaiset kentät -kirjan sivun 89 mukaan vastaava "tieto" on lähes kaikissa ulkomaisissa lähdeteoksissa. Suomessa kuitenkin tiedetään, että Suomi palasi pronssisijalle vastaprotestin kautta, ja tämä tieto ilman oheisselityksiä löytyy myös Urheiluliiton historiasta. Tilapäisen hylkäyksen taustalla oli Markku Kukkoahon kyynärpäiden käyttö ankkuriosuuden alussa.Kalevi Kotkakselle kymmenennen tilan kiekossa 1934 tuoneena tuloksena on Split-käsikirjassa ensin 42,50 ja perässä &-merkinnän kera 43,20, joka löytyy myös Laitisen Esan Suomen yleisurheilu 1934 -kirjasta. En bongannut Split-käsikirjasta merkkien selityksiä, mutta "&" tarkoittanee toisissa lähteissä esiintyvää ja kirjan tekijöiden mielestä ilmeisen väärää tulosta. Esan ensisijaisena EM-tulosten lähteenä oli alkusanojen mukaan Mistrovstvi Evropy v atletice/v cislech -niminen teos. SUL-historiassa annetaan varsinaisissa tuloksissa lukemat 42,50 ja alaviite lisää, että 43,20:kin on lähteissä esiintynyt.

Suuressa EM-kirjassa (ilmestynyt 1990) ilmoitetaan Tauno Karlssonin olleen kiekon karsinnan 15:s tuloksella 42,46 Brysselissä 1950. Splitin käsikirjasta Karlssonia ei löydy lainkaan, mutta karsinnan sijalla 13 on belgialainen Raymond Kintziger sarjalla 42,42-0-42,46. Suomen Urheilulehdestä 29.8.1950 en löytänyt Karlssonin suorituksesta sen kummempaa tietoa kuin että karsintatulos oli noin 42 metriä. Jos Karlssonin limppu lensi 42,46, hänen sijansa lienee ollut 14:s ja toiseksi paras kaari lyhyempi kuin Kintzigerillä, ja tällainen tulos-sija-yhdistelmä on otettu SUL:n historiateokseen.

EM-Splitin käsikirja väittää, että Ilmari Kurkivuori ei edes lähtenyt estejuoksun alkuerään 1962. Käyttämäni täkäläiset lähteet - Suomen Urheilulehti 18.9.1962, Urheilun Kuva-Aitta 7/1962 ja Suuri EM-kirja - kuitenkin ilmoittavat Kurkivuoren keskeyttäneen alkuerässä, ja sama tulkinta on hyväksytty myös SUL-historiaan. Lehdissä tieto oli sekä tuloksissa että kilpailuselostuksissa; Urheilulehti uutisoi Kurkivuoren keskeyttäneen karsinnoissa pari kilometriä juostuaan, ja UKAssa hänet oli lisäksi arvioitu Belgradin mittelöjen sisuttomimmaksi suomalaiseksi.

SUL-historia ilmoittaa, että Pertti Pousi jäi tuloksetta 3-loikan karsinnassa Ateenassa 1969, joskin alaviite tarjoaa täydennyksenä, että eräiden lähteiden mukaan Pousi ei osallistunut lajin karsintaan. Jälkimmäisen tiedon antoi tuoreeltaan ainakin Suomen Urheilulehti 38/1969. Myös Suuren EM-kirjan sivu 88 kertoo, että Pousi jätti 3-loikkakarsinnan väliin jalkavaivojen takia. Kirja on kieltämättä tehty pari vuosikymmentä Ateenan jälkeen mutta ymmärtääkseni alkuperäisiä selostuksia runsaasti hyödyntäen. Splitin käsikirjassakin, jonka monistusjälki on osin erittäin heikkoa, on Pousin nimen yhteydessä mielestäni merkintä karsintaan osallistumattomuudesta.

Kurkivuori-tapaukseen nähden päinvastaisella tavalla lähteet suhtautuvat Reima Saloseen 50 km:n kävelyssä 1978. Splitin käsikirjan mukaan Salonen olisi keskeyttänyt, mutta vilkaisemani suomalaiset teokset - Juoksija-lehden EM-Praha-teos, Urheilumme kasvot 10 ja Suuri EM-kirja - ilmoittavat, että Salonen ei lähtenyt reitille lainkaan. Suuren EM-kirjan sivuilta 127 ja 132 löytyy selityskin; Salonen oli vuodepotilaana kuumeen takia. SUL-historiaan on ensisijaiseksi tiedoksi otettu keskeytys ja lisähuomautukseksi se, että suomalaislähteiden mukaan Salonen ei viidellekympille osallistunut.

Havlínin opuksesta löytyy sellainen epäjohdonmukaisuus, että Neuvostoliittoa edustanut Vasili Jershov on pidetty keihäänheiton viidennellä sijalla 1978, vaikka nimen yhteydessä on maininta dopingin aiheuttamasta hylkäyksestä. Tapaus paransi suomalaisheittäjien sijoja yhdellä, mikä on kirjattu oikein mm. Suureen EM-kirjaan ja Suureen suomalaiseen keihäskirjaan. SUL-historiassa mainitaan erikseen, että kirjassa olevissa sijoissa - Pentti Sinersaari 11:s, Seppo Hovinen 12:s ja Antero Puranen 13:s - on otettu huomioon Jershovin hylkäys.

Jarmo Kärnä oli EM-kisojen pituudessa 1990 alkujaan kuudes, mutta sijoitus parani yhdellä, kun pronssia vieneen Jugoslavian edustajan Borut Bilacin dopingkärystä ilmoitettiin noin kuukausi kisojen jälkeen. Mm. Yleisurheilun Kuvalehden 5/1991 sivulla 25 uutisoitiin Euroopan yleisurheiluliiton päätös siitä, että Bilacin dopingkäry kumottiin keväällä 1991 ja hän sai pitää pronssinsa, minkä myötä Kärnä putosi takaisin kuudennelle sijalle. Etelä-Suomen Sanomista 29.4.1991 tallettamani uutinen selvittää, että Bilacin näytteestä oli löydetty kasvuhormonia, jota kuitenkin on ihmisen elimistössä luonnostaan vaihtelevia määriä ja jolle ei vielä ollut määritelty raja-arvoa.

SUL-historiassa todetaan, että Kärnän alkuperäinen viides sija heikkeni kuudenneksi, kun Bilacin suoritus hyväksyttiin, mutta edeltä näkyy, että tarkkaan ottaen Kärnä palasi alkuperäiselle sijalleen. Tapauksen loppukäänne on muuten unohtunut Urheilun käsikirjasta, jossa Bilacia ei ole EM-pituushypyn mitalistien joukossa.

Vielä Bilacin hylkäyksen perumistakin enemmän viivettä oli miesten 100 metrin voiton 2002 vieneen britin Dwain Chambersin dopinghylkäyksessä, joka toteutettiin vasta kesällä 2006. Tulevaisuudessakin lienee siten nähtävissä tekstejä, joissa ilmoitetaan Markus Pöyhösen olleen juoksun viides, vaikka tätä nykyä sija on neljäs.

Toisinaan suomalaissuorituksia on unohtunut kotimaisistakin lähteistä. Yleisurheilun Kuvalehden 8/2002 SUL viestii -liitteen EM-tuloksista puuttuvat Mikko Latvalan (karsinnan 18:s) ja Teija Saaren (ei tulosta karsinnassa) seiväshyppysuoritukset, jotka ovat kyllä luettavissa saman lehden tekstipuolelta.

Urheilun vuosikirja 2 kertoo EM-hallikisojen 1980 pituushypyn alkuperäisen voittajan, belgialaisen Ronald Desruelles'n, kärynneen dopingista ja mestaruuden siirtyneen Länsi-Saksaa edustaneelle Winfried Klepschille. Vaikka Desruellesin käry 1980 on myöhemminkin - muun muassa vuonna 1987 - listattu Athletics-vuosikirjoissa yleisurheilun dopingtapauksiin, ainakin European Indoor Handbook 1992:ssa ja European Athletics Yearbook 1995/96:ssa on yhä ollut Desruelles pituuden hallimestarina 1980. Tapauksella on pieni vaikutus myös suomalaiseen yleisurheiluhistoriaan, sillä Desruelles'n hylkäys petrasi Olli Pousin paikan tuloksissa 13:nneksi, joka löytyykin SUL:n historiateoksesta samoin kuin reunahuomautus Desruelles-tapauksen muuttamasta sijoituksesta.

Samojen kisojen seiväshyppytuloksiin liittyy parikin suomalaisia koskettavaa kummallisuutta. Tapani Haapakoski oli sekä SUL:n vuosikirjan että Urheilun vuosikirjan nojalla mukana lajissa jääden ilman tulosta, vaikka European Indoor Handbook 1992:n tuloksista ei Haapakosken nimeä löydy. Antti Kalliomäki taasen on merkitty EM-hallikäsikirjassa 14 vuotta sitten kuudennelle mutta äsken mainituissa suomalaislähteissä jaetulle viidennelle sijalle. Tuloksen 540 sai peräti seitsemän hyppääjää, jotka päätyivät sijoille 5-11. Seppo Martiskainen kirjasi yleisurheiluliiton juhlakirjaan Haapakosken tuloksetta jääneeksi ja Kalliomäen kuudenneksi.

Rauli Pudas puolestaan oli ainakin European Indoor Handbook 1992:n ja Juoksijan 2/1978 perusteella EM-hallissa seiväskisan 12:s 1978, ja tällainen tulkinta löytyy myös Suomi voittoon - kansa liikkumaan -julkaisusta; SUL:n vuosikirjaan sijaksi kirjattiin aikanaan 11:s.