Alkukilpailu
Kysymykset koskevat yleistä sarjaa ja ulkoratoja, ellei toisin mainita. Kaikki tehtävät liittyvät tavalla
tai toisella yleisurheiluun.
Olympiakysymykset liittyvät varsinaisiin olympiakisoihin (eivät esim. työläisolympialaisiin) mukaan
lukien välikisat 1906. Arvokisoilla tarkoitetaan olympia-, MM- sekä EM-kisoja ja - ellei muuta mainita -
vain täyden ohjelman arvokilpailuja (ei esimerkiksi MM- ja EM-maastojuoksuja). Vastaava rajaus
täyden ohjelman kisoihin koskee myös kysymyksiä, joissa esiintyvät "vain" MM- tai EM-lyhenteet.
Kussakin kysymyksessä oikea vastaus antaa 1 pisteen. Jos kysymys sisältää kaksi alakohtaa
tai siinä kysytään kahta nimeä tms., kumpikin osa on 0,5 pisteen arvoinen; neljän osan tapauksessa
vastaava arvo on 0,25 pistettä. Vastaukseen ei saa sisällyttää nimiä tms. enempää, kuin on
kysymyksessä mainittu oikea määrä.
Henkilöiden nimissä edellytetään sekä etu- että sukunimen mainitsemista, ellei tehtävässä muuta
ilmoiteta. Oikea sukunimi tuo puolet kohdan antamasta pistemäärästä. Nimien kirjoitusasuissa ei olla
pikkutarkkoja.
Tähdellä (*) merkityissä kysymyksissä ei saa taktikoida tarjoamalla samaa vastausta useampaan
kuin yhteen kohtaan.
Vastausaikaa oli puolitoista tuntia.
1. Kenen Helsingin kisojen maailmanmestarin 2005 morsian oli 4.1.2005 harjoituksissa menehtynyt
juniorien maailmanmestari Alem Techale?
2. Mikä kaupunki isännöi kilpailun, jossa "juoksijoiden kuningas" Paavo Nurmi suoritti pisimmän
kilpajuoksunsa?
3.Missä lajissa edusti Suomea Ruotsi-otteluissa 1995 ja 1998-2000 Ariel Mäki-Soini, joka oli ollut
välillä rullatuolissa ruuasta saadun yersinia-bakteerin aiheuttaman nivelreuman takia?
4. Kuka suomalainen on saavuttanut sellaisena vuonna, jona ei osallistunut Kalevan kisoihin,
yleisurheilun a) olympiakultaa toisen maailmansodan jälkeen b) MM-kultaa?
5. Kuka Havaijin Ironman-triathlonin kärkikymmenikköön yltänyt mies on juossut maratonin SM-
pronssia 2005 ja SM-maaston pitkän matkan joukkuekultaa 2006?
6. Kuka maailmanmestari Helsingistä 2005 oli ollut olympiakisojen 7-ottelun 14:s 2004?
7. Ketkä kaksi suomalaista ovat yltäneet juniorien MM-mitalille maastojuoksussa?
8.* Minkä arvokisalajin maailmantilaston ykkönen v. 2005 oli australialainen a) Paul Burgess b)
Nathan Deakes?
9. David Miller teki Sebastian Coesta v. 1992 ilmestyneen kirjan, jonka nimi oli sama kuin Bruce
Springsteenin läpimurtoalbumin nimikappaleen vuodelta 1975 - siis mikä?
10. Kuka on toistaiseksi viimeisenä muun kuin mustan rodun edustajana juossut miesten 10 000 m:n
olympia- tai MM-kultaa?
11. Minkä niminen oli vuosina 1974-90 ilmestynyt Yleisurheilun Kuvalehden edeltäjälehti?
12. Missä yleisurheilulajissa Suomella ei ollut yhtään olympiaedustajaa Helsingissä 1952?
13. Mitkä neljä maata saivat ulkoratayleisurheilun täyden ohjelman MM-kisojen historian ensimmäisen
kultamitalinsa Helsingissä 2005?
14. Ketkä kaksi suomalaisnaista ovat sijoittuneet neljänneksi MM-hallikisoissa?
15. Mikä nimi on ollut olympiakisojen pika-aidoissa sekä miesvoittajan etunimi että naisvoittajan
sukunimi?
16. Millä toisella matkalla 4x300 m:n lisäksi Mari Järvenpää juoksi SM-hallikultaa 2006?
17. Minä kahtena vuonna yleisurheilun MM-kisat ovat päättyneet syyskuussa?
18.* Kenen suomalaisen Helsingin MM-kisaedustajan 2005 etunimikaima voitti samoissa kisoissa
kultaa a) henkilökohtaisessa lajissa b) viestissä?
19. Missä lajissa oli v. 1994 Kalevan kisojen 4:s ja viimeinen Aino-Kaisa Saarinen - hiihdon
parisprintin olympiapronssimitalisti 2006?
20. Ketkä täyskaimat (sukunimi ja kutsumaetunimi sama): olympiakisoissa 1960 toiselle pronssi 400
m:llä ja ja 4:s sija 4x400 m:llä, toiselle pronssi 4x400 m:llä?
21. Kuka takavuosien arvokisayleisurheilija on kirjoittanut astrologiset kirjat Valon ja värien vuosi 2005
sekä Astrologiaa muutosten vuodelle 2006?
22. Kuinka moni Neuvostoliiton tai sen perillismaiden edustaja on voittanut miesten kolmiloikan
arvokisakultaa?
23. Missä lajissa on yltänyt juniorien arvokisamitalille a) Johannes Kerälä b) Annu Montell c) Veera
Oksanen d) Jouni Törrönen?
24. Minkä arvonimen ovat saaneet Suomen presidenteiltä Jukka Uunila (Suomen Urheiluliiton
puheenjohtaja 1965-74) ja Yrjö Kokko (SUL:n puheenjohtaja 1975-76?
25. Kuka on tehnyt kirjan Joutavan juoksun jäljillä - kestävyysjuoksun varhaisvaiheet Suomessa
(painettu 2005, kirjan esipuheessa vuosi 2006)?
26. Minkä maan yleisurheiluliiton keihäänheittovalmentajana Esa Utriainen toimii?
27. Millä sukunimellä a) oli EM-kisojen 1500 m:n pistesijalla v. 1938 suomalainen, joka oli syntynyt
Sundqvist-nimisenä 1908 b) tuli tunnetuksi Urho Kekkosen henkilääkärinä mies, joka oli alkuperäisellä
Söderman-sukunimellään ollut 800 m:n SM-pronssilla 1933?
28. Ketkä kaksi SUL:n puheenjohtajaehdokasta vuodelta 2005 olivat aiemmin yhdessä
saavuttamassa SM-viestinjuoksumitaleja?
29. Kuka suomalaisyleisurheilija on vienyt olympiakullan 25.9. - samalla päivämäärällä, jona
keihäsvoittaja Tapio Rautavaara kuoli?
30. Keiden kahden suomalaisen olympiamitaliyleisurheilijan sukunimikaima on ajanut F1-autoilun MM-
sarjassa?
31. Kuka suomalainen olympiayleisurheilija oli Yleisradion Tänään iltapäivällä -ohjelman kehittäjä ja
pitkäaikainen toimituspäällikkö?
32. Kuka suomalaisyleisurheilija sai SVUL:n välityksellä olympialaisten 1924 jälkeen
amerikansuomalaisten olympiakeräystuotosta 2 782 dollaria (vastaa nykyrahassa n. 30 000 euroa)?
33. Ketkä kaksi eurooppalaismiestä 110 m:n aitojen ranskalaisen voittajan Ladji Doucourén lisäksi
saavuttivat henkilökohtaisen juoksumitalin MM-Helsingissä 2005?
34. Missä Suomen kunnassa kilpailtiin 5000 m:n juoksussa 1991 niin, että jokaisen kierroksen jälkeen
viimeisenä ollut putosi pois kilvasta ja johdossa ollut sai rahapalkinnon?
35. Kuka olympiamitalisti 1936 oli voittanut edellisvuonna SM-kultaa seurattomana?
36. Kenen suomalaisen olympiavoittajan lempinimiä ovat olleet mm. a) "Juoksuratojen hymyilevä
gentleman" ja "Lentävä kirjanpainaja" b) "Teri" ja "Suomen metsien nuori Adonis"?
37. Kenen suomalaisen olympiayleisurheilijan täyskaima (kutsumaetunimi ja sukunimi samat) on
saanut kirjallisuuden Finlandia-palkinnon Mestari-nimisellä Eino Leino -aiheisella teoksellaan 1995?
38. Missä lajissa on tehty EM-yleisurheilun toistaiseksi viimeinen virallinen maailmanennätys?
39. Kuka entinen ME-yleisurheilija kuoli 1.9.2005 Phnom Penhissä, Kamputseassa?
40. Mikä on ainoa Suomen virallisen maakuntajaon mukainen maakunta, jolla ei ole yhtään
yleisurheilun arvokisavoittoa, kun voitot jyvitetään kultamitalistien tuolloin edustamien seurojen
mukaan?
JOKERI (Tasapisteissä sijoittuu paremmin lähemmäs oikeaa osunut) Kuinka moni mies ylitti
virallisissa kilpailuissa 90 metriä 1.4.1986 normaalista käytöstä poistuneella keihäsmallilla?
|