Suomen Urheilutietäjät ry | Kilpailuarkisto

Suomen Urheilutietäjät ry

Antti O. Arposen muistokilpailu

Yleisurheilutietäjä 2017

Elinkeinotalo (alkukilpailu), Kalevan Kisojen kisatori (loppukilpailu), Seinäjoki 22.7.2017
 
tulokset | kysymykset | vastaukset | kuvat
 
Jari Hakalax on Vuoden Yleisurheilutietäjä

Minkä yleisurheilulajin olympiaedustaja oli vuonna 1952 Risto Syrjänen, joka on nimetty vuoden rakennusmestariksi 1982? Siihen ja moneen muuhun kysymykseen vastasi oikein turkulainen Jari Hakalax Kalevan kisojen kisatorilla pidetyssä Yleisurheilutietäjä-kilpailussa.

Hakalax voitti vuodesta 1994 lähtien järjestetyn kilpailun neljännen kerran. Hän kukisti 13 kysymyksen loppuottelussa jyväskyläläisen Tommi Roimelan pistein 7−4,5.

Kumpikin vastasi vuorotellen kirjallisesti ja suullisesti. Vastausaikaa oli puoli minuuttia. Hakalax johti ensimmäisen kysymyksen jälkeen 1─0,5 ja johti myös koko ajan sen jälkeen. Yhdentoista tavallisen kysymyksen jälkeen Hakalax johti 5─2,5. Mittelö huipentui kahteen vihjekysymykseen.

Ensimmäinen vihjekysymys kuului: Missä ja minä vuonna käydyt olympiakisat? Kumpikaan ei tiennyt kolmen pisteen vihjeestä. Sitä vastoin kahden pisteen vihje paljasti oikean vastauksen kummallekin: Kaksi Suomessa syntynyttä ylsi kestävyysjuoksumitalistiksi muun maan kuin Suomen edustajana.

Roimela oli ennen viimeistä kysymystä Hakalaxia kaksi ja puoli pistettä perässä. Voittaakseen Roimelan olisi pitänyt tietää oikea vastaus kolmen pisteen vihjeestä ja Hakalaxin olisi pitänyt jäädä nollille.

Kysymys kuului: Kuka suomalainen arvokisojen pistemies? 3 pisteen vihje: Hänen täyskaimansa oli vielä tämän vuoden alussa Suomen Golfliiton toiminnanjohtajana.

Roimela totesi tehtävän olevan liian vaikean eikä edes yrittänyt vastata kolmen pisteen vihjeestä. Näin Hakalax varmisti voittonsa jo ennen kahden ja yhden pisteen vihjeitä. Lopulta Hakalax tiesi oikean sukunimen mutta ei etunimeä.

Yleisurheilutietoa kannattaa päntätä

Hakalax, 53, on voittanut Yleisurheilutietäjä-kilpailun aikaisemmin vuosina 2004, 2006 ja 2013. Tämänvuotiseen koitokseen hän kertoi valmistautuneensa hyvin.

-Pänttäsin viimeiset kaksi viikkoa yleisurheilutietoa lehdistä ja netistä. Tietokilpailun järjestäjä Esa Kaihlajärvi suositteli, että ei kannattaisi päntätä, mutta minun mielestäni kannattaa. En kuitenkaan seuraa yleisurheilua jatkuvasti. Televisiosta katson vain MM-kilpailut ja olympiakisat, Hakalax kertoi.

Hakalaxilla on urheilusta valtava tietopohja, sillä hän on voittanut neljä kertaa myös urheilutiedon SM-kilpailun, jossa kysytään kaikista urheilumuodoista. Hän on menestynyt myös yleistietokilpailuissa.

Finaalipaikoista äärimmäisen kova kamppailu

Yleisurheilutietäjä-kilpailussa oli kaksi osaa: kirjallinen 40 kysymyksen alkukilpailu ja alkukilpailun kahden parhaan välinen loppuottelu. Hakalax oli haka myös alkukilpailussa. Hän sai 40 mahdollisesta pisteestä 23,25. Roimela oli kakkonen 20,5 pisteellä.

Helsinkiläinen Ilkka Palomäki ja iiläinen Pertti Huovinen jäivät äärimmäisen tasaisessa kamppailussa finaalista puolen pisteen päähän. Kolme seuraavaa hävisivät finaalipaikan 1,25 pisteellä ja kahdeksanneksi sijoittunut viime vuoden mestari Joni Jäntti hänkin vain puolellatoista pisteellä.

Puolitoista tuntia kestäneessä alkukilpailussa oli vain kaksi asiaa, joita kukaan ei tiennyt. Missä kaupungissa käytiin viimeinen Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välinen yleisurheilumaaottelu 1985? Vastauksista löytyi peräti kahdeksan eri kaupunkia, mutta ei oikeaa.

Missä kahdessa yleisurheilulajissa on voittanut SM-kultaa Ifeoma Kulmala, joka on yltänyt rugbyssa maajoukkuepelaajaksi sekä Suomen mestariksi Helsingin Rugby Clubissa 2015 ja 2016 sekä jalkapallossa naisten liigan erotuomariksi? Moni tiesi, että toinen laji on 4 x 400 metrin viestinjuoksu, mutta toista ei tiennyt kukaan.

 
Yleisurheilutietäjä 2017: Tommi Roimela, Jari Hakalax, Ilkka Palomäki
 
Alkukilpailu (max 40)
1. Jari Hakalax Turku 23,25  
2. Tommi Roimela Jyväskylä 20,5  
3. Ilkka Palomäki Helsinki 20 Jokeri oikein
4. Pertti Huovinen Ii 20  
5. Tuomas Tumi Tampere 19,25 jokeri oikein
6. Jukka Moisio Turku 19,25 jokeri -6
7. Jukka Mukala Hamina 19,25 jokeri +16
8. Joni Jäntti Savonlinna 19  
9. Jori Komulainen Espoo 17,5  
10. Markku Virtanen Kotka 10,75  
11. Sauli Kohtala Hausjärvi 9,5  
12. Jorma Lehtikangas Tuusula 9,25  
 
Loppuottelu
Hakalax–Roimela 7–4,5

Suomen Urheilutietäjät ry