Suomen Urheilutietäjät ry | Kilpailuarkisto

Suomen Urheilutietäjät ry

Urheilutiedon SM-joukkuekilpailu 2019

Asukastalo Lava, Helsinki 26.10.2019
 
tulokset | kysymykset | vastaukset
 

Kunkin kysymyksen maksimipistemäärä on 2, joten kilpailun maksimipistemäärä on 200. Alakohtia sisältävien kysymysten alakohdissa jaetaan osapisteitä siten, että yhden kysymyksen alakohtien yhteenlaskettu maksimipistemäärä on 2.

Vastaukseen ei saa sisällyttää nimiä tms. enempää kuin on kysymyksestä ilmenevä oikea määrä. Miinuspisteitä ei missään kohdassa jaeta.

Kysymykset koskevat yleistä sarjaa (miehiä ja/tai naisia) eivätkä juniori-, veteraani- tai vammaisurheilua, ellei kysymyksestä muuta ilmene. Olympiakisoilla tarkoitetaan varsinaisia olympiakisoja (ei esimerkiksi työläis- tai shakkiolympialaisia eikä paralympialaisia) mukaan lukien välikisat 1906. Arvokisoilla tarkoitetaan olympia-, MM- ja EM-kilpailuja.

Henkilöiden nimissä edellytetään sekä etu- että sukunimen mainitsemista, ellei toisin mainita. Jos etunimi puuttuu tai on väärä, saa vastauksesta puolet täysin oikean vastauksen tuomasta pistemäärästä.

Seuroista tai liitoista on syytä kertoa koko nimi, josta saa toki jättää pois ry- tai vastaavan liitteen. Vakiintunut lyhenne tai vastaava voi silti riittää täyteen pistemäärään.

Kysymykset: Team Tavastia
ERÄ 1
 
1.Minkä urheilumuodon ensimmäisen
a) Suomen mestaruuden voitti Kaj Englund
b) henkilökohtaisen Suomen mestaruuden voitti Leopold Rökman?
 
2.Minkä epäitsenäisen alueen ainoa ulkoratayleisurheilun MM-mitalisti on moukaripronssia 1999 heittänyt Lisa Misipeka?
 
3.Mitä seuraa sittemmin urheiluselostajana tunnettu Antero Viherkenttä edusti, kun hänet valittiin vuoden pesäpallolukkariksi 1959?
 
4.Ketkä neljä pelaajaa olivat tuomassa Suomen yhä ainoaa MM-squashmitalia – miesten joukkuepronssia Espoosta 1991?
 
5.Mikä oli ensimmäinen maa, jonka Suomi voitti jalkapallon
a) MM-karsintaottelussa
b) EM-karsintaottelussa?
 
6.Kuka on kirjoittanut koripalloaiheisen kirjan
a) Dettmann ja johtamisen taito (2015)
b) Petteri Koponen – Malmin jääräpää (2017)?
 
7.Ketkä neljä naista ovat otelleet vähintään 7000 pistettä yleisurheilun seitsenottelussa?
 
8.Mitä maata vastaan Suomen maajoukkue pelasi vieraskentällä tasapelin
a) 73–73 miesten koripallossa 19.5.1975
b) 2–2 naisten lentopallossa 9.8.2018?
 
9.Mikä seura ylsi yhä ennätyksellisesti 29 peräkkäisenä kautena pudotuspeleihin NHL:ssä 1968– 96?
 
10.Mikä kaupunki sai alkuaan isännöitäväkseen ulkoratayleisurheilun MM-kisat
a) 1997
b) 2005?
 
11.Mitkä kaksi nimeä ovat Suomen lipunkantajien kutsumaetunimiä sekä kesä- että talviolympiakisojen avajaismarssista?
 
12.Mitkä kaksi seuraa voittivat 1800-luvulla Englannin jalkapallossa tuplamestaruuden eli samana vuonna sekä liigan että cupin?
 
13.Kuka arvokisoissa ilman yksilömitalia jäänyt mies tuli 43,6 sekunnin johdossa ensimmäiseen vaihtoon MM-hiihtojen 4 x 10 km:llä 1991 ja oli näin keskeisesti auttamassa Norjaa voittoon 1.51,8 minuutin erolla kakkoseen?
 
14.Ketkä neljä muodostivat Roomassa 1960 Suomen yhä ainoan olympiakisoissa uintiviestifinaaliin yltäneen joukkueen?
 
15.Kuka on Euroopan jalkapalloliiton UEFAn puheenjohtaja?
 
16.Kuka jääkiekkoilija
a) oli talviolympiakisahistorian ensimmäinen dopingkäryäjä jäätyään kiinni efedriinistä Sapporossa 1972
b) jäi kiinni dopingtestissä kodeiinista Innsbruckin olympiakisoissa 1976?
 
17.Kenen myöhemmän Euroopan mestarin kanssa on voittanut SM-kultaa Virpi Kunnas?
 
18.Mikä maa voitti Suomen lentopallon miesten EM-kisoissa vuonna 2007
a) välierässä
b) pronssiottelussa?
Samaa maata ei saa tarjota molempiin kohtiin, mutta a-kohdan oikea maa b:ssä antaa 0,5 pistettä samoin kuin päinvastainen merkintä.
 
19.Mikä yleisurheilun ensimmäisen Euroopan cupin naisten finaalissa 1965 mukana ollut maa nähtiin samassa kilvassa miesten ylimmän tason finaalissa vasta 2004?
 
20.Kuka suomalaispelaaja valittiin Kansainvälisen jääkiekkoliiton Hall of Fameen ensimmäisessä nimeämisessä 1997?
 
ERÄ 2
 
21.Mikä oli vuonna 1977 pelattujen jalkapallon ensimmäisten alle 20-vuotiaiden sarjan MM-kisojen
a) isäntämaa
b) mestari?
 
22.Montako jalkaa on
a) pöytätennispöydän pituus
b) sulkapallokentän pituus?
Kumpikin vastaus on kokonaisluku, eikä vastaukseen saa sisällyttää murtolukuja. A-kohdassa yhden jalan virheellä saa yhden pisteen. B-kohdassa täyden pisteen saa alle 5 prosentin virheestä ja puoli pistettä vielä, jos virhettä on 10 prosenttia.
 
23.Kuka ruotsalainen pelasi sekä jääpallon ensimmäisten MM-kisojen pronssijoukkueessa 1957 että jalkapallon MM-kisojen hopeajoukkueessa 1958?
 
24.Kuka
a) sveitsiläinen
b) itävaltalainen
nainen on saavuttanut maastohiihdossa henkilökohtaisen arvokisamitalin?
 
25.Mikä oli ensimmäinen yhdysvaltalainen kaupunki, jonka seura voitti jääkiekon Stanley Cupin?
 
26.Mikä on Viipurin ohella toinen kaupunki, jossa on aikoinaan järjestetty Kalevan kisat ennen toista maailmansotaa muttei sen jälkeen?
 
27.Kuka urheilija muodosti "naisjoukkueen", kun Suomi on viimeksi lähettänyt vain yhden naiskilpailijan
a) ulkoratojen EM-yleisurheiluun
b) olympiayleisurheiluun?
 
28.Mikä on viimeisin kesäolympiakisat isännöinyt kaupunki, joka ei järjestänyt samana vuonna kesäparalympialaisia?
 
29.Ketkä neljä suomalaista ovat saavuttaneet ainakin yhden henkilökohtaisen MM-mitalin nykyaikaisessa viisiottelussa?
 
30.Kuka NHL:ään numerolla 1 varattu jääkiekkoilija on pelannut lajiaan myös SM-liigassa?
 
31.Kuka jo tuolloin moninkertainen taitoluistelun Suomen mestari esiintyy taitoluistelijana Hannu Lemisen ohjaamassa elokuvassa Täysosuma vuonna 1941?
 
32.Minkä urheilumuodon ainoa ruotsalainen henkilökohtainen olympiavoittaja on Johan Harmenberg?
 
33.Yleisurheilun Maailmankisoissa Helsingissä oli kuudella ensimmäisellä kerralla (1959, 1961, 1963, 1965, 1967 ja 1969) ohjelmassa yhteensä vain kolme naisten kilpailua. Ketkä kaksi olivat noiden kilpailujen voittajat?
 
34.Kuka suomalainen voitti pistepörssin tyttöjen jääkiekon 18-vuotiaiden sarjan MM-kisoissa Japanissa 2019?
 
35.Missä kaupungissa ja minä vuonna olympiakisojen avajaisten ohjelmaan kuului ensimmäisen kerran toimitsijavala?
 
36.Kuka on ollut Aino-Kaisa Saarisesta kertovan näytelmän Tahto
a) käsikirjoittaja
b) pääosassa Helsingin kaupunginteatterin esityksissä?
 
37.Ketkä kaksi miespikaluistelijaa ovat saavuttaneet kuusi olympiamitalia, joista yksikään ei ole kultainen?
 
38.Kuka suomalainen miesjääkiekkoilija ei pelannut koskaan MM-kisoissa, vaikka oli mukana olympiaturnauksissa
a) 1984 ja 1988
b) 2002 ja 2006?
 
39.Mikä seura on yltänyt miesten jalkapallossa UEFAn mestarien cupin/liigan loppuotteluun muttei koskaan maansa mestaruuteen?
 
40.Kuka oli pituushyppääjä, jonka kylkeen Tero Pitkämäen heittämä keihäs osui Roomassa kultaisen liigan kilpailussa 13.7.2007?
 
ERÄ 3
 
41.Kuka on viimeisin ruotsalainen olympia- tai MM-mitalisti
a) mäkihypyssä
b) yhdistetyssä hiihdossa?
 
42.Kuka presidentti on avannut sekä kesä- että talviolympiakisat?
 
43.Kuka ruotsalainen ylsi jo 1950-luvulla kautta aikain ensimmäiseksi pohjoismaalaiseksi tenniksen Grand Slam -turnauksen miesten kaksinpelimestariksi?
 
44.Mistä kahdesta maasta Suomen, Ruotsin, Norjan ja kahdella edustajalla mukana olleen Saksan lisäksi oli kilpailija tai kilpailijoita sittemmin MM-arvon saaneissa hiihtolajien kongressikisoissa Lahdessa 1926?
 
45.Mikä talli on ajattanut F1-autoilun MM-sarjassa tänä vuonna vain ei-eurooppalaisia kilpakuljettajia?
 
46.Kuka on samassa miesten jalkapallon MM-loppuottelussa tullut kentälle vaihtopelaajana, tehnyt maalin ja vaihdettu pois ennen loppua?
 
47.Mikä oli sukunimi filippiiniläisillä nyrkkeilijöillä, joista isä saavutti olympiakisoissa pronssia 1932 ja poika hopeaa 1964?
 
48.Kuka muun muassa SVUL:n ja Suomen Olympiakomitean puheenjohtajana toiminut mies oli tunnetun toimittajan Eeva Lennonin isä?
 
49.Missä urheilumuodossa on yltänyt arvokisamital(e)ille
a) Suomea edustaen Canberrassa 29.1.1973 syntynyt Paul Luoma
b) muuta maata kuin Suomea edustaen Saarijärvellä 8.12.1962 syntynyt Markku Slawyk?
 
50.Mikä oli ensimmäinen useamman kuin yhden NHL:ssä kiekkoilleen suomalaisen sukunimi? Kyseiset pelaajat eivät olleet sukua toisilleen.
 
51.Mitä maata edusti ensimmäinen ei-ranskalainen pyöräilyn Ranskan ympäriajon voittaja?
 
52.Kuka oli Jukolan viestin yhteydessä 1951–77 suunnistetun henkilökohtaisen Venlojen juoksun viimeinen voittaja ja samalla ainoa ulkomaalainen voittaja?
 
53.Ketkä ovat ne kaksi MM-kisoissa ilman kultaa jäänyttä mutta olympiakultaa voittanutta kuuluisaa ulkomaalaista jalkapalloilijaa, joiden sukunimet mainitaan Jukka Virtasen sanoittamassa ja Dannyn vuonna 1970 levyttämässä laulussa Meillä potkii hyvin?
 
54.Minkä koripallossa NBA-mestariksi tilastoidun seuran toiminta on loppunut kokonaan? Vastaukseksi ei siis kelpaa nykyisin liigassa pelaava seura, joka on voittanut mestaruuden muulla kuin nykyisellä nimellään. Haettu seura voitti mestaruuden Basketball Association of American aikana 1948, ja samanniminen mutta eri seura on nähty NBA:ssa myöhemminkin.
 
55.Mikä Ruotsin kaupunki on järjestänyt uinnin 50 metrin radan Euroopan mestaruuskilpailut (vuonna 1977)?
 
56.Minkä urheilumuodon ensimmäinen Suomen naisten maajoukkueen kapteeni on ollut Marketta Hartikka?
 
57.Mikä tuolloin vielä epäitsenäinen Amerikan maanosan valtio lähetti Helsingin olympiakisoihin 1952 vain kaksi urheilijaa, jotka molemmat saavuttivat pronssimitalin?
 
58.Minkä urheilumuodon suomalaisen lajiliiton päävalmentajana 1980-luvulla toimi samassa urheilumuodossa aiemmin kolme MM-kultaa saavuttanut puolalainen Grzegorz Śledziewski?
 
59.Kuka oli
a) kakkonen, kun Kalle Palander saavutti ensimmäisenä suomalaisena "normaalin" alppihiihdon arvokisamitalin, pujottelun MM-kullan 1999
b) voittaja, kun Tanja Poutiainen saavutti Suomen yhä ainoan "normaalin" alppihiihdon olympiamitalin, suurpujottelun hopean 2006?
 
60.Minkä urheilumuodon kansainvälisen liiton pääsihteerinä Yrjö Sarahete toimi 1963–97?
 
ERÄ 4
 
61.Kuka suomalainen on saavuttanut olympiaurheilun MM-kullan kaupungissa, joka ollut rengasvalmistaja Michelinin kotipaikka yhtiön koko toiminta-ajan eli vuodesta 1889?
 
62.Kenen kuulun muusikon tytär Jessica oli Yhdysvaltojen varaedustajana kouluratsastuksessa olympiakisoissa 2012?
 
63.Kuka
a) on vastustajan kaatamisellaan aiheuttanut ulkoratayleisurheilun aitajuoksufinaalin uusimisen päivää myöhemmin
b) voitti tuolloin sekä alkuperäisen juoksun että ilman a-kohdan juoksijaa käydyn uusinnan?
 
64.Kuka on voittanut Keski-Euroopan mäkiviikon vähintään 100 pisteen erolla kakkoseen?
 
65.Missä kaupungissa on järjestetty Décastar-niminen yleisurheilun moniottelukilpailu 1976, 1978, 1984 ja vuosittain kaudesta 1986?
 
66.Kuka suomalainen on esiintynyt maastohiihdon MM-kultakilpansa jälkeen kisa-alueella saamelaisasussa ja neljän tuulen lakissa?
 
67.Minkä joukkuepelin SM-mitalijoukkue on ollut
a) oululainen Johtotähdet
b) porilainen Lepakot
c) helsinkiläinen Pussin Tiristäjät
d) helsinkiläinen Top Gun?
 
68.Kuka suomalainen voitti yksilökullan urheilumuotonsa ensimmäisissä EM-kisoissa Itävallan Reuttessa 1968?
 
69.Mika Kulju ja Kristian Sundqvist tekivät Ajatus Kirjojen vuonna 2002 julkaiseman Salibandykirjan, mutta ketkä kaksi tekivät Auditoriumin vuoden 2015 julkaisun Salibandykirja – jumppasaleista jumbotroneille?
 
70.Missä urheilumuodossa saavutti
a) SM-kultaa Kosti Waldstedt – myöhempi Vasa sekä keskusrikospoliisin ensimmäinen päällikkö 1955–65
b) SM-mitaleja Mikko Paatero – poliisiylijohtaja 2008–15?
 
71.Kuka
a) suomalainen ralliautoilun MM-osakilpailuvoittajaksi yltänyt ajaja on kuollut ulkomailla Korsikan rallissa 1986 menehtyneen Henri Toivosen lisäksi
b) ulkomainen ralliautoilun MM-osakilpailuvoittajaksi yltänyt kartanlukija on kuollut Suomessa?
 
72.Kuka
a) vuonna 2019 kuollut taiteilija oli suunnitellut Helsingin kesän 1971 EM-yleisurheilun juhlarahan
b) yleisurheilun olympiavoittaja oli aiheena vuonna 2019 kuolleen Maija Nuotion tekemässä patsaassa, joka paljastettiin 1978?
 
73.Kuka suomalainen olympiamitalisti on toiminut 2010-luvulla jalkapallon kotimaisen tuolloisen liigaseuran myyntipäällikkönä, golfkentän toimitusjohtajana ja raviradan toiminnanjohtajana?
 
74.Kuka suomalainen tunnetun urheilutietäjän täyskaima voitti ensimmäisen palkinnon ja ison kultamitalin olympiafilatelian juhlanäyttelyssä Ateenassa 1996?
 
75.Kuka tenniksen Grand Slam -turnausten moninkertainen mestari avioitui vuonna 2014 Julija Lemigovan kanssa, joka oli valittu Miss Neuvostoliitoksi 1990 ja Miss Universum -kilvan toiseksi perintöprinsessaksi 1991?
 
76.Timo Mäkinen voitti tunnetusti Jyväskylän Suurajot 1967, vaikka joutui ajamaan Ouninpohjan erikoiskoetta Minin konepelti auki, mutta mikä oli nimeltään erikoiskoe, jota Kalle Rovanperä ajoi Suomen MM-rallissa 2018 samoin etumoottorisen Škoda Fabian konepelti auki?
 
77.Kuka suomalainen olympiakisojen pistesijaurheilija on työskennellyt autonvalmistaja Rolls-Roycen muotoilijana vuodesta 2017?
 
78.Millä kahdella moottoripyörämerkillä suomalaiset ovat ajaneet trialin MM-kultaa?
 
79.Kuka on saavuttanut naisten golfissa LPGA-järjestön tunnustaman Super Career Grand Slamin?
 
80.Kuka on voittanut useimmin Stanley Cupin niistä jääkiekkoilijoista, joiden mestaruuksista yksikään ei ole tullut Montreal Canadiensissa?
 
ERÄ 5
 
81.Mitä maata edusti MM-yleisurheilussa Dohassa urheilija, jonka sukunimi on
a) Kissa
b) Koala?
 
82.Mitä maata on edustanut snookerin miesten MM-kilvan historian eli vuosien 1927–2019 ainoa sellainen loppuottelija, jonka kotimaa ei ole koskaan ollut (brittiläisen) kansainyhteisön jäsen?
 
83.Ketkä kaksi koripalloilijaa ovat voittaneet samana vuonna sekä miesten maailmanmestaruuden että NBA-mestaruuden?
 
84.Mikä seura on kuluva kausi mukaan lukien pelannut eniten kausia miesten jalkapallon
a) Bundesliigassa, joka aloitettiin (Länsi-)Saksassa kaudella 1963/64
b) Ranskan pääsarjassa, joka aloitettiin kaudella 1932/33?
 
85.Kuka naisampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisen ohella on voittanut ainoan maailmanmestaruutensa Hanty-Mansijskissa sekä maailmancupin, mutta jäänyt olympiakisojen yksilökilpailuissa parhaimmillaan kuudenneksi?
 
86.Mitkä kaksi nykyisin ilman merirajaa olevaa maata ovat yltäneet jalkapallossa Afrikan miesten mestariksi?
 
87.Ketkä kaksi suomalaista ovat olympiavoittajia vain muiden "siivellä", eli heillä ei ole kultamitalia sellaisesta kilvasta, jonka lopputuloksiin heidän suorituksensa on laskettu?
 
88.Ketkä kaksi suomalaista ovat pelanneet jalkapallossa yli 50 miesten A-maaottelua mutta eivät yhtään ottelua Suomen pääsarjassa?
 
89.Kuka on viimeisin pelaaja, joka on voittanut tenniksessä Grand Slamin eli samana vuonna kaikkien GS-turnausten kaksin-, nelin- tai sekanelinpelit?
 
90.Suomalaiset saavuttivat ennen toista maailmansotaa kesäolympialaisten henkilökohtaisissa kilpailuissa yhteensä 50 hopeamitalia, joista 48 tuli yleisurheilusta tai painista. Ketkä kaksi toivat muiden urheilumuotojen hopeamitalit?
 
91.Mikä seura on pudonnut miesten jalkapallossa mestaruuden puolustajana
a) Englannin pääsarjasta
b) (Länsi-)Saksan Bundesliigasta?
 
92.Mitkä kaksi lajia lisättiin naisten ulkoratayleisurheilun moniotteluun, kun viisiottelu korvattiin seitsenottelulla olympiakisojen 1980 jälkeen?
 
93.Mainitse kaksi jalkapallon miespuolista MM-mitalistia, joiden sukunimet peräkkäin kirjoittamalla saadaan juustolajin nimi.
 
94.Kenen viime vuosina Suomen miesten A-maajoukkueessa pelanneen jalkapalloilijan
a) isoäiti esitti yhtä pääosaa elokuvissa Lasisydän (ohjaus Matti Kassila, valmistunut 1959) ja Takiaispallo (ohjaus Veli-Matti Saikkonen, valmistunut 1970)
b) veli esitti yhtä pääosaa elokuvassa Raja 1918 (ohjaus Lauri Törhönen, valmistunut 2007)?
 
95.Mikä seura on pelannut miesten suomalaisessa pääsarjassa sekä "oikeaa" jalkapalloa että
a) amerikkalaista jalkapalloa
b) pesäpalloa?
 
96.Kuka suomalainen miespuolinen arvokisajääkiekkoilija on saanut erään lempinimistään Täällä Pohjantähden alla -kirjasarjan naispuolisen hahmon perusteella?
 
97.Mikä seura on voittanut jalkapallon miesten Suomen mestaruuden – tosin ilmeisesti vain epävirallisen – sen jälkeen, kun oli jo pelannut viimeisen kautensa maamme pääsarjassa?
 
98.Kuka suomalainen voitti 2018 StarCraft II -pelin maailmanmestaruuden ensimmäisenä ei-eteläkorealaisena?
 
99.Missä Juice Leskisen kappaleessa esiintyy peräkkäin kahden sekä jalkapallossa että jääkiekossa Suomen mestariksi yltäneen seuran nimi?
 
100.Kuka
a) suomalainen olympiaurheilija oli ensisijainen ohjaaja vuonna 2007 valmistuneessa elokuvassa, jossa Olli Ikonen esitti erästä toista suomalaista olympiaurheilijaa
b) oli kyseinen Ikosen esittämä henkilö?
 
JOKERI
  Tasapistetilanteissa sijoittuu paremmin joukkue, jonka vastaus on lähempänä oikeaa.
Mikä oli länsisaksalainen Harald Norpothin voittoaika 5000 metrin juoksussa yleisurheilun Euroopan cupin finaalissa Kiovassa 1967?

Suomen Urheilutietäjät ry