Suomen Urheilutietäjät ry

Vuoden Yleisurheilutietäjä 2003

Suomen Urheilutietäjät ry
Etusivu
Kilpailuarkisto
SLU-talo, Helsinki 9.8.2003
 
tulokset | kysymykset | vastaukset

Orimattilalainen Vesa-Matti Peltola voitti jälleen vuoden yleisurheilutietäjän tittelin, josta kilpailtiin Kalevan kisojen yhteydessä Helsingissä. Peltola ei ole vielä koskaan hävinnyt tässä kilpailussa.

Peltola keräsi 40 mahdollisesta pisteestä 32,75. Toiseksi tuli haminalainen Jukka Mukala (26,00) ja kolmanneksi turkulainen Jari Hakalax (25,75).

Vuoden yleisurheilutietäjästä on kilpailtu vuodesta 1994. Peltola voitti kaksi ensimmäistä kilpailua, siirtyi sitten kysymysten tekijäksi ja palasi viime vuonna voitokkaasti kilpailijaksi. Kahtena viime vuonna kysymykset on tehnyt Antti O. Arponen.

Vuosi sitten Peltolan ero seuraavaan oli 6 pistettä ja nyt 6,75 pistettä. On vaikea kuvitella, että Peltola häviäisi yleisurheilutietämyksessä myöskään ensi vuonna kellekään suomalaiselle.

Jukka Mukala on ollut mukana kaikissa kilpailuissa ja päässyt aina kuuden parhaan joukkoon. Kakkossija oli hänelle jo kolmas, voittajaksi hän pääsi vuonna 2001.

Kilpailijoista Esa Kaihlajärvellä oli kesken kilpailun kiire Urheiluliiton liittovaltuuston kokoukseen, missä hän markkinoi Jyväskylää vuoden 2006 Kalevan kisojen isännäksi. Hyvällä menestyksellä, Jyväskylä valittiin.

Kaikkiin 40 kysymykseen löytyi ainakin yksi täysin oikea vastaus. Hankalin oli kysymys vuonna 1975 Oulussa juostusta 25000 metrin kilpailusta, jossa Pekka Päivärinta teki ME-ajan. Kilpailijoilta kysyttiin kuka tuli juoksussa toiseksi ja alitti hänkin silloisen ME-ajan ja kellä oli matkan maailmanennätys ennen tätä juoksua. Täysin oikean vastauksen antoi vain Jyrki Repola.

Vuoden 1927 maailmantilaston kärkinimet 3000 metrin esteissä ja 1500 metrillä muisti vain Jari Hakalax. Kysymyksessä oli pieni epätarkkuus, sillä vuoden 1927 kärkinimi 1500 metrillä kyllä juoksi seuraavan vuoden olympiakisoissa, mutta putosi alkuerissä.

Kysymyksessä neljä tiedustellut neljä viime vuoden maailmantilaston nimeä muisti kaikki oikein vain Jukka Mukala.

Kalevan maljan 60 vuotta sitten 1943 voittaneen ruotsinkielisen seuran tiesivät vain Peltola ja Mauri Tiilikka. Åbo Akademin valtio-opin professorin valmentaman maajoukkueurheilijan muistivat vain Peltola ja Esa Kaihlajärvi.

Helpoin kysymys koski miesten lajia, jossa sisäratojen maailmanennätys on tällä hetkellä parempi kuin ulkoratojen ennätys. Se oli yhtä vaille kaikilla kilpailijoilla oikein.

Tuomari oli tarkka vastauksissa. Esimerkiksi Vala Flosadóttirin historialliseksi teoksi pari kilpailijaa esitti ensimmäistä islantilaisen tekemää maailmanennätystä, mutta sellaista Flosadóttir ei tehnyt vuonna 2000, jota kysymys koski.

Kysymysten tekijä Antti O. Arponen testasi kilpailun jälkeen kysymykset kahdella tunnetulla urheilutoimittajalla.

Yleisurheilun Kuvalehden päätoimittaja Antti-Pekka Sonninen vastasi Kalevan kisojen lehdistökeskuksessa kysymyksiin 20 minuutissa ja keräsi kunnioitettavat 21 pistettä. Pidempiaikaisella pohdinnalla hän olisi saattanut päästä 24-25 pisteeseen.

Televisioselostaja Bror-Erik Wallenius pohti kysymyksiä yön yli. Seuraavana aamuna hän vastasi 29 pisteen edestä. Käyttikö "Bubi" illan aikana lähdeteoksia, sitä ei tiedetä. Jos ei, niin varsinaisessa kilpailussa hän olisi varmasti taistellut palkintosijoista.

Tulokset
1.Vesa-Matti PeltolaOrimattila32,75
2.Jukka MukalaHamina26
3.Jari HakalaxTurku25,75
4.Mauri TiilikkaKotka24,75
5.Erik RelanderHelsinki24,75
6.Esa KaihlajärviJyväskylän mlk23,25
7.Timo ToivonenTurku21,75
8.Jori KomulainenEspoo21,5
9.Jyrki RepolaLohjan kunta21,5
10.Reijo HyvönenHelsinki19,5
11.Tuomas TumiTampere18,25
12.Jari HynninenTampere18,25
13.Jorma LehtikangasTuusula18
14.Vesa PirjolaMäntsälä16,5
15.Niko TuominenPerniö13,75
16.Martti HartikainenHelsinki12,75
17.Kauko PutikkaTampere9,25
18.Henri J. VuorinenTampere9,25
19.Ville Pirjola (12-v.)Mäntsälä3,25

Suomen Urheilutietäjät ry