Suomen Urheilutietäjät ry

Helge Nygrénin muistokilpailu

Urheilutiedon SM-kilpailu 2001

Suomen Urheilutietäjät ry
Etusivu
Kilpailuarkisto
Ravintola High Light (Fredrikinkatu 42), Helsinki 31.3.2001
 
tulokset | kysymykset | vastaukset

Suomen Urheilulehden järjestämä urheilutiedon SM-kisa 2001 käytiin lauantaina 31. maaliskuuta Helsingissä. Kilpailijat joutuivat kolmen tunnin aikana vastaamaan kirjallisesti sataan kysymykseen, mutta aiemmasta poiketen kysymykset jaettiin 25 kysymyksen nipuissa, joista kuhunkin vastaamiseen sai käyttää 45 minuuttia. Näin kilpailun aikana saatiin laskettua myös väliaikatilanteita. Kilpailun kysymykset olivat Vesa-Matti Peltolan, Antti O. Arposen ja Reijo Laaksosen laatimia. Osallistujia oli kaikkiaan 55.

Turkulainen Timo Toivonen pysyi edelleen voittoputkessa, joka on kestänyt vuodesta 1997 saakka yhdellä poikkeuksella: vuonna 1998 paras oli haminalainen Jukka Mukala, joka tällä kertaa joutui tyytymään kolmossijaan. Timo Toivosen pahin uhkaaja oli vuoden 2000 tapaan lemiläinen Timo Buuri, joka kovasta loppukiristään huolimatta jäi kaimastaan 1,5 pisteen päähän. Kärkikolmikossa viimeiselle neljännekselle saakka roikkunut karstulalainen Mikko Helminen hyytyi lopulta kuudenneksi jouduttuaan päästämään edelleen Turun kakkosmiehen Jari Hakalaxin ja forssalaisen Harri Honkalan. Timo Toivonen nujersi muut vahvalla alullaan: 24,25 pistettä 25 mahdollisesta ensimmäisellä neljänneksellä. Muut neljännekset tuottivat Toivoselle 20,75, 22 ja 11.5 pistettä.

Parhaana tulokkaana palkittiin Markku Virtanen.

Tulokset
   yht 1 2 3 4
1.Timo Toivonen Turku78,5 24,25 20,75 22 11,5
2.Timo Buuri Lemi77 20 18 21 18
3.Jukka Mukala Hamina73,75 22,5 19,75 18 13,5
4.Jari Hakalax Turku71 18,5 18,25 20,75 13,5
5.Harri Honkala Forssa70,75 19 17,75 20 14
6.Mikko Helminen Karstula67,75 20,5 18,75 19 9,5
7.Erik Relander Helsinki67 17,25 17,5 18,75 13,5
8.Mikko Alin Lahti62 16,75 18 17,25 10
9.Jorma Lehtikangas Tuusula61,75 16,75 18,25 15,75 11
10.Markku Puhakka Pori60,75 19,5 14,75 18 8,5
11.Reijo Syrjäsalo Seinäjoki57,5 18,75 14 15,25 9,5
12.Mikko Pitkänen Oulu56,5 18,5 13,5 12 12,5
13.Jussi Malm Tampere54,5 14,75 12,75 15 12
14.Jari Hynninen Tampere54,25 15,25 14 14,5 10,5
15.Kalevi Laiho Rovaniemi53,25 13,75 13 15,5 11
16.Niko Jokinen Tampere50,5 16 11,5 14 9
 Jori Komulainen Espoo50,5 13,5 14 14 9
18.Niko Tuominen Perniö50 15,25 13,25 11 10,5
19.Petri Maskonen Joensuu49,5 14,5 13,75 14,25 7
20.Jari Henttonen Helsinki49,25 15 12,25 13 9
21.Kim From Vantaa47,75 14,25 10,75 14,25 8,5
22.Markku Virtanen Kotka47,5 14,75 11,25 13,75 7,75
23.Reijo Hyvönen Helsinki47,25 16,5 11,25 12,5 7
24.Petri Kettunen Helsinki45,5 15,5 11,75 10,25 8
25.Lasse Nevanperä Ulvila45,25 9,75 12,75 10,75 12
26.Leif Ekholm Helsinki44,75 13,5 9 13,75 8,5
27.Peter Borg Helsinki44,5 13,75 11,25 10 9,5
 Tommi Tikka Helsinki44,5 16,25 9,25 10,5 8,5
29.Juha-Pekka Sihvonen Helsinki43,75 13 14,75 9 7
30.Jyrki Paukku Helsinki42,5 13,5 12,75 8,75 7,5
31.Mika Rannikko Salo42,25 11,25 9,75 12,25 9
32.Manu Rikkonen Helsinki41,75 12 12,25 10 7,5
33.Arto Kontio Tuusula41,5 13 11,75 8,25 8,5
 Tuomas Tumi Tampere41,5 15,5 9,75 10,25 6
35.Ilpo Jousimaa Hyvinkää39,75 10,25 9,75 12,75 7
36.Urpo Rantanen Espoo39,5 13,25 9,75 10,5 6
37.Raimo Jouskari Vantaa37,75 9,25 10 10 8,5
38.Timo Hirvola Lapinjärvi36,75 12,5 9 9,75 5,5
39.Juha Buuri Lemi36,25 10,25 10 10 6
40.Vesa Pirjola Mäntsälä35,5 11,75 7,75 11 5
41.Roni Grén Tampere34,5 11,5 7,5 11 4,5
42.Alpo Kemppainen Tuusula33,5 10,25 10 9,75 3,5
43.Esa Laine Salo33,25 9,75 9,5 11,5 2,5
44.Pasi Toikkanen Helsinki33 12,25 8,25 6,5 6
45.Sauli Töyrymäki Joensuu32,25 10 9,75 10,5 2
46.Henri J. Vuorinen Tampere32 7,75 8,5 9,25 6,5
47.Kari Ylimäki Teuva31,25 9,5 9,5 9,75 2,5
48.Vesa Nisonen Lappeenranta29,5 11 7,5 5,5 5,5
49.Oiva Hannula Helsinki29,25 10,25 5,25 8,25 5,5
 Nils Jansson Tammisaari29,25 8,25 3,75 9,25 8
 Kauko Putikka Tampere29,25 7,75 9,75 6,25 5,5
52.Pekka Köli Helsinki26,75 8,75 6,5 8,5 3
53.Tino Turunen Helsinki18 6,5 7,25 2,75 1,5
54.Antti Punkka Lappeenranta17,75 6,75 4,75 3,25 3
55.Matti Toivonen Helsinki16,5 5,25 4,25 4,5 2,5

Suomen Urheilutietäjät ry