Suomen Urheilutietäjät ry

Vuoden Yleisurheilutietäjä 2000

Suomen Urheilutietäjät ry
Etusivu
Kilpailuarkisto
SLU-talo, Helsinki 2.9.2000

SLU:n talossa oltiin jälleen 2.9.2000, jolloin ratkaistiin Vuoden yleisurheilutietäjä 2000 -titteli Ruotsi-ottelun yhteydessä.

Kysymysten määrä oli 40 ja tekijänä Vesa-Matti Peltola, mutta mukaan oli otettu finaali, jossa olivat vastakkain alkukilpailun kaksi parasta. Maaottelun yhteydessä ei ollut esiintymislavaa, joten loppukilpailu tapahtui heti alkukilvan jälkeen samassa salissa ja yleisön muodostivat muut kisaan osallistuneet.

Alkukilpailun jälkeen Timo Toivonen ja Mauri Tiilikka ratkaisivat mestaruuden suullisessa finaalissa, jossa oli kymmenen suoraa kysymystä sekä kaksi vihjekysymystä (kolmen, kahden ja yhden pisteen vihjeet).

Kymmenen ensimmäisen kysymyksen myötä Tiilikka repäisi kolmen pisteen johdon tunnistettuaan mm. Olli Alhon ja Heikki Mäkisen, jotka olivat sen aikakauden urheilijoita, että Tiilikka oli nähnyt heidän suorituksiaan omin silmin.

Ensimmäisestä vihjekysymyksestä kumpikin nappasi kaksi pistettä, mutta Toivonen pisti pelin vielä jännittäväksi nappaamalla toisesta vihjekysymyksestä kolme pistettä. Tiilikka kuunteli rauhassa loputkin vihjeet, otti tarvittavan yhden pisteen ja nousi Vuoden 2000 Yleisurheilutietäjäksi.

Alkukilpailu
1. Timo ToivonenTurku 32
2. Mauri TiilikkaKotka 26,25
3. Mikko HelminenKarstula 25,5
4. Jukka MukalaHamina 24,5
5. Erik RelanderHelsinki 23,5
6. Jari HakalaxTurku 22,5
7. Jari HynninenTampere *20,75
8. Jorma LehtikangasTuusula *20,75
  Seppo ViirretVuolijoki/Kalajoki*20,75
10. Ilpo JousimaaHyvinkää 20,5
11. Markku PuhakkaPori 20,25
12. Susanna RaatikainenVaasa *16,25
13. Reijo HyvönenHelsinki *16,25
14. Jori KomulainenEspoo 16
15. Manu RikkonenHelsinki 15,75
16. Sauli TöyrymäkiKitee *15,25
17. Tuomas TumiTampere *15,25
18. Petri KettunenHelsinki 13,5
19. Kauko PutikkaTampere 12,5
20. Nils JanssonTammisaari 10,75
21. Niko JokinenTampere 9,25
22. Henri J. VuorinenTampere 8,5
23. Roni GrénTampere 6,25
*Tasapisteissä ratkaisi lisäkysymys
 
Finaali
Tiilikka–Toivonen10–9

Suomen Urheilutietäjät ry