Suomen Urheilutietäjät ry

Vuoden Yleisurheilutietäjä 2001

Suomen Urheilutietäjät ry
Etusivu
Kilpailuarkisto
SLU-talo, Helsinki 29.9.2001

SLU:n talossa oltiin jälleen 29.9.2001, jolloin ratkaistiin Vuoden Yleisurheilutietäjä 2001 -titteli kysymysten laatijana oli edellisvuosien tapaan Vesa-Matti Peltola

Alkukilpailun jälkeen Jukka Mukala ja Jori Komulainen ratkaisivat mestaruuden suullisessa finaalissa, jossa oli kymmenen suoraa kysymystä sekä kaksi vihjekysymystä (vihjeet olivat arvoltaan kolme, kaksi ja yksi pistettä).

Viidellä ensimmäisellä kysymyksellä Mukala repäisi 3–0-johdon tietämällä Eino Kentän lajin, arvaamalla viestikapulan vähimmäispainon Komulaista lähemmäksi ja tietämällä, minkä haamurajan on ainoana eurooppalaisena rikkonut Larissa Nikitina.

Kuudennessa kysymyksessä Komulainenkin avasi pistetilinsä, mutta kymmenes kysymys kasvatti Mukalan johdon neljään pisteeseen, eli ennen vihjekysymyksiä Mukala johti pistein 6–2.

Ensimmäisessä vihjekysymyksessä kysyttiin, mistä olympiakisoista oli kyse, ja Komulainen nappasi onnistuneesti kiinni kolmen pisteen vihjeeseen. Mukala selvitti kysymyksen kahdella pisteellä, joten tilanne kiristyi lukemiin 8–5.

Viimeisessä vihjekysymyksessä, jossa etsittiin suomalaista olympiavoittajaa, oli Komulaisen pakko riskeerata ja vastata kolmeen pisteen vihjeen kohdalla, mutta hän ei löytänyt oikeaa vastausta otilamaisen sanavihjeen perusteella. Mukala keksi oikean vastauksen kahden pisteen perusteella ja vei finaalivoiton selvin pistein 10–5.

Alkukilpailu
1. Jukka MukalaHamina 26,75 (8)
2. Jori KomulainenEspoo 23,75 (8)
3. Antti O. ArponenLappeenranta*22,25 (7)
4. Mauri TiilikkaKotka *22,25 (-)
5. Jari HakalaxTurku 19,75 (9)
6. Erik RelanderHelsinki *18,5 (7)
7. Jorma LehtikangasTuusula *18,5 (-)
8. Ilpo JousimaaHyvinkää 17,75 (5)
9. Tuomas TumiTampere 16,5 (8)
10. Jari HynninenTampere 16,25 (7)
11. Manu RikkonenHelsinki 15,5 (8)
12. Lasse NevanperäUlvila 14,5 (6)
13. Reijo HyvönenHelsinki 12,75 (7)
14. Petri KettunenHelsinki 10,25 (7)
15. Kauko PutikkaTampere 10 (8)
Suluissa oikeat vastaukset lisäkysymyksessä
*Tasapisteissä ratkaisi lisäkysymys
 
Finaali
Mukala–Komulainen10–5

Suomen Urheilutietäjät ry